Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. marraskuuta 2025
Kirjoja lukiessani minä en koskaan ajatellut, mitä työtä niitten kirjoittaminen vaatii". "Siinä on välisti työtä kylläksi, kun pitää lukea niitä", vastasin minä. "Mitä niitten kirjoittamiseen tulee, on silläkin oma viehätyksensä, täti". "Tietysti!" sanoi tätini. "Kunnian-himo, halu kiitokseen ja myötätunteisuuteen ja paljon muuta, arvaan minä? Kas niin. Onnea matkalle!"
Niilo Niilonpika heitti hattunsa pöydälle, laski vasemman kätensä kupeesensa ja alkoi puhua: "Ikäviä uutisia edelleen, arvaan ma? Tuo onkin kuin kirottu, ett'eivät meidän tuumamme tahdo menestyä. Yhtä valoisilta kuin asiat näyttivät muutama viikko takaperin, yhtä ikäviltä ja toivottomilta näyttävät ne nyt!
Viivy minuss', synkkä silmä, kiehdä kaikkeen terhenvyö, vakaa, vieno, unelmoiva, tutkimaton, armas yö! Kätke multa tenhohämyys kaikki muistot maailman tään: yli elämäni tumman yksin hääly yhtenään! Yli lammen vetten lietoin vieno kuu luo valoaan, keltaruusut valjut kietoin kaislavyöhön vihantaan. Kunnaalle on kulku sarvaan, nään sen yöhön vainuvan; sorsan tuolla uivan arvaan, heiluessa kahilan.
Arvaan, ett'ette ole syöneet paljo tänä päivänä, mene hakemaan, Thinka!" "Pieni ryyppy vanhan juuston päälle ... vai miten?" "Voitte uskoa, että monta hyvää vanhaa-juustoa me söimme Hyblenillä isänne luona, ja kun meillä oli pidot, niin lähetimme sitä hakemaan, niin että sitä kuletettiin vuoroon toistemme luo; ja sitte söimme Bergenin omenia, joita hän sai laivottain kotoaan.
»Niin, lystikö sinun oli?» hän kysyi Hannalta. »Kovasti.» »Sen arvaan. Ensi kesänä pitää minunkin päästä maalle koko lupa-ajaksi. Ei auta mikään. Mutta kauemmas minä tahdon, kuka niin lähellä viitsisi olla kuin Pölläkässä. Tuonne oikein sydänmaalle, Karjalaan.» »Ehkä sinut pappa laskee», sanoi äiti, »jos luet ahkerasti, että pääset luokalta». Jussi puri hammasta.
Laulaja kävi kalpeaksi hän oikein säpsähti. "Sir, te olette noita, kun voitte näin minulle puhua." "Minä en ole mikään noita, mutta teidän kysymyksenne johdosta arvaan, että teillä itsellä on pieni lapsi. Sitä parempi; lapsi voi suojella teitä monesta onnettomuudesta. Muistakaa pientä tyttöä. Hyvää yötä!"
»Meille tulee siis, arvaan ma», sanoi herra Duncan Campbell, »keskenämme aivan ilmisota? Minä olen liian kauan ollut soturina pelätäkseni sen tuloa; mutta suuremmaksi kunniaksi olisi ollut kreivi Montroselle, jos hän olisi tässä asiassa vähemmän pitänyt silmällä kunnianhimoansa ja enemmän kotimaansa rauhaa.»
Mitä sanotte? CONON. Kuuluuhan tuo uljaalta. Poika, minä arvaan mihen mieles touvaa. MATTI. Tappelemaan Pohjanmaalle! Siellä kuuluvat he iskeilevän yhteen joteskin. CONON. Juuri sinne, Matti! Siellä taistellaan kuin miehet, ja kernaastihan annan sinulle lupani ja vielä pienen kirjotetun lumouskalunkin mukaas.
MIKKO. Minä arvaan lopun. Elä kerro enää. ANNA LIISA. Painoin kädelläni suuta en tiedä kuinka kauvan. Olin puolipyörryksissä ja maailma musteni silmissäni, mutta yhä minä vaan pidin kättäni siinä. Silloin voi, hyvä Jumala MIKKO. Herkiä jo. Kiusaat itseäsi suotta. ANNA LIISA. Niin, silloin tunsin, kuinka tuo pieni ruumis nytkähti käteni alla, ja sitten se oli hiljaa.
»Hyvä, minä jätän teidät nyt, vaan palaan kohta ja sitte me valamme yhdessä kaikki valmiiksi.» Miihkali läksi ja tyttö asettui hänen sijaansa tulen viereen. Sakki katseli hänen kalpeata muotoaan. »Te olette ollut sairaana, arvaan minä. He, jotka toivat teidät tänään tänne, sanoivat, että te ette tuntenut heistä ketään ja ett'ei teillä ollut rauhaa. Te vain tahdotte päästä ulos maailmaan.»
Päivän Sana
Muut Etsivät