United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Acte likeni häntä ja virkkoi, silitellen hänen tummia hiuksiaan: "Oi, kummoiset hiukset sinulla on!... En pane niihin kultajauhoa, ne loistavat itsestään ikäänkuin kiharoihin olisi siroitettu kultaa... Ehkä sentään sinne tänne siroitan vähän kiiltoa, mutta aivan, aivan vähän, vaan, ikäänkuin säteenä loistamaan... Ihana mahtaa olla lygiläinen maanne, koska siellä kasvaa tällaisia neitoja."
Se oli Hardyn rullia, parasta tekoa, paljon käytetty ja koko lailla kulunut, ilmaisten, että minulla oli edessäni vanha kalastaja: uudet, vasta tehtaasta tulleet kapistukset ilmaisevat tavallisesti tulokasta ja nousukasta, tämä englantilainen oli kaikesta päättäen onkijana vanhaa rotuaatelia. Vavassa oli yhtä vähän uutuuden kiiltoa kuin rullassakaan.
Siksi itken illat, aamut, Siksi vaivainen valitan: Olen ilman impyettä, Aivan onnetta elelen, Vailla neidon näppäryyttä, Soreutta sievän varren, Vailla kasvojen valoa, Suun suloisen suuteloita, Säihkyä sinisen silmän, Kiiltoa kiharahiuksen. Siksi itken illat, aamut, Siksi vaivainen valitan.
Muuten olivat he taivaallisia, oikein ihmeellisiä. Ei semmoisia muualla ole kuin keisarien ja kuninkaiden hoveissa. Hanna oli kuin muinoin Sulamith kuningas Salomon palatsissa. Rikkautta ja loistoa, kultaa ja kiiltoa mihin vain silmänsä käänsi. Oikein hän vapisi ilosta eli pelvosta. Hän olisi lähtenyt poiskin, mutta mihin suuressa, vieraassa kaupungissa.
Ihana impi tuosta varsin hämmästyi Ja ruhtinahan katsastaa. Mut kenen näkee hän? Tuon silmän kiiltoa, Tuon otsan muotoa ja nuo Suloiset kasvot ennen hän jo nähnyt on; Hän uneksitun sulhonsa Nyt tunnistaa. Hän sama on, vaan lieto ei, Ei lempeä, ei semmoinen Kuin impi oli hänet nähnyt unissaan Kuvastimena sielunsa. Tok' oli pelko paennut, hän peljätä Ei häntä voi, ei taivastaan; Hän kyynelihin suloisiin voi sulaa vaan Ja rakastaa ja kuuntua. Ja pelvolla kuin pyhän kuvan etehen Ois rukouksehen ruvennut Hän ruhtinasta lähestyy ja polvillaan Ristissä kädet rukoilee: "Herrani, näe orjattares' kyyneleet,
Sellaista kullan kiiltoa ja kirkuvaa värien helakkuutta kuin täällä ei liene muualla kuin itämailla, mutta sieltähän nämä ovat tulleetkin nämä ja siellähän se tämän pään ruumis vielä vyötäisiään myöten seisookin.
Tietäjän kota oli keskellä kylää, muita kookkaampi. Kun Panu astui sisään, näki hän keskellä kotaa heikon tulen, ja muu osa kotaa oli pimeä. Tulen takaa pisti häntä vastaan kaksi terävää silmää niinkuin pensaan takaa väijyvän pedon. Hänen silmänsä väisti kiiltoa, mutta keksi, minne vain katsoi, uusia samanlaisia silmiä kodan seinämiltä.
Ja kääntyen hänen miestensä puoleen Semmoista olette kuin esivaltaa totelleet, sen neuvoja kuin Jumalan tahtoa seuranneet. Jo on aika, että hylkäätte hänet ja hänen oppinsa! Miehet eivät mitään virkkaneet, mutta kysyvin silmin kaikki Panuun katsoivat. Ei teidän tarvitse hänen kostoaan pelätä, ei hänen silmäinsä kiiltoa kammoa.
»Tuohan on kuollut nainen», ajatteli Nehljudof katsellen Maslovan ennen niin suloisia, mutta nyt pilaantuneita, turvonneita kasvoja ja pahaa kiiltoa hänen mustissa silmissänsä, jotka seurasivat tirehtööriä ja Nehljudofin kättä kymmenruplaisen kanssa. Ja Nehljudofiin tuli horjumisen hetki.
Heidän on totuus tunnustettava ei ainoastaan niin, että oman viheliäisyytensä paljastavat eivätkä koeta himojensa ja halujensa päälle vetää niitä sovittavaa kiiltoa ja puolustaa niitä milloin milläkin hyvällä tarkoituksella, minkä piru heidän korvaansa kuiskaa, ei vaatettaa pahuutensa ryysyjä pyhyyden ja hyvyyden ulkokullaisella verkavaipalla, vaan myöskin niin, että maailma sen kuulee ja tajuaa. »Sitä elkää peljätkö, jos maailma teitä siitä vieroo ja vainoo, sillä se tapahtuu totuuden tähden, jota se ei siedä kuulla.