United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuulkaa minua ja täyttäkää käskyni, kiroukseni seuraa sitä, joka sen rikkoo, siunaukseni sen täyttäjää, ja muistakaa, isän kirous on raskas taakka, sen olen saanut jo silmilläni nähdä; se kukistaa kantajansa. Minä puhuttelen teitä urhoollisten miesten puolisoina ja lapsina, vapaan kansan naisina. Kuulkaa siis!
"Ja sillä on se etu," huomautti Mr Mivers, "että samalla kuin se on kylläksi kunniallinen vaikuttaaksensa kantajansa mieleen ja herättääksensä hänen kilpailuhaluansa, se ei kuitenkaan ole niin erinomaisen henkilön nimenä ollut, että se kaiken kilpailuhalun masentaisi.
Minä en huoli siitä, mitä hänen kantajansa sanovat hänestä, hän on paras miehen peri-kuva." "Semmoinen mies", sanoi Julius, "joka vastaa Horation jaloa kuvaelmaa: "Ei aimo miehen, sitkeämielisen, Voi järkähyttää tahtoa kiinteää Raivolla rahvas, käskiessään Kehnoja, eikä tyrannin katseet, Ei Adriankaan myrskyinen valtias, Ei Jupiterkaan ukkosennuolineen.
Ulos tultua Yrjö vähän herkesi ja nosti päätään, vaan kun näki taas sen miehen, niin ratkesi kimeään huutoon, painoi päänsä kantajansa olkapäähän ja puristi yhä lujemmin kaulasta. »Onko teillä hevosta?» kysyi Liisa mieheltä. »On hevonen. Pidelkäähän sitä poikaa, että tuon ukon ensin laitan, niin pistetään sitten poika rekeen, tottapahan asettuu ajan ollen.»
Jumala siunakkoon! Taakka verraton. ARISTARKUS. Mies painoi kuin seittemän viikkoa syötetty seittemänvuotinen karju. TOMMI. Ja niin hän sylissämme röhisi. ANTON. Jumala siunakkoon käsivarsiani! ARISTARKUS. Ukko nukkui kohta makeaan uneen kuin saunasta tullut lapsi. TOMMI. Kuin hautaan kannettu vanhus makeasti nukkuu hienon santapeiton alle, ja me, hänen kantajansa, nukumme pian yhtä makeasti.
Hän oli heittänyt sen ihmeellisen kaapun, joka teki kantajansa näkymättömäksi, hartioilleni, hänen jalkojensa juuressa oli, riitelemättä keskenään, hänen ja minun varjo, huolettomasti piti hän kädessään sitä paperia, jonka alle hän oli tuonnottain pyytänyt minua kirjoittamaan nimeni, ja, sillä aikaa, kuin forstmestari käveli kahakäteen lehtimajassa, hän, tuo harmaja mies, kuiskasi korvaani: "Tehän kuitenkin kaikitenkin noudatitte kutsuani, tässä me nyt istutaan kahden saman kaapun alla.
Se suojelee kantajansa tunteita ja aikaansaa osanottavaisuutta ja sääliväisyyttä häntä kohtaan; se säilyttää häntä monesta loukkauksesta ja tuskallisesta selityksestä ja antaa anteeksi monen semmoisen tavan laiminlyömisen, joka ei sovellu surun kanssa. Sen vuoksi en yhdykkään siihen ristiretkeen surupukuja vastaan, jota monet käyvät. Eihän sitä tarvitse vuosikausia kantaa.
Tiedän kyllä, ettei tämä nimi vieraissa maissa kantajansa neroa surmaa. Mutta miksi? Muissa maissa se lausutaan eri tavalla. Pierre Corneille oli mainio mies; mutta minä jätän teidän tutkittavaksenne olisiko hän, englantilaisena ollen, voinut Peter Crow'in nimellä olla eurooppalaisen murhenäytelmän isänä?" Miss Sibyl: "Ei suinkaan!" Miss Sally: "Hi hi hi!"
Ja hän »loihe itkemään», itkee päivän, itkee toisen, yli muiden hän äitiänsä itkee. Tuskassansa on hänellä aina vaan äitinsä mielessä; hän ei voi uskoa, ettei hänen hellä kantajansa olisi poismennessään jättänyt hänelle toki jotain lohdutusta. Hän huudahtaa: »Oi on ehtoinen emoni, Mitäs mulle tänne heitit, Eläessä tällä maalla?» Samassa kuitenkin hänelle tämän kysymyksen turhuus juohtuu mieleen.
Kovin väsyksissä hän oli kotiin saapuessaan, sillä taakka yhdessä heinäkuun paahtavan auringon kanssa oli tehnyt parastansa, saadakseen hien virtana valumaan kantajansa otsalta, ja oivallisesti onnistunutkin tuossa aikeessaan. Pian unehtui kuitenkin Pekalta väsymys, kun hän avatessaan pirttinsä ovea huomasi kätkyeesen ilmestyneen pari pienoista päätä. "No, Anna-Mari!