Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Muuan rehellinen talonpoikais-patroona, joka oli huomannut tarpeelliseksi antaa lapsillensa paremman kasvatuksen, kuin minkä hän itse oli saanut, tarttui onkeen ja Alfhild muutti maalle. Rouva Kreiner oli sangen tyytyväinen tähän asian menoon; sillä maalla on kotiopettajattarella paljon parempi mahdollisuus päästä naimiseen kuin kaupungissa.
Nyt hän antoi olla kirjoittamatta, kun ei mitään hauskaa ollut kerrottavana. Nämä terveiset saatuaan, Alfhild kyllä ymmärtäisi tarkoituksen.
Alfhild häntä vielä vähän kainosteli ja piti edelleenkin hänestä enimmän kun Sten hillitsi mieltänsä ja katseli morsiantansa tyynesti ja puoleksi ritarillisen-, toiseksi veljellisen-hellästi.
Eikä morsiamen todellakaan ole tapana juoksennella pitkin metsiä ja mäkiä heti vihkimisen jälkeen." "Isä!" sanoi Alfhild hyväillen provastille. "Saanko lähteä kävelemään Stenin kanssa? Vähäksi ajaksi vaan!" "Saat kyllä, mene vaan, lapseni", sanoi provasti ajatuksissansa. Hän ei ollut kuullut sanaakaan sisarensa muistutuksista.
Sten ei käsittänyt, mitenkä niin luonnollinen ja viaton Alfhild kumminkin voi olla niin seurasääntöjen orja, ett'ei pitänyt heidän omaa rakkauttansa oikeutettuna ilman kihlajaisten kunnialeimaa. Mutta Alfhild oli siinä kohden hyvin luja, niin että Stenin täytyi taipua. Siispä ei ollut muuta keinoa kuin viedä hänet pois niin pian kuin mahdollista.
Soveliaampahan olisi kaikin puolin ollut lykätä häät vuoden päähän sillä Alfhild oli vielä ihan lapsi, äsken yhdeksännentoista vuotensa täyttänyt ja kehittymätön kuin viisitoista-vuotias. Malla-täti puolestaan ei koskaan ollut hyväksynyt moista kihlajaisten, kuuliaisten ja häiden viettämistä ihan peräkkäin olipa se hänestä ihan sopimatontakin tuo kiire.
"Pimeässäkö!" vastasi Sten, kun tiesi, miten vaikea hänen oli löytää tietä hämärässä. "Oh, mikä pimeä nyt on näin kauniina kesäyönä! Tule vaan kyllä minä osaan." Nyt ei Alfhild enää ollut väsyksissä eikä uninen. Lipeillen ja liveten, milloin hypäten, milloin kumarruksissa hiipien kiiruhti hän metsän pimeää vesakkoa, kivistä ja epätasaista polkua myöten.
Siinä on hän yhden metsäkukan, takkiaisen, kaltainen, että hän riippuu kiinni, kovasti kiinni. Alfhild Kreiner läksi siis maalle saavuttamaan onneansa. Ja miksi ei hän voisikaan sitä saavuttaa?
Nuori herra Helleby kuljeskeli sinne tänne mustasukkaisuuden ahdistuksen vaivaamana, silitti vaaleat hivuksensa sivullepäin ja kutsui ales "kansan" kirousta näiden virkapukuun vaatehittujen kalastajien yli, jotka saavat naisten sydämiä kuin pikkusilliä. Toisena joulupäivänä oli suuret tanssiaiset, ja nyt oli Alfhild oikeassa elementissänsä.
"Tyhmästi tein, kun menin Haugstad'iin, mutta se, mitä tänä iltana teen, on suorastaan järjetöntä", ajatteli hän. Liian paljon oli hän uskaltanut. Nyt istui kait Alfhild kotona ja nauroi hänelle. Nauroi ja kertoi kaikille, jotka vaan kuulla tahtoivat, Hegglid pojan patahulluista tuumista. Hän puri hammasta ja rintaa viilsi kuin kylmillä teräsmiekoilla. Hän karkoitti kaikki ajatukset pois.
Päivän Sana
Muut Etsivät