Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Ol' aamuyö, kun kerran matkallain ma sattumalta kotitaloon sain. Kaikk' oli pihamaalla ennallaan, kaikk' oli kivet, polut paikoillaan. Ja yli nukkuvien kenttien viel' lepäs huntu öisen auteren. Ol' liki käynyt uhka hallayön se sentään säästi veljieni työn. Kaikk' kiilsi koissa aamun nousevan kuin uni onnellisen nukkujan. Ei vielä valveill' ollut yksikään, viel' oli tuskin haavat hereillään.
»Anna minulle kätesi!» pyysi hän ojentaen toisen kätensä päänsä yli Kyllikkiä kohti. Kaksi himmeästi sädehtivää silmäparia alkoi kuiskailla toisilleen kuin kaksi yksinäistä tähteä puolipimeällä syystaivaalla, maan huokaillessa öisen hämärän peitossa. 27. UNISSAK
Yläovi aukeaa ja sen nelikulmaisessa hangen kuutamossa varsa näkee kookkaan ihmishaamun, öisen varjon, suitset kädessä. Mutta sinähän se oletkin minun isäntäni, hirnahtaa varsa, iloisesti valveutuen.
Totuudessa pysymistä, hän sanoi, ei hän ainoastaan pitänyt kauniina ja oikeana, vaan myöskin viisaana, sillä valhe tuottaa ainoastaan pieniä lyhytikäisiä etuja, jotka öisen sumun tavoin hajoovat ja katoavat, niinpian kuin aurinko nousee, mutta totuus taas on kun itse auringon valo, joka kuinka usein se pimentyneekin, aina yhä uudelleen tulee näkyviin.
Korven ukko, Hyypiöinen, istuimensa heittää, Kohden kosken pauhua hän lähtee Hienoisilla siivill' lentämähän; Tuolloin synkäll' äänellä hän huutaa, Lentää yli uneksuvan miehen, Siinä huutaa kerran huikeasti, Katoo avaruuteen öisen taivaan. Mutta silloin herää Härkä-Tuomo, Ylös pöllähtäen maasta lentää, Löyhähtääpä kerran miesi taaja.
Rauhallinen hetki, joka sovittaa meitä meidän vihollistemme kanssa, joka tuottaa jokaisen ystävän lähemmäksi meitä, joka unhoitukseen vie meidän vikamme sekä laskee säteilevään valoon kaikki meidän ansiomme, joka antaa sokealle näön ja päästää sielun siteet! ihana ja rauhallinen hetki! vaikkapa öisen enkelin siipien kannattamana, sinä kuitenkin hymyilet minua vastaan kuten aamurusko, ja kun olen nähnyt sinun koittavan muille, olen monta kertaa toivonut, että minulle myöskin valkenisit.
Meren rannalla öisen, usvaisen on nuorukainen-mies, sydän tuskaa täynnä ja epäilyksiä pää, ja synkin mielin hän aalloille puhuu: »Oi, elon arvoitus ilmaiskaa, tuo tuskainen ikiarvoitus, jota monet päät jo on mietiskelleet, hieroglyyfimyssyiset päät, turbaanipäät sekä barettipäät, peruukkipäät ja tuhannet muut kurjat, polttavat ihmispäät. Lausukaa, mitä ihminen lienee? Mitä varten hän on?
Kipeitä kirkumisia, tuimia kirouksia, hätäisiä avunhuutoja, raskaita lyönnin räiskäyksiä sekausi yhteen, että kauhistava melu täytti öisen ilman ja hukutti kaupungin huikeaan rätäkkään, joka suureni sitä tehden kuin väkeä lisääntyi. Viimmein laantui ottelu ja melu asettui ja käsirautoihin kahlehdittuna ja väsyneenä talutettiin Pekka vankilaan.
"Tässä on risuja ja tuhkaa viime öisen leiritulen jäljeltä: "Tuolla on vielä palavia hiiliäkin. "Tänne, miehet! Kohennelkaa miekoillanne hiillosta! Sytyttäkää risut palamaan. Pannaan leiri tuleen!" "Sinä olet kunnon poika", huudahti Hildebad iloisena. "Nopeasti tänne, pojat! Savustetaan heidät ulos kuten ketut pesästä. Raikas pohjoistuuli auttaa meitä."
Huokaseiksi hiilen impi: »Sinä valkee, minä musta, on mun piillä kaunihimpi liki pirtin öisen usta; jos ma taattos saliin saisin, pimentäisin pihtipielen, lautsat uudet nokeaisin, vihoittaisin taaton mielen.» Sammuu hiljaa viime hiilu.
Päivän Sana
Muut Etsivät