United States or Greece ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Jumala elää vielä», jatkoi emäntä. Ikäänkuin pettyneenä jossain toivossaan murahti mies hylkäävästi. Nuoret nukkuivat tuvassa säestäen toistensa raskasta, levollista hengitystä. Isäntä meni istumaan pöytäpenkille ja emäntä pistäysi kamariin. »Jumala», ajatteli mies. Taikka oikeastaan ei hän sitä ajatellut, se vain soi hänen korvissaan ikäänkuin kaiku.
Mihinkä paikkaan ne sitten jäivät? kysyi Viija uteliaana. Sinne jonnekin lähitienoolle, sanoi emäntä. Eiköhän ne sitten vielä olisikaan tänne joutuneet. Emäntä näytti vähän pettyneeltä toivossaan. Viija ei jaksanut kysyä enää mitään. Hänen mieleensä jysähti niin pahoja ajatuksia, ettei hän ikinä olisi tahtonut kuulla tuota kertomusta.
Prinssin kuunnellessa ja huokaillessa, kuului yhtäkkiä suhina ilmasta, kaunis kyyhky, jota haukka ajeli, syöksähti akkunan kautta sisään ja putosi läähättäen lattialle, jolla aikaa sen takaa-ajaja, toivossaan saaliista pettyneenä, laukuili pois vuorten yli. Prinssi otti läähättävän kyyhkyn ylös, hyväili sitä, siveli hiljaa sen siipiä ja likisti sitä rintaansa vasten.
Näihin ja muihin samanlaisiin kysymyksiin halusi hän vastausta, ja siinä toivossa meni hän kenraalin luo, kun toivoi siellä tapaavansa Elviran, eikä hän tässä toivossaan pettynytkään. Tähän käyntiin oli hänellä sitäpaitsi toinen, kylläkin tärkeä syy.
Prinssi seisoi pettyneenä toivossaan ja epäileväisenä, mutta hänen uteliaisuutensa yltyi vielä enemmin tästä vaikeudesta saada se tyydytetyksi. Hänen tällä mielellä ollessaan astui hänen vanha opettajansa, torniin. Prinssi astui kiihkeästi häntä kohti.
AKSEL. Ett' on Hakon kunnon urho; Ett' Aksel hänen suhteen toivossaan Ei pettynyt. WILHELM. Sen teen. AKSEL. Vie Immersborgiin Terveisen' oiva Helfrid siskolleni, Ja hälle sulin kiitos sano niistä Tunteista, murheist', iloista, hän joita Veljensä kanssa lapsest' asti jakoi. Ah, hyvin tunsi, ymmärsi hän minut. Ja sano: Aksel Helfrid siskoaan Ei unhottanut kuolinhetkellään. WILHELM. Niin teen.
Hän itse oli nimittäin tähän aikaan kuningattaren epäsuosiossa, mutta vävynsä välityksen kautta toivoi hän uudestaan pääsevänsä hänen mielisuosioonsa eikä hän tässä toivossaan pettynyt. Kenraalin sukuylpeydessä me ehkä voimme löytää selityksen siihen hänen tietämättömyyteensä tyttärensä sydämen asioissa, joista edellisessä puhuimme.
Regina näytti keksineen pelastavan ajatuksen. »Hyvä, herra», huudahti hän, »otan sen, mutta ensi jouluksi lahjotan teille sen edestä, mitä hyväksi näen.» Ja onnellisena tässä toivossaan juoksi hän ulos. Joulukuusi oli sammunut.
Henki seisoi sairasvuoteitten vieressä, ja sairaat olivat iloiset; vierailla mailla, ja matkamiehet olivat likellä kotoansa; ahdistettujen luona, ja he olivat kärsivälliset suuremmassa toivossaan; köyhyyden luona, ja se oli rikas.
Kun tuli tupahan kerran, Tuli kun tupakan katsku, Maikoi kun malinan henki. Parempi minun pysyä, Armahampi aikaella, Liepehellä liete'rannan, Kalarannan kaitehella, Kun sylissä tuhman sulhon, Miehen kalton kainalossa. Toivossaan pettynyt.