Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Kun vielä lisäksi otamme lintujen aamulaulut ja viserrykset ja jonkun liian likellä tietä olevan linnun pyrähdyksen lentoon, niin on kaikki kerrottu, mikä tuota hiljaisuutta häiritsi. "Mistä te saatte aineita kirjoituksiinne, kun niin paljon kirjoittelette yhtä ja toista?" kysyi poika yht'äkkiä, äänettömyyden katkaisten ja katsoen kysyvästi minua silmiin.
Talonpojat katsoivat herraan, odottaen mitä tämä heille sanoisi, mutta hän ei vaan saanut sanaakaan suustansa. Vaikean äänettömyyden katkasi tuo levollinen, itseensä luottava saksalainen, joka piti itseänsä venäläisen talonpojan tuntijana ja puhui erinomaista, säännöllistä venäjän kieltä.
Henrikiin oli tämä pamppuhistoria myöskin tehnyt hyvin pahan vaikutuksen, ja kun hänen oli muutenkin vaikea sulattaa vallesmanneja niinkuin muitakin sentapaisia virkamiehiä, ne olivat hänelle olleet vastenmieliset muinaisista pappilan huutokaupoista asti, niin hänkin olisi mielellään epäsoinnun osoittamiseksi antanut äänettömyyden jatkua.
Jos Roosa olisi kerrankaan hymyillyt hänelle, olisi hän sen sanonutkin; mutta hän katsoi niin vakavana, niin melkeinpä juhlallisena maahan, ja silloin täytyi kreivinkin katsoa alas. Vihdoin katkasi Roosa äänettömyyden ja sanoi: "Ei se olekaan niin helppoa, eikö?"
SKULE HERTTUA (lyhyen ja synkän äänettömyyden jälkeen). Hookonilla on poika. Hänen sukunsa on elävä hänen jälkeensä. Jos hän kuolee, niin on kuninkaan alku olemassa, joka on valtaistuinta likempänä kuin kaikki muut. Hookonille onnistuu kaikki. Kenties hän ei ole oikea; mutta hänen luottamuksensa itseensä pysyy lujana kuin ennen; piispa olisi saanut sen horjumaan, mutta kuolema ei suonut hänelle aikaa, Jumala ei sitä sallinut. Jumala suojelee Hookonia, hän sai pitää väkivyönsä. Nyt sanoa se hänelle? Nyt vannoa piispan sana todeksi? Mitä se hyödyttäisi? Ei kukaan minua uskoisi, ei Hookon eivätkä muut. Hän olisi uskonut piispaa kuoleman hetkellä; epäilys olisi myrkyttänyt hänet; mutta se ei saanut tapahtua. Ja yhtä järkähtämätön kuin luottamus on Hookonilla, yhtä järkähtämätön on epäilys minussa; ei ole ihmistä maan päällä, joka voisi perata sen pois. Ei ole, ei ole. Raudankannanta on kannettu, Jumala on puhunut, ja kuitenkin voi Hookon olla väärä, samalla kuin minä hukkaan elämäni. (Istuu miettien pöydän viereen oikealle.) Ja jos nyt voittaisin maan ja valtakunnan, niin eikö epäilys kuitenkin minussa pysyisi ja purisi ja kalvaisi ja kovertaisi minua ijankaikkisilla jäätipoillaan? Niin, niin; mutta parempi on istua ylhäällä valtaistuimella ja epäillä itseänsä, kuin seisoa alhaalla joukossa ja epäillä häntä, joka istuu ylhäällä. Päätös tulkoon minun ja Hookonin välillä! Päätös? Mutta millä tavoin? (nousee.) Kaikkivaltias, sinä, joka olet minun tähän tilaan asettanut, sinä saat vastata siitä, mikä seuraa! (kävelee edestakaisin, seisahtuu ja miettii.) Kysymyksenä on hajoittaa kaikki sillat, paitse yksi ja sillä voittaa tai kaatua, sanoi piispa kuninkaanhäissä Bergenissä; siitä on jo kolmatta vuotta ja koko tuon ajan olen minä hukannut ja särkenyt voimiani puollustellessani kaikkia siltoja (ripeästi.) Nyt tulee minun piispan neuvoa noudattaa; nyt taikka ei koskaan! Molemmat olemme täällä Oslossa; minulla on tällä kertaa suurempi miesvoima kuin Hookonilla; miksi en käyttäisi etuani, se onni on harvoin minun puolellani, (epäröiden.) Mutta nyt tänä yönä paikalla ? Ei, ei! Ei tänä yönä! Ha, ha, ha, kas siinä se on jälleen, miettiminen epävakaisuus! Hookon ei tiedä semmoisesta; hän käy suoraan eteenpäin, hän, ja siten hän voittaa! (Kävelee pari askelta lattiaa ylöspäin ja seisahtuu äkkiä kätkyen viereen.) Kuninkaan lapsi! kuinka kaunis otsa. Hän uneksii. (Parantelee peittoa ja katsoo kauvan lasta.) Sinun kaltaisesi voi paljon pelastaa miehen sielussa. Minulla ei ole poikaa. (Kumartuu kätkyen ylitse.) Hän on Hookonin näköinen. (Peräytyy yht'äkkiä.) Kuninkaan lapsi, sanoi kuningatar! Kumarra syvään ja tervehdi häntä niinkuin kuningasta! (hänen levottomuutensa kasvaa yhä.) Tämä lapsi, Hookonin poika, on istuva ylhäällä sillä istuimella, jota minä kentiesi olen lähempänä, ja minun pitää seisoman hänen astinlautansa edessä, valkohapsin, iän kangistamana, näkemän koko elämäni työn tekemättä, kuoleman kuninkaana olematta! Minulla on suurempi miesvoima kuin Hookonilla myrsky pauhaa tänä iltana, tuuli käy vuonosta ulapalle päin ! Jos ottaisin kuninkaan lapsen? Tröndeihin voin luottaa. Mitä Hookon uskaltaisi, kun hänen lapsensa olisi minun vallassani! Minun mieheni seuraavat minua, tappelevat minun edestäni ja voittavat. Kun minä palkitsen heidät kuninkaallisesti, niin he sen tekevät. Tapahtukoon se! Askel otettu; ensikerran juovan toiselle puolelle! Kunpa voisin nähdä, onko sinulla Sverren silmät taikka Hookon Sverrenpojan ! Hän nukkuu. En voi sitä nähdä. (
»Ei», sanoi Juho. »Minulla ei ole oikeutta siihen.» »Totta kai!» »Lapsi on Kallen.» Esteri ällistyi. Mutta hetkisen äänettömyyden perästä hän huudahti: »Ja kuitenkin niin rakastit!» »En ole niin jalo kuin luulette», sanoi Juho. Hän nousi, veti kammarin oven kiinni ja istahti ikkunan ääreen, josta katseli ulos. Pitkän äänettömyyden perästä hän sanoi: »Minä ensin vihasin.
Liisa ei puhunut mitään, ajatteli vain itsekseen, että hän kysyy Tepolta sitä, ja mietteissään asteli puhumatta sanaakaan. »Vaan jos Iikka käypi kantelemassa äidillesi?» arveli Elsa vihdoin äänettömyyden katkaisten. »Ei käy. Iikka ei ole niitä poikia. Isälleen se kyllä sanoo, vaan isänsä toruu toruu se minuakin...»
Pimeä armahtamaton ritari. Vihastuksen tulipunainen ritari. Parsifalin maine kasvaa maailman ylitse, kuin pilvien jylhät pilarit synkeän rannattoman meren ylitse. Parsifal vaeltaa Metsät, laajat hämärät metsät, joissa äänettömyyden aave tuijottaa puiden välissä päivät ja yöt, metsien kylmässä varjossa viileät lähteet.
Hän kertoi kokonaisen ryövärijutun ja lopetti ylpeästi: »Niin se kävi mustalaisellekin tämän Pietarin kansa... Niin pehmenivät senkin luut jotta ne olivat yks paistettu nauris, kuule sie Manasse!» Manassen hillitty luonto alkoi jo purkautua. Vaikea oli pidättää itkua, vielä vaikeampi tunteenpurkausta. Pitkän äänettömyyden aikana oli näet kokoontunut paljon pojan poveen. Nyt se alkoi purkautua.
Sitten katselivat kaikki sanaakaan virkkamatta kyynelsilmin toisiansa. Gabrielle ensimmäisenä katkasi äänettömyyden. «Siis saamme vähäsen kauemmin pitää Louisemme», hän lausui iloisesti syleillen häntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät