United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mit' auttaa vaikka varjelet Mua töistä jumalattomista, Ja joskus juomaan johtelet Mua lähtehistäs puhtahista? On sydämeni täynnä saastaa, Se omaatuntoani raastaa. Mua pese, puhdista! Mua auta, armahda! Mua nosta luokses, laskeu minuhun, Mun henkeni suo sulaa Sinuhun!
Ei lyömään laskeu miekka tää, se surmaa, kun se välkähtää.
Se laskeutuu alas, sakenee heraiseksi usvaksi, ei niin sakeaksi, ettei lähimpiä näkisi, mutta näköpiiri ei ulotu edemmä kuin portinpieleen. Ei kuulukaan mitään. Suhahtaa joskus kuin siipi missä? Tulee joku lintu näkyviinkin ja menee mutta minne? Ei istu puuhun, ei laskeu järvelle, ei katoa kaukaisuuteen, vaan niinkuin nuoli ammuttuna huopateltan seinästä sisään ja seinästä ulos, reikää jättämättä.
Ma istuin hartioille hirmuisille ja tahdoin sanoa: »Mua kiinni pidä!» mut kieleni ei totellut kuin luulin. Mut hän, mi auttanut mua aikaisemmin hädässä oli, heti noustuani lujasti kädellään mun vyötti, tuki. Ja virkkoi: »Geryon, nyt lähde matkaan! Hitaasti laskeu, laajoin kaartein, muista, ett' outo on nyt sulia kuorma kantaa!»
Ja vereni nuori ja lämpöinen se kirjoja kirjoitti hangillen: sinä siunattu, kiitetty, kulta! Runoruusut rintani raadellun te rastitte hiihtäjän matkaa yli vuorien, yli laaksojen, ohi murheen ja onnelan ovien Mihin? Tee ei miel' juuri jatkaa. On päivä jo ammoin laskenut, yhä poissa on hiihtäjän rauha, käs' vaipuvi, henkeni herpoutuu. Oi, eikö jo kohoa kalpea kuu ja laskeu yöhyt lauha?
Pihalt' armaalt' laulut kuului, Nyt ne lepää laulajat, Siiven alle peittäin päänsä Pesässään he nukkuvat, Vielä heinäsirkan ään' Niityllä soi heleään, Lapsen', laskeu siis vaan Rauhass' aivan nukkumaan. Pihall' armaat kukkaistertut Korren päässä nyökkyvät, Kuunvaloa hengittäin, he Suloist' unta näkevät. Nukkuu omenakin puu, Kukat puussa uneksuu. Lapsen', laskeu siis vaan Rauhass' aivan nukkumaan.
Siinä samassa ryntäsi hän hirveän näköisenä kohden palvelijoita ja huusi heille kaikuvalla äänellä: 'Kuka ei paikalla laskeu kasvoilleen maahan, hänet muutan alakärsäksi! Miehet lankesivat heti maahan ja tuo rohkea noita astui heidän päällitsensä ovelle, jossa hän ovenvartijoilta loitsi pois näön, etteivät kolmeen päivään voineet toinen toistansa nähdä.
Jos suvaitsette, seuraan teitä saattojoukon sijasta metsän toiseen päähän ... kuitenkin vaan etäältä, ja sillä nöyrällä pyynnöllä, ett'emme sanaakaan enää vaihda, ja ett'ei ainoakaan teidän silmäyksenne minun puoleeni enää laskeu. Aika joutuu; rientäkää!" "Tulkaa", nainen vastasi. Ja, kiihoittaen hevostansa hiljaiseen juoksuun, hän lähti liikkeelle, mietteisin vaipuneena.
Ma istuin hartioille hirmuisille ja tahdoin sanoa: »Mua kiinni pidä!» mut kieleni ei totellut kuin luulin. Mut hän, mi auttanut mua aikaisemmin hädässä oli, heti noustuani lujasti kädellään mun vyötti, tuki. Ja virkkoi: »Geryon, nyt lähde matkaan! Hitaasti laskeu, laajoin kaartein, muista, ett' outo on nyt sulia kuorma kantaa!»
En kauemmin voi kärsiä sun uppiniskaisuuttas! Kuollos myös sinäkin! Ettekö mun käskyäni tajunneet? ROLF JUTE. Armoa tälle kunnianarvoiselle, vanhalle miehelle! Olkaa varoillanne, herra päällikkö, ett'ei hänen verensä kalvavana myrkkynä laskeu teidän omaantuntoonne! OTTO RUD. Antaisinko hänelle armoa?