United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Puheita oli tavallisuuden mukaan pidetty useita sekä isännille että vieraille; puhuja toisensa perästä oli noussut ylös, ja vähitellen oli melkein jokainen pitänyt puheensa, enemmän tai vähemmän keskeytetyn, niinkuin on tapana täällä Suomessa, jossa miehet juhlatuulella ollessaan niin kernaasti sanaisen lippaansa selkoselälleen avaavat.
Itse lähtenen runoille, Laikahtanen laulamahan, Aukasen sanaisen arkun, Virsilippahan viritän, Poikkipuolin polvilleni; Enkä viitsi viisastella, Sanon tarkkoja tosia, Joit' ei laula kaikki lapset, Ymmärrä yhet urohot, Eikä pojat puolinkana, Sinä ilmoissa ikänä, Kuuna kullan valkiana.
Vaan jos tuuli tunnit toisi, Ajan antaisi ahava, Läkin saisin lähtehistä, Paperin pajunlehistä, Sulan rannan ruokosista, Virkoaisi Väinämöinen, Saattaisi sanoja mulle, Aukaiseis sanaisen arkun, Virsiväkkärän vetäisi, Kirjoittaisin kiusan vielä, Suomen kansasta sanoisin, Elämästä entisestä.
Vaan jos vanha Väinämöinen, Ukko nousisi unesta, Aukaisis sanaisen arkun, Laululippahan lukosta, Siitä juoksisi jokena, Virret virtana valuisi, Sarvipäisinä sanoina, Luontevina lausehina.
Halu mulle huolta antoi, Luonto laulua lupasi, Ruveta runon sanoille, Väinämöisen värssylöille, Jos vaan kylläksi kynäni, Sulkani sanoja saisi, Eikä vierisi vioille, Teille väärille vetäysi. Voi! jos vanha Väinämöinen, Ukko nousisi unesta, Aukaiseis sanaisen arkun, Josta juoksisi jokena, Virret virtana valuisi, Sarvipäisinä sanoina. Luontevina lausehina!
Silloin virsikäs Vipunen, tuo vanha varaväkevä, jonk' oli suussa suuri tieto, mahti ponnetoin povessa, aukaisi sanaisen arkun, virsilippahan levitti lauloaksensa hyviä, parahia pannaksensa, noita syntyjä syviä, ajan alkuluottehia, joit' ei laula kaikki lapset, ymmärrä yhet urohot tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla.
Löytyipä heidän joukossaan virolainenkin sotilas, joka pystyi hiukan suomea puhumaan, ja niin päästiin uutisiin käsiksi. Sitten siirrettiin hänet santarmien huostaan ja varmastikin repesivät nämä riemuun yhdessä hra Mashkevitshin kanssa, kun Rissanen avasi sanaisen arkkunsa.
Veänkö vilusta virret, lapan laulut pakkasesta, tuon tupahan vakkaseni, rasian rahin nenähän, alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen, aukaisen sanaisen arkun, virsilippahan viritän, kerittelen pään kerältä, suorin solmun sommelolta? Niin laulan hyvänki virren, kaunihinki kalkuttelen ruoalta rukihiselta, oluelta ohraiselta.
Mutta jos hän tahtoo sanaisen lippaansa aukasta, saattaa hän vetää esille probleemeja, joiden edessä koko tuo ylpeä rakennus kaatuu kuin korttihuone. Mitä, jos koko meidän jyrkästi esineellinen käsitystapamme on kokonaan vailla logiikan pyhitystä; jos se on vain viime kädessä käytännöllisistä harrastuksista johtuva psykologinen välttämättömyys?