Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Ei ainoatakaan nuhteellista sanaa hän lausunut, mutta Selma tiesi, että hän Aarnoldin mielestä oli laiminlyönyt tehtävänsä, koko hänen olemuksensa sen ilmaisi, yksin syleilyssä ja suutelussakin sen tunsi. Hän oli pahoillaan, mutta päätti, ettei se enää toista kertaa tapahtuisi. Päivällinen pantaisiin vastaedes tulelle heti aamiaisen jäljestä. Ja sittenpä kumma ellei joutuisi.
Vaan niitä ei hän Aarnoldin kirjakaapista löytänyt lainkaan. Noita pahoja ajatuksia hän uskollisesti koetti karkottaa kauas pois. Mutta mieleen tunkemalla tunki kaikenmoisia surullisia kuvitelmia, joissa ei ollut päätä eikä pontta, vaikka hän usein itki niiden vallassa. Jos hän esimerkiksi kuolisi, sitä hän tavan takaa mietti, jos hän kuolisi, surisiko Aarnold häntä? Ja kuinka kauan?
Oli soimannut itseään ja selittänyt Aarnoldin välinpitämättömyyden omaksi syykseen. Hänellä ei ollut niitä ominaisuuksia, joita Aarnold olisi vaimolta vaatinut. Sen hän oli huomannut alusta alkaen. Mutta sen sijaan, että nöyrästi olisi puutteensa tunnustanut, hän alkoi noukkia vikoja Aarnoldista, ja kun Aarnoldin toimiensa tähden täytyi jättää hänet yksin, hän otti siitä aihetta vihaan.
Tuolla neljättä käydessä, ei ennen mitenkään. Hän palasi Aarnoldin luokse. Vasta neljättä käydessä voimme saada päivällistä. Ohhoh! Hän katseli kelloaan ja näytti tyytymättömältä. Selma ei tiennyt, mitä sanoa. No niin, sitä ei nyt voi auttaa tällä kertaa. Hän pisti kellon taskuunsa ja vetäisi Selman luokseen. Vastedes pitää pikku vaimoni huolta siitä, että ruoka on säännölliseen aikaan pöydässä.
Hän oli kuin pihdissä, Aarnoldin käsivarsi painoi hänen kättään ja koko hänen olemuksensa vaikutti masentavasti. Kaikki halu ja kaikki ilo siinä tukehtui. Mekaanisesti Selma astui hänen rinnallaan, koetti pitää samaa tahtia, hengästyi, vaan kesti kuitenkin ja tunsi helpoitusta, kun pääsi kotiin jälleen, ja virui pitkällään taas omalla sohvallaan.
Ei muuta kuin tarttuu kiinni vain. Selmaa kuitenkin pelotti. Hän oli ostanut kokkikirjan varoilta. Se oli hänen ainoa turvansa. Johtajan rouva oli Aarnoldin pyynnöstä hankkinut heille palvelijan. Hänen nimensä oli Miina; oli tottunut laittamaan ruokia, osasi leipoa, silittää vaatteita, y.m. Mutta ruuan laitto kuuluu oikeastaan emännälle, sanoi Aarnold. Ei sitä piian huostaan sovi jättää.
Alussa hän oli mennyt käsitöineen sinne Aarnoldin luokse, mutta huomasi kerran häiritsevänsä ja sitten hän ei enää mennyt. Iltasilla oli Aarnoldilla melkein aina kokouksia. Milloin seminaarin »konferensia», milloin valtuuskunnan tai vaivaishoitokunnan kokouksia, milloin mitäkin, ei Selma niistä kaikkia tietänytkään. Lieneekö ketään koko kaupungissa käytetty niin paljon luottamustoimiin kuin häntä.
Ei ikipäivinä hän enää toista kertaa heidän pitoihinsa lähtisi. Loppuihan se viimein. Hiukan vapaammin hän hengitti, kun Aarnoldin käsivarressa taas astui kotia päin. Siellä oli kauhean ikävä. Ikävä? Kuinka niin? Mielestäni siellä oli päinvastoin hauska. Ja varsinkin kiitettävää, että naiset tahtovat edistää raittiutta. Erinomaisen kiitettävää. Selma huokasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät