United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
"No siinpaikaspa te nyt rupesittekin", jupisi Souvenir harmissaan ja käänsi kierot silmänsä vaunujen akkunaan. Ei kulunut neljännestuntiakaan, tasan vetävät hevoset olivat tuskin käyneet märjiksi uusien hienojen valjashihnain alta, niin jo näkyi Harlow'in hovi.
Kovin ponnistetusta tarkkuudesta ja myötätuntoisuudesta liikutti hän huuliaan ja mommelsi alin-omaan, ottamatta suutaan kumminkaan auki. Souvenir meni hänen luoksensa ja rupesi sopattamalla puhelemaan hänen kanssaan, ilmoitettuaan minulle ensinnä, että tämä mies on suurin vapamuurari koko läänissä.
Mutta Souvenir oli kaikeksi onneksi ennättänyt päästä alta pois, veljen kämmenet sattuivat biljardin laitaan ja niin lohkesi irti kuudelta ruuviltaan raskas, maantekoinen biljardi. Millaiseksi olisikaan litistynyt laataksi Souvenir, jos olisi osunut näitten uhkeain kätten alle! Kauvan oli jo mieleni tehnyt nähdä Martin Petrovitsh'in taloa ja kotioloja.
"Tietäkää, että jos meidän hyväntekijämme tahtoo, niin me voimme ihan tässä silmänräpäyksessä repiä koko lahjakirjan rikki." "Ja sittenkin te ajatte hänet paljain jaloin lumihankeen", virkkoi Souvenir, piiloittuen Kvitsinskin taakse.
Oikeata nimeänsä hän tuskin itsekään tiesi. Souvenir oli raukkamainen mies; jokainen häntä halveksi. Toisella puolen suuta ei ollut hänellä yhtään hammasta, jonka tähden hänen pienet ryppyiset kasvonsa näyttivät vinoilta. Aina hänellä oli hyörinää ja pyörinää; milloin pistäytyy piikain kammariin, milloin konttoriin, vuoroin menee pappilaan, vuoroin kylänvanhimman luokse.
Koiria ei tullut haukunnalla meitä vastaan: minne lienevät joutuneet pihalta paksuvatsaiset pojatkaan, paitaressut. Harlow'in vävy odotteli meitä kynnyksellä. Muistan vielä kuinka juhlallisilta näyttivät koivut, joita oli pistetty kahden puolen kuistia, juuri kuin helluntaina. "Jubileratkaamme!" rupesi Souvenir hyräilemään nenäänsä, ensimmäisenä astuen ulos vaunuista.
Lähde nyt ylihuomenna sinne ja ota mukaasi Vikenti Osipovitsh ja Souvenir." Määrättynä päivänä ajoivat portaittemme eteen meidän suuret neljän-istuttavat perhevaunut, kuusi tummanruskeata hevosta edessä, ja harmaapartainen paksu "hovikuski" Alekseitsh ohjaksissa. Toimen tärkeys, johon Harlow nyt aikoi ryhtyä, ja hänen juhlalliset kutsunsa olivat vaikuttaneet äitiini.
Ruostalainen, Harlow!" piipitti Souvenir, nauraen ja pidellen sivujaan, "sinä mainio Harlow'in suvun suuri kanta-isä, katsahda nyt alas jälkeiseesi! Miltä hän nyt näyttää? Voitko tunnustaa hänet omaksesi! Ha-ha-ha! Teidän ylhäisyytenne, sallikaa minulle kätösenne! Miksikäs teillä on mustat sormikkat käsissä?"
Minä otan vastatakseni kaikki tyyni." Kvitsinski myhähti kylmäkiskoisesti. "Sallikaa minun, rouva, kumminkin ennakolta ilmoittaa teille, etten minä takaa asian onnistumista, sillä herra Harlow on tavattoman väkevä ja huimapäinen, hän pitää itseänsä kovin loukattuna." "Niin, niin", vahvisti äitini, "ja kaikkeen tähän on syynä tuo inhoittava Souvenir. Tätä en anna hänelle milloinkaan anteeksi.
Nyt minä huomasin kuinka hän jälleen rupesi ärtymään. Hengitys alkoi käydä kiivaammin, korvien alukset paisuivat äkisti, sormet rupesivat liikkumaan, silmät jälleen välkähtelemään kasvojen lian alta. "Souvenir! Souvenir!" huusin minä. "Lakatkaa jo tahikka kantelen minä äidille." Mutta piru näytti riivanneen Souvenir'in. "Niin, niin, veikkonen", alkoi hän taas ilkeän piipityksensä.