United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pihalt' armaalt' laulut kuului, Nyt ne lepää laulajat, Siiven alle peittäin päänsä Pesässään he nukkuvat, Vielä heinäsirkan ään' Niityllä soi heleään, Lapsen', laskeu siis vaan Rauhass' aivan nukkumaan. Pihall' armaat kukkaistertut Korren päässä nyökkyvät, Kuunvaloa hengittäin, he Suloist' unta näkevät. Nukkuu omenakin puu, Kukat puussa uneksuu. Lapsen', laskeu siis vaan Rauhass' aivan nukkumaan.
Samasta äidist' ovat he; ja Kainan voit kaiken etsiä, et löydä ketään, mi jäässä jäätyä niin ansaitsisi; ei hän, jolt' Arthur rinnan ynnä varjon samalla puhkas peitsenpistollansa; Focaccia ei, ei tuo, mi häiritsevi mua päällään, peittäin multa näköalan, ja jonk' on nimi Sassol Mascheroni; jos mies Toskanan lienet, tunnet hänet.
Vaan kun viittasi viimein itseens' siinä ja siskoon, koskettain surut tuon, joit' tahtoi hellänä viihtää, puhkesi itkuun hän, sekä peittäin silmiä istui. Lohduntuoja se lohduton on. Luo kätkyen sisko kehkeyneempi nyt ei toki jää; heti kohti jo kiitäin, painavi suudellen povehensa hän itkevän immen.
Mut on seura paikan mukaan: kirkossa pyhät, kapakassa juopot. Mut pikimerta päin ol' huomioni, ma nähdä tahdoin kuilun kaikki tilat ja varjojen myös siinä kiehuvaisten. Delfinein lailla, jotka selkäkaartaan kohottamalla merimiestä neuvoo tuholta myrskyn purtta pelastamaan, nuo syntisetkin lievikkeeksi vaivan myös joskus pintaan selän kohottivat, salaman-nopeasti taas sen peittäin.
Kautta erämaiden karkaa Kajaanista, Sotkamosta, Hurtta niinkuin kuolon sarkaa; karkaa tunnon tuomiosta, peittäin viallista päätä, vitsoin varsaa vaahtosuista, säikkyin yötä, myrskysäätä, nähden unta hirsipuista.
Samasta äidist' ovat he; ja Kainan voit kaiken etsiä, et löydä ketään, mi jäässä jäätyä niin ansaitsisi; ei hän, jolt' Arthur rinnan ynnä varjon samalla puhkas peitsenpistollansa; Focaccia ei, ei tuo, mi häiritsevi mua päällään, peittäin multa näköalan, ja jonk' on nimi Sassol Mascheroni; jos mies Toskanan lienet, tunnet hänet.
Kuin salamoitaan lyö hiussorjan puoliso Heren, kun sadetulvan tuo sanomattoman tai raekuuron tai pyryilman Zeus, lumivaippaan vainiot peittäin, tai sodan kiljuvasuun hän nostaa, vaikean vainon: huokasi huokaamistaan noin Agamemnonin rinta, raskas, synkeä, värjyillen sydänjuuria myöten.
Mut on seura paikan mukaan: kirkossa pyhät, kapakassa juopot. Mut pikimerta päin ol' huomioni, ma nähdä tahdoin kuilun kaikki tilat ja varjojen myös siinä kiehuvaisten. Delfinein lailla, jotka selkäkaartaan kohottamalla merimiestä neuvoo tuholta myrskyn purtta pelastamaan, nuo syntisetkin lievikkeeksi vaivan myös joskus pintaan selän kohottivat, salaman-nopeasti taas sen peittäin.
Vaikk' uskommekin Sigismundiin pettyi, Vaikk' omat miehet meidät hylkäsi, Niin kuollen herttualle näyttäkäämme, Ett' uskollisna vielä kuninkaalle Ja toisillemme, hänen vehkeitään Yksmielisesti torjumme. Ja kun Viimeiset tuohon kynnykselle kaatuu, Ja herttua kun sisään riemuiten Nyt syöksee, mies ja soihtu vaan on tarpeen, Ja linna raukee, peittäin voittajan.
MACBETH. Niin kyllä, armahani; samoin sinä! Sa koko huomiosi Banquoon käännä; Hänt' ennen muita silmin, kielin etsi. Viel' epävarmat ollen, täytyy meidän Imarteen virrass' arvoamme pestä, Sydämmen valhenaamaks tehdä kasvot, Sen tosilaadun peittäin näin. LADY MACBETH. Nuo heitä! MACBETH. Oi, vaimo, skorpioneja on täynnä Mun sieluni! Viel' elää Fleance ja Banquo.