United States or Guam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vasta sitte kun hän seisoi alttarilla, jolle hän oli asettanut teurastetun uhrielukan ja kun savu polttouhrista kohosi temppelin lakeen, sai hän entisen rauhansa takaisin, sillä hän katseli uskossa Messiakseen, jota nämä uhrit kuvailivat, ja odotti apua korkeudessa asuvalta Herralta, jonka piti lupauksensa mukaan ilmestyvän maan päälle.
Ehkä hän löytäisi rauhansa jälleen, jos hän antaisi kaiholleen muodon, jos hän loisi ihanteensa itsestään ulos: Ja nyt Kalevalassa seuraa tuo omituinen ja tuttu kertomus kultaisen neidon taonnasta. Se tietenkin tuo mieleemme kreikkalaisen tarun Pygmalionista, joka oli kuvanveistäjä ja marmorista veisti itselleen ihanan naisen kuvan: Galatean.
Se oli oikeus ja kohtuus, ajatteli hän, hän oli saanut takaisin omantunnon rauhansa tehtyään sen päätöksen, ett'ei hän koskaan hanki loisväkeä maailmaan. Sitä myöten kuin perhe kasvoi, sitä myöten piti peltojenkin kasvaa, valloittaa uusia, hedelmällisiä alueita soista, näreiköistä ja kivistöistä.
Kuolema antoi Sofronian kasvoille rauhansa, tuon taivaallisen kirkkauden, joka jo hänen eläissänsä oli hänelle omituinen, kaikki oli hänessä niin, kuin olisi hän nukkunut, odottain äänen huutavan, että hän uudestaan heräisi. "Oi suloinen, kaunis tyttäreni", puhua tyrski vanha mies, "minkätähden piti sinun jättää minut tänne?
Viettikö Herrani ainoatakaan tämmöistä päivää maan päällä? Päivää täynnä täydellistä iloa toisten onnesta. En tiedä, vaan usein on opetuslapsilla kaikki paremmasti kuin Mestarillansa. Sillä totisesti Hän kantoi meidän sairautemme ja meidän kipumme Hän sälytti päällensä, ja antoi meille sen sijaan oman rauhansa ja ilonsa.
Yhä ta'emmaksi siirtyi maa; matala ranta oli jo aikaa sitten mennyt näkymättömiin, ja ainoastaan huone nyt ei muuta kuin pikkuinen, valkoinen tipla siinsi kaukaa ilman rannalta. Vielä silmänräpäys aikaa, sekin oli katoova ja sen kanssa sen tunsi Leo jo nyt koko hänen ilonsa ja rauhansa.
Oli niin omituinen tuo tunnelma, joka siinä mieleni täytti hänen henkeviä ja älykkäitä, vaikka jo elämän taisteluista väsyneitä kasvojaan tarkastellessani. Nyt hän oli siinä niin tyynen ja rauhansa saavuttaneen näköinen tuo mies, jonka tiesin aikoinaan vakaumuksensa tulesta hehkuneen ja monen sisäisen ja ulkonaisen ristiriidan kanssa taistelleen.
Erakosta kerrottiin että hän tiesi salaisuuden joka antoi ihmiselle rauhan niin suuren ja syvän kuin salon hiljaisuus. Sitä erakkoa hakemaan läksi kerran mies, joka oli rauhansa kadottanut, eikä jaksanut elää ilman sitä. Hän oli nauttinut paljon ja kärsinyt vielä enemmän, ja paljon oli kertynyt mustaa hänen mieleensä, joka oli surmannut rauhan.
Vaikkapa Juho todellakin olisi erehtynyt sanoessaan aamiaisen myöhästyneen olkootpa nuo toisillemme antamamme huomautukset oikeutettuja tai ei kannattaako niistä väitellä? Kannattaako niistä kiivastua, joka aina sellaisesta väittelystä seuraa? Kannattaako niiden tähden panna alttiiksi rauhansa?
GRANSKOG: On. KERTTU: Ja hänen rauhansa te olisitte hennonnut rikkoa? GRANSKOG: Minä olisin todellakin mennyt naimisiin hänen kanssaan. KERTTU: Olisitteko? GRANSKOG: Olisin. Mutta koska asiat ovat näin kääntyneet, niin on minunkin roolini tässä talossa loppunut. KERTTU: Te aiotte lähteä? GRANSKOG: Niin. KERTTU: Mihin te aiotte lähteä? GRANSKOG: Ensin hotelliin ja sitten ulkomaille.