United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän tunsi tunnossaan soimausta siitä, että oli tullut kylmästikin ajatelleeksi isästään, joka nyt viimeisillä hetkillään panee suurimman luottamuksensa häneen. Sairaan vuoteen vieressä, matalalla pöydällä, oli juoma-astia ja kynttilä. Vanhanaikuinen paksu raamattu nojasi puujalustimeensa pöydän toisessa päässä. Tuomas nosti sen polvelleen ja alkoi ajan kuluksi selailla.
Miss Dartle peräytti silmänsä kaukaisuudesta ja katseli minua taas entisellä muodollansa. Selvittäen kurkkuansa kätensä takana arvokkaalla, lyhyellä yskäyksellä, vaihetti Mr. Littimer jalkaa ja jatkoi: "Lopulta, kun monta sanaa ja soimausta ylipäänsä oli lausuttu, lähti Mr. Mutta Mr.
"Pikku Kitty-parka," sanoi hän syvällä äänellä, joka oli enemmän isäni kuin hänen omansa kaltainen, "pikku sisar-parkani, sinä ja isämme olette samanlaisia. Ei yhtäkään soimausta, ei yhtäkään valitusta," ja sitten kuin hän oli saanut minut tuolille istumaan, jatkoi hän kävellen edes-takaisin: "Minä luulin hänen olevan kovin suutuksissa, kovin vihossansa minulle ja se olisi melkein ollutkin parempi, ollut huokeampi minun kantaa." Vähän aikaa vaiti oltuansa lisäsi hän sitten äänellä, joka enemmän muistutti hänen huoletonta olentoansa: "Tämä on surkeaa surkeampaa. Minä olen onnettomin ihminen maan päällä. Ainoastaan kolme päivää vielä, ja minä olisin saanut palkkani, ja kaikki olisi ollut säntillään.
Tuntui niin kummalliselta olla jälleen vapaa ja pilkistää minkä verhon tai esiripun taakse hyvänsä ilman vähintäkään pahan omantunnon soimausta.
Hän tunsi kovan koti-ikävän ja Leena se erinomaisesti nyt tuossa jäätyneessä rannassa seisoessa muistui hänen mieleensä. Melkeempä tunsi hän omantunnon soimausta, että oli hänen niin vähin pakinoin jättänyt. Raitis koillistuuli hajoitti kuitenkin hänen mielenliikutustansa ja vähän rauhallisempana kääntyi hän mestarinsa asuntoon. Täällä oltiin juuri rupeamassa illalliselle.
Ei sanaakaan soimausta, ei pienintä huomautusta hänen tahdittomasta laiminlyönnistään. Johannes tunsi pahan omantunnon piston sydämessään. Hän näki edessään Trudchenin, teatteria varten valmiiksi pukeutuneena, ja ystävällisen emäntänsä, joka huolestuneena katsoi vuoroin piironkikelloon, vuoroin kadulle, peläten hänen joutuneen kukaties minkä surman suuhun.
Provasti ei sitä tehnyt, asiat eivät koskeneet häneen, mutta hän oli, tarkkaamalla mitä kapteeni teki, yhä enemmän tullut vakuutetuksi siitä, että murha ei ensinkään pelättänyt kapteenia, että hän ilman omantunnon soimausta olisi voinut hukuttaa veljensä pojan, jos ei hän olisikaan sitä tehnyt josta provasti kumminkin itsessään oli vakuutettu.
"Siitä on vaan muutamia päiviä," sanoi Lily, "kuin te soimasitte minua parhaimmasta parantamisesta, minkä olen tehnyt." "Minä? Ah! Minä muistan; te luuloittelitte tuota yksinkertaista Magde nimistä lasta että oli taikavoima siinä arrovijuuressa, jonka sille lähetitte. Myöntäkää ansainneenne soimausta." "En, sitä en ansainnut. Minä valmistan arrovijuurta, ja enkö minä ole haltiatar?
He näyttivät ulkopuolisesti katsoen onnellisilta; miten lienee sisällisesti ollutkin, se on vaikea arvoitus kohdalleen lausua. Valitusta eikä soimausta kuulunut, oli ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Minäkö soimaan sinun kunniatas Anna! Oi! että se olisikin vaan ollut soimausta! Anna. Ah! Bartholdus Simonis. Sano, Anna, kuka on se hävytöin mies, joka sinua on pyytänyt varastamaan avaimet kaupungin porteista? Anna. Avaimet? Mitkä avaimet? Olisiko hän senkin havainnut? Bartholdus Simonis. Sen avaimen, jonka äsken otit portista ja kätkit huivisi alle. Mikä on tarkoituksesi sillä? Anna.