Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Syyspuoleen, kaksi vuotta Leivin lähdön jälkeen, kertoi pitäjäässä huhu, että häntä oli vahinko kohdannut, jonka kautta hän oli menettänyt paljon rahoja; epävarmaa oli, milloin hän saattaisi palata. Ihmiset sille nauroivat ja pitivät sen luonnollisena asiana, ett'ei semmoisella miehellä onnea olisi. Alfhild tunsi helpoitusta, kun kuuli olevansa vielä vapaa jonkun aikaa.
Malla-täti oli viimeisenä puolena tuntina taistellut kaikenlaiset mielenliikutukset, hämmästynyt, suuttunut ja hävennyt niin, sillä jotakin sopimatonta, jotakin, joka loukkasi hänen neitsyeellistä kainouttansa, oli koko tuo laitos tuo kiire ja hätäily. Eikä hän olenkaan voinut käsittää, kuinka Alfhild saattoi semmoiseen suostua. Ja lisäksi vielä niin iltasilla!
Ei ainakaan Stenin sopinut olla läsnä, kun ei ole tavallista näyttäytyä morsiuspuvussaan sulholleen ennenkuin hääpäivänä se ei millään lailla sovellu. Ei sovellu sitä ei Alfhild käsittänyt. Niinpä hän pukeutuneena korkeakauluksiseen, valkoiseen atlassi-leninkiin ja huntu tukan yli heitettynä, mutta ilman kruunua ja seppelettä.
"Nyt Leiv on saanut rauhan", sanoi Alfhild. Mutta senjälkeen hän pian kuoli. Vanha Åsbjörn oli myöskin kuollut. Heti häiden jälkeen hän oli myynyt talonsa ja antanut kaikki köyhille, jättäen vaan hiukan itselleen. "Ei se Leiviä paljon auta siellä missä hän nyt on", ajatteli Åsbjörn; "mutta synnin synnin täytyy tulla pois suvusta". Senjälkeen ei hän kauan elänyt.
"Kun tulen takaisin", sanoi hän, "olen parempi, kuin yksikään koko pitäjäässä, ja kun he näkevät että minulla on taskut täynnä rahoja, niin he kyllä unhottavat, että ... että ..; silloin he kaikki tulevat luokseni ja tahtovat tutustua; minua sanotaan kunnon mieheksi ja hienoksi mieheksi ... ja jos muuten toivon mukaan käy, niin olen minä silloin pitäjään parhaita miehiä". Alfhild kävi niin iloiseksi, ett'ei tiennyt, mitä teki.
"Neiti Kreinerin pitää tehdä se, hän tuntee hänet parahiten." Alfhild seisoi silmänräpäyksen neuvotoinna. Joku parempi tunne sanoi hänelle, olevan häpeällistä tehdä se mies, jolle hän oli antanut sydämensä, pilkanalaiseksi. "Noh?" Luutnantin silmäys oli ivallisesti kiintynyt häneen. Hän otti äkkiä korkin ja nokesi vakavalla kädellä parin paksuja viiksejä ja pienen leukaparran sulhonsa kasvoille.
Olihan luutnantti vaan tehnyt pilaa hänellä ja ketään toista ei sitä nykyä ollut, ketä ajatella. Sitäpaitsi pitikin hän oikeastansa John'ista. Kuten hän seisoi siinä tyynenä ja vakavana, rupesi Alfhild kunnioittamaan häntä ja kaunis oli hän todella myöskin. Nuot nokiviikset julisti häntä oivallisesti. Ja voisihan hän aikaa myöten saada viiksetkin, vaikka ne eivät tulisikaan niin mustiksi.
Hän katsahti vastassa olevaan penkkiin ja näki Malla-tätin itkien pusertavan Alfhildin kättä. Alfhild kumartui hyvin syvälle ja piti nenäliinaa silmiensä edessä. Itkikö vai rukoiliko hän? Olikohan tarpeen Sten katseli vähän levottomasti Alfhildia. Mikähän muoto oikeastaan oli sopivin semmoisessa tilassa?
Roistoja ne olivat useimmat ja varkaita. Kaikki ajattelivat vaan itseään, eivätkä välittäneet toisesta ihmisestä mitään. Rehellinen mies oli täällä juuri kuin lammas suden kuopassa. Ei voinut luottaa kehenkään. Entä Alfhild sitten Alfhild ja kaikki hänen kauniit toiveensa.
Kun sitten parani taas, oli hän kuin toinen ihminen, surullinen, vakava ja hiljainen. Knut huolehti hänestä niin hyvin, kuin ikään voi ja Alfhild oli ystävällinen hänelle vastaan. Mutta ilosta ei siinä talossa paljon lukua ollut. Sanottiin Alfhildin usein näkevän Leiviä. Mutta ei hän siitä enää peljästynyt, vaan puhutteli häntä niinkuin muitakin ihmisiä. Knut sattui joskus kuulemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät