Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Mutta minun nimeäni et saa virkkaa, muutoin suutun sinuun ikipäiviksi". Jaakko lupasi, otti juomarahat ja lippaan, ja meni sinne päin, missä seisoi tuo pieni talo öljypuiden ja afrikalaisten akasioiden suojassa. Antaja. Tiellä tapasi hänet hänen isäntänsä, tuomari Hautmartin, ja sanoi: "Mitäs kannat, Jaakko?" "Lipasta kannan matami Manonille. Mutta min'en saa sanoa, keltä se on". "Miks'et?"
Enkö ole paha, kun voin sitä valittaa tässä sinun rinnallasi?» »Et armaani, et ole paha ensinkään. Minä juuri mietin, miten paljo minun nyt tulisi antaa sinulle. Olet kaiken jättänyt minun tähteni, ja minä olen niin köyhä antaja.» Eevi oli kyyneleensä kuivannut, mutta nämä Heikin hellät sanat saivat ne uudelleen virtaamaan.
Ja suokoon kaiken hyvän Antaja, meidän taivaallinen Isämme, siunauksensa meidän kaikkien rakkaalle isänmaallemme!" Kirkkoherran puhe liikutti syvästi kaikkia läsnä-olijoita. Hetkisen oltiin ääneti. Sitte alkoi hiljaista keskustelua kuulua väen seasta. Siellä alettiin tarkalleen pohtia asioita, joita oli kuultu. Ja vähitellen hajosi kaikki väki pihalta pois.
"Ei, äitini, vaan hän tulee kuitenkin kerran." "Katso, ettei pettynyt toivo sydäntäsi muserra; parempi olisi unhottaa hänet. En minä kuitenkaan sen vuoksi kehoita sinua kauppiaalle menemään, sillä vastoin tahtoansa ei kenenkään pidä avioliittoa rakentaa. Sinä olet joka joulu tuntemattomalta saanut kirjan joululahjaksi onko antaja ehkä sentäänkin sinulle tuttu?" "Niin luulen.
"Etkö siis milloinkaan tahdo jotain itsellesi?" kysyi antaja. "En minä mitään tarvitse," vastasi hän. Mutta herraslapsi, ruusuposki, hieno pitsi-myssy päässä, hän tarjoamaamme tarvitsi. Tytön sanat kuultuamme, silmämme himmentyivät. Ne syvästi meitä liikuttivat.
Voisiko hän saada heidät tottelemaan käskyään? Sillä germaanilainen kuningas oli enemmän neuvojen antaja ja ehdotusten tekijä kuin käskijä ja hallitsija. Germaanilainen sotajoukko oli niin usein pakottanut kuninkaansa vasten omaa tahtoaan taisteluun ja tappioon. Hän pelkäsi samaa. Raskain mielin hän käveli eräänä yönä edestakaisin teltassaan Regetan leirillä.
Se oli assessorin lahja orvolle, mutta ei antaja milloinkaan tunnustanut sitä antimeksensa. Se oli hänen tapansa.
Kyllä se jo viimeisiä kuppeja juodessa meni hyvästi, niin kehui kahvin antaja, joka katseli päältä. Tupa oli muusta joukosta tyhjä, eikä ollut kukaan heidän toimiaan häiritsemässä. Leikin lopulta tuli Reeta tupaan. Hän katseli sivulta päin lasten tointa ja kutsui sitten Viijaa tulemaan kamariin. Elä sinä mene niitä kovin likelle, istukkaissa on aina täitä, sanoi Reeta.
Mutta tämäpä ei ollenkaan suututtanut herra Hautmartinia, jonka rakkaus oli sanomattoman suuri tavallansa, niinkuin hänen nenänsäkin tavallansa. Kolmas harmi. Tulipa viimein asia puheeksi tuomarin kanssa, ja siinä saatiin selville, ettei hän ollutkaan kukkain antaja. Kukas se sitten olisi? Tämä tieto kummastutti suuresti Mariettaa.
»Eipä Tuoni ottanut, mut leipä Taivahasta putosi, kun kuuteen Lapsehen loi Luoja seitsemännen. Hälle hengen antaja suo leivän, Leivän, jot' ei nauti vielä lapsi; Toisillenpa osansa siis jääpi. Työtä anon, emäntä, nyt sulta Iloissani Luojan antimista.» Tuoll' aina, missä pohjantulten palo Yön synkeydeltä rauhan valloittaa, Siell' yleni se ihmishenki jalo, jon ruumista tuo hauta tallentaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät