United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Yhä vieläkin on siis minun kiroukseni, että olen liian hieno", huokasi Amos itsekseen ja vakuutti sitte kiven kovaan, että hänen suhteensa oli erehdytty ja että hänen oli aivan mahdoton maksaa mitään lunastusrahaa. Hänen vangitsijansa antoivat hänen vielä hyvästi vartijoittuna rauhallisesti marssia keskessään pari tuntia.
Mutta siihen sanoi Amos suruisesti: "Meidän sisälliselle onnellemme siis enää tuskin mitään on esteenä, sitä vastoin ulkonaiselle kaikki! Minun kiroukseni oli, että olin liian kaunis, liian ylpeä kauneudesta, ja että liiaksi paljon ajattelin ja puhuin kuinka kaunis olin. Jumalan kiitos! nyt en enää ole kaunis.
"Ja tätä minun isällistä tahtoani", julisti se, "pitää minun tyttärieni pyhästi noudattaman ja järkähtämättömästi täyttämän, niinkuin Jumalan käskyjä, sillä minä olen, lähinnä Jumalaa, heidän isänsä ja päänsä, enkä ole velvollinen heistä mitään tiliä tekemään, niinkuin en minä tehnytkään ole; ja jos he minun tahtoni täyttävät, niin pitää minun isällisen siunaukseni heidän kanssansa oleman, mutta elleivät minun tahtoani täytä, josta Jumala Kaikkivaltias varjelkoon, niin pitää minun kulumattoman isällisen kiroukseni heidän päällensä tuleman nyt ja aina ijankaikkisesti, amen!"
Viina on ollut kiroukseni, minun onnettomuuteni ja on turmellut terveyteni ja hyvän voimiseni. Viina teki minun raatelevaksi pedoksi hellää, rakasta vaimoani ja viattomia poikaraukkojani kohtaan. Viina on ryöstänyt minulta kodon ja huoneet, saattanut minut kuljeskelevaksi raukaksi, jommoisena minun näet tän'iltana". Koko ajan, minkä hän puhui, katsoi Margareta vakavasti häneen.
Nää vähät varat Mun suokaa yhä hoitaa hyväksenne. TIMON. Noin uskollinen, kelpo palkkalainen Mull' oliko, ja nyt noin auttavainen? Se miltei hurjaa luontoani liennä. He, kasvos näytä! Tottakin, tuo mies On naisen synnyttämä! Anteeks suokaa Pikainen, poikkeukseton kiroukseni, Ijäti tyynet jumalat! Ma myönnän: Yks kelpo mies on kuulkaa oikein yksi, Ei enempää ja se on talonvouti.
Minä ymmärsin että Martin Petrovitsh oli lähtenyt. Mitä tahtoi hän kuollessaan sanoa tyttärelleen, kyselin itseltäni, kotiin ratsastaessani. Sinulle minä annan kiroukseni, vaiko: anteeksiko? Satamaan rupesi jälleen, mutta minä ajoin käyntiä vain. Mieleni teki olla kauemmin aikaa yksinäni: tahdoin häiritsemättä vaipua mietteisini. Souvenir oli lähtenyt Kvitsinskin rattailla kotia.
Kuulkaa minua ja täyttäkää käskyni, kiroukseni seuraa sitä, joka sen rikkoo, siunaukseni sen täyttäjää, ja muistakaa, isän kirous on raskas taakka, sen olen saanut jo silmilläni nähdä; se kukistaa kantajansa. Minä puhuttelen teitä urhoollisten miesten puolisoina ja lapsina, vapaan kansan naisina. Kuulkaa siis!
Mutta siinäkin vallitsee vain sama järjetön voimia kuluttava kiertokulku! Siispä tyydy siihen tai tunnusta itsesi voitetuksi! En ikinä! Sillä se on väärin, se on veristä vääryyttä. Ellen muuta voi, voin ainakin lingota vihani, uhmani ja kiroukseni sellaista maailmanjärjestystä vastaan, joka... Et enää sitäkään, kumahti Kuoleman Tahto. Sillä nyt kuolet sinä.
Samassa menitte te sivutseni, kuten taivaan enkeli, ja sydämeni leppyi. Minä ymmärsin, että talo, jossa te asutte, on pyhä, ja ett'ei yksikään, joka on teidän verisukulaisenne, kuulu minun kiroukseni alle. Minä luovuin kostosta, kuten hulluudesta. Päivät pitkät kävelin minä Pokrovskojen puutarhain seutuvilla toivossa nähdä kaukaa teidän valkean pukunne.
ILMARI. Elköön kiroukseni hautaansa painako. Rauha hänelle! V