Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Tuossa paikassa tulisi Aarnold ruokasaliin. Mitä oli tehtävä? Hänen avuttomat silmänsä etsivät vihdoin Miinaa. Tämä vain seisoi selin, leikkasi leipää koriin eikä ollut hänestä eikä sopasta tietävinäänkään. Miina hyvä, tulkaas katsomaan. Mikähän näissä jauhoissa oli, kun ne menivät paakkuihin? Milläs tavalla te ne sinne panitte? Lusikalla vaan otin pussista ja kaasin.
Olikin hirveätä, kuinka rumaksi hän oli käynyt. Posket kalpeat, silmät raukeat ja elottomat, kasvot keltaisia laitumia täynnä. Miksi hän oli niin muuttunut? Siitäkö syystä oli Aarnold käynyt hänelle kylmäksi ja välinpitämättömäksi? Sillä kylmä ja välinpitämätön hän oli, sen hän osoitti selvästi joka päivä.
Mikäkö nimeksi? Annahan olla Aarnold veti muutamia savuja. Noo siitä, tietysti, tehdään minun isäni kaima: Kalle. Kalle! Herranen aika. Kalle! Selmasta ei maailmassa löytynyt rumempaa, jokapäiväisempää nimeä. Hän ei varmaankaan osaisi rakastaa lasta, jonka nimi oli Kalle. Eikö se ole eikö se ole kovin tavallinen? hän kysyi. Mitä se tekee? Tavallinen sen juuri pitää ollakin.
Miina korjasi ruokia pöydästä. Selma istui sohvassa toisella puolen huonetta ja katseli mekaanisesti kelloa sylissään. Ei ainoatakaan sanaa Jos Aarnold olisi tiennyt, kuinka raskas mieli hänellä oli niin varmaan hän olisi jotain virkkanut. Mutta miksi ei tiennyt. Häneltä ei milloinkaan jäisi huomaamatta, jos Aarnold olisi pahoillaan. Ensi kerran tunsi Selma pelkoa tulevaisuudesta.
Ja velvollisuutensa perheen isänä hän aina täyttäisi. Mutta ? Voisivatko he sittenkin tulla onnettomiksi? Elleivät he sopisi toisilleen? Ellei Aarnold häntä oikein rakastaisikaan? Niin kylmä ja kova hän oli äsken pöydässä. Niin välinpitämätön hänestä. Yhden markan vahinko häntä harmitti niin, että antoi hänelle tylyjä sanoja, mitä sitten, jos suurempi syy sattuisi!
Mielen liikettä seurasi vilu ja sitten kuume. Selma ei enää tiennyt eikä tajunnut mitään. Viisi päivää oli kulunut. Lääkäri ei enää antanut toivoa. Aarnold istui vuoteen ääressä, piteli hänen kättään ja katseli, kuinka sammui vähitellen vaimonsa nuori elämä. Silloin hän aukaisi silmänsä vielä kerran. Ne loistivat kirkkaasti ja huulet liikkuivat. Aarnold kumartui alas.
Tässä samassa sohvassa ehkä istuivat sylitysten yhdessä, Aarnold ehkä vakuuttaisi, kuinka vähän hän enää Selmaa ajatteli, kuinka hän vasta nyt oli oikein onnellinen, vasta nyt tunsi oikeata lempeä. Selman sydäntä poltti, näitä kuvitellessa ja vedet juoksivat virtana hänen silmistään.
Seisoi siinä mietteissään pöydän luona ja tuijotti lampun valoon. Hänen tuli kertoa Aarnoldille, kuinka hyvä Anni oli, ja kuinka uskollinen ystävä hänelle. Oli hän siitä monasti jo puhunutkin, mutta Aarnold oli varmaan sen unohtanut. Aarnold kirjoitteli kammarissaan. Selma kietoi kätensä hänen kaulalleen. Mitä on muijalla sanottavaa. Minulla ei olisi juuri aikaa Muijalla!
Muutaman minuutin he istuivat itsekunkin luona, eikä Selman tarvinnut monta samaa lausua, Aarnold piti huolen keskustelusta heidän puoleltaan. Mutta salavihkaa he loivat silmänsä aina Selmaan, ja heistä tuntui, kuin vasta nyt olisivat oikein huomanneet, kuinka suloinen hän todella oli ja kuinka hienosti hän käyttääntyi. Aarnold määräsi mihin heidän aina tuli mennä ja milloin.
Ei muuta kuin tarttuu kiinni vain. Selmaa kuitenkin pelotti. Hän oli ostanut kokkikirjan varoilta. Se oli hänen ainoa turvansa. Johtajan rouva oli Aarnoldin pyynnöstä hankkinut heille palvelijan. Hänen nimensä oli Miina; oli tottunut laittamaan ruokia, osasi leipoa, silittää vaatteita, y.m. Mutta ruuan laitto kuuluu oikeastaan emännälle, sanoi Aarnold. Ei sitä piian huostaan sovi jättää.
Päivän Sana
Muut Etsivät