United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta nyt heikenee riemu ja soitto, Vaalenee immen kasvot, Niinkuin jo päivä tuol itäisel reunal Kuusien tutkaimilla, Helluntai-yön helavalkean leimues Ja hohtaes korkuuden kiireen. Leikistä lähtevi nuorison liuta Kultasta tietä käymään. Seisoo jo sillalla tuomien tuoksus Kiiltävän virran partaal, Helluntai-yön helavalkean sammues Tuol vuorella äänettömällä.
Haaveellinen maailma vaalenee, unikuvat haihtuvat ja kuolevat ja makaavat ympärihajoitettuina niinkuin lakastuneet puun lehdet. Oi Nastjenka! Voi, vaikeata on yksin jäädä, eikä omistaa mitään surettavaa, ei niin mitään, koska kaikki, mitä minä kadotin oli arvotonta, ei minkään veroista, aivan mitätöntä, kaikki vain petosta ja unta."
Häntä lyyhyss', juoskaa nyt, Aamun kanssa herännyt Onpi, kuulkaa, surma myös, Toitottaapi metsämies. Loisto kuun jo vaalenee, Päivän tieltä pakenee. Pois siis, häijy haltija, Matkamiehen kiusaaja! Aik' on tules sammuttaa, Joka suohon houkuttaa. Noussut on jo päivönen Ben-yieglon huipullen. Aatteet, synkät, syntiset, Häijyt, mustat miettehet, Nukkujasta paetkaa; Aamull' udut hajoaa.
Ilma on täynnä kaikua ja suhinaa, valo vaalenee vaalenemistaan, viimein jääpi ainoastaan hohtava reunus valkoisille vuorihuipuille, ja yö tulee uneksuen hämynsä kanssa, muutamine vaaleine tähtineen siellä täällä taivaan kannella. Tämmöinen yö on ihana mustalaiselle. Tuli leimuaa ja räiskyy.
Mut katso, kaikkialta nyt heitä kohoaa: Vedestä, manteresta; jo täynnä heit' on maa. Puun-oksilla he liikkuu ja nauraa, irvistää, Ja joka pensahasta hänehen tirkistää. Ritari kauhistuupi ja valjuks vaalenee, Hän miekan poies heittää ja kauas pakenee. Hän kauan vielä kulki, niin kansa tarinoi, Keräillen armon leipää, min miero hälle soi. B. F. Godenhjelm. Birger Jarlin linna.
Hän mielii puhua ja kysyä, mutta sanat kuolevat hänen huulilleen. Vieras hymyilee vain, sivelee pari kertaa hänen silmiään ja poistuu. Saulus näkee, kuinka hän menee yhä kauvemmaksi ja kauvemmaksi, haamun rajapiirteet hajoavat, hetken se seisoo ovella ikäänkuin heikko valonliekki, joka vaalenee ja viimein kokonaan sammuu... Samassa heräsi Saulus.
Kun nuorukainen turhaan sai huo'ata lemmittyänsä, joka ei kohonnut lähteen syvyydestä, niin henkensä voima riutui. Kuni kedon kukka vaalenee ja lakastuu, kun syksyn tullessa kesä-auringon lämmin laimistuu, niin vaaleni, lakastui nuorukainenkin. Ja viimein hän erkani elosta.
Esterin poskien puna oli kalvennut niinkuin punainen ruusu vaalenee ollessaan auringossa, saamatta kylliksi virkistävää kosteutta. Valkeiden, laihojen käsien selkämyksissä näkyivät selvästi jänteet. Mutta kaunis oli Ester vieläkin. Hän oli kuin hento kukka, jolta suurempi kasvi auringon lämpymän säteen siimestää. Ester odotti ja pelkäsi. Kunhan vain Arnold ei tulisi juovuksissa kotiin.
Entäs se sorea puu? Kun lempivän, siskollisen kumppanin suu on vaiennut, hellä silmä umpeen mennyt, sen sielu, tuo puun kirkas peili, pois eronnut, niin puun oksat painuvat mannerta päin ja uhkeista lehdistä lähtee kiiltävä kulta ja putoilee kyynelhelminä alas. Pitkällisesti vaalenee vihannuus; pitkällisesti häviää kaikki ilo, sitte kauneus, sitte voima ja vihdoin elämä.
Maailma on realistinen ja raaka, siihen on tartuttava kovakouraisesti niinkuin viholaiseen, joka polttaa rakoille sen käden, joka sitä hellävaroen ja nivelien koskettaa. Alkaa koittaa aamu. Hän on jo nukkunut aikoja sitten ja tällä kertaa rauhallisesti. Kynttilän tuli kellastuu ja vaalenee, ja päivän valo tunkee uutimien läpi.