United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sudeltakin suun se sulkee: Susi suistettuna kulkee. T. 12: 5-10 ja 16, 25, 26. Aurinko siit' alallansa Seisoi ihastuksissansa. Rukous on uskon silta, Jota myöten joka ilta Mennä voimme kevyisesti Yli suruin iloisesti. Syleillä myös Jesustamme Voimme rukouksellamme. Rukous on myös se tykki, Jolla tappaa vielä nytki Uskovainen viholliset, Ulkonaiset, sisälliset. Rukoile, niin Herra kuulee!
Jälleen ahjot Ilmaristen kipeneitä kirpoaa, punapurret Lemminkäisten maille muille matkustaa, jälleen vanha Väinämöinen tarttuu kalpaan Kalevan, murtaa maasta Louhen mahdin, päästää päivän paistavan. Suruin syntyi Suomen laulu, sävel synkkä niinkuin yö: sävelistä riemu riensi, kasvoi kansan tarmo, työ. Mahda eikö maailmalle sama olla Sallimus, jok' on ollut Suomen surma, kuihtumus ja kukoistus?
Köyhä ja viheliäinen seisoin minä nyt vaimoneni lapsineni paljaan taivaan alla. Tämmöisessä tilassa käännyin pyytämään apua sukulaisilta ja ystäviltä; vaan sen siaan sain kuulla pilkka- ja ilves-sanoja. Tämä oli enemmän kuin mitä vaimoni jaksoi kantaa; terveytensä huononi päivä päivältä; niinkuin kukka riutui hän suruin ja murheitten alaisena riutumistaan pois.
Ja eikö Jumala kaikkivaltias nyt suruin ja murhein ole puhdistanut teitä kaikkia, puhdistanut teidät itsenne ja tasoittanut sen syvän juovan, joka kerran uhkasi haudata miehenne koko suvun keskinäiseen eripuraisuuteen? Toivon niin olevan! No, miksikä sitten vapisette? Miksi vielä vitkastelette kiittämästä Jumalaa?
Sainhan laulun-lahjan Kauniin kallihimman; Suruin sillä syömmeen Kätken katkerimman! Terve, sankarpoikain! Teille riemu loistaa! Jumalien lahja Maiset tuskat poistaa! Kas niin; nyt on
Ja elon tuiman taistoissain Ma suruin unhotan, Min tunnen aina rinnassain Kauheesti kalwawan. Siis tartun waikka kalpahan En jouda suremaan; Jos synnyin eloon halpahan, Käyn siinä kuolemaan. Niin, syntynyt en loistohon, Mä synnyin elääksein Ja ryhdyn työhön, taistohon, Teen työtä kuollaksein." "Niin, nyt muistan.
Suruin tehtiin Suomen touko, murhein pellot perkattiin; murhe särkyi säveliksi, sävel syöpyi sydämiin, sävel synkkä, syksy-öinen, sentään lämmin, lempeä, niinkuin kesäpäivän lasku, hehkussansa hempeä. Suomen suru, Suomen soitto, Suomen riemu, Suomen työ! Siin' on mahdit maamme tämän, päällekkäin kuin päivä, yö.
"Yhdentekevä; tyttö kasvoi siinä perheessä, hänestä tuli kukoistava kaunotar, älykäs, nerokas, kaikkien ihmettelyn esine. Ranskalainen vilkkautensa oli kokemuksen koulussa saanut jotakin liikuttavaista; iloleperrysten keskellä näkyi suru ja suruin ohessa taas ilo.