United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Saavuttuaan Moskovaan Nehljudof ensi asiakseen lähti vankilan lasarettiin ilmoittamaan Maslovalle surullista sanomaa siitä, että senaatti oli vahvistanut oikeuden päätöksen ja että nyt oli valmistuminen Siperian matkalle. Sen anomuksen tuloksista, jonka asianajaja oli kirjoittanut keisarin nimelle ja jota Nehljudof nyt vei vankilaan Maslovan allekirjoitettavaksi, hänellä ei ollut suuria toiveita.
Ovissa tunkeili vilkas joukko ulostulvailevia valamiehiä ja asianajajia tyytyväisinä jutun päättymiseen, niin että Nehljudof viipyi muutamia minuuttia ovella. Päästyänsä käytävään oli Maslova jo kaukana. Mutta Nehljudof, ajattelematta sitä huomiota, joka häneen kääntyi, nopein askelin saavutti Maslovan ja pysähtyi hänen edellensä.
Sydän kurkussa ja kauhistuksella ajatellen, missä tilassa hän nyt tapaisi Maslovan, ja kammoksuen sitä salaisuutta, joka hänestä tuntui olevan sekä Maslovassa että koko tuossa vankilan ihmis-yhteydessä, soitti Nehljudof pääoven kelloa ja kysyi esiintulleelta vartijalta Maslovasta. Tiedusteltuansa sanoi vartija Maslovan olevan lasaretissa. Nehljudof meni sinne.
Tunnen Jumalan edessä että minun on niin tekeminen. Ja mitä jumalia olette tässä vielä löytäneet? Puhutte joutavia. Jumalan? Minkä Jumalan? Olisitte silloin muistaneet Jumalaa... sanoi hän ja pysähtyi suu auki. Nehljudof tunsi vasta nyt kovan viinanhajun Maslovan suusta, ja ymmärsi miksi tämä oli niin kuohuksissa. Rauhoittukaa, sanoi hän.
Maslova hymyili jollekin asialle. Ja Nehljudofin sydämmessä liikahti huono tunne. Tätä ennen hän, pitäen mahdollisena Maslovan vapauttamista ja jäämistä kaupunkiin, oli kahden vaiheilla mille kannalle asettua hänen suhteensa ja oikea suhtautuminen häneen tuntui vaikealta. Mutta kuritushuone ja Siperia olisivat kerrassaan tehneet lopun kaikista suhteista häneen.
Että minä tahdon sovittaa syyni, jatkoi Nehljudof, eikä sovittaa sanoilla, vaan teoilla: Minä olen päättänyt mennä naimisiin teidän kanssanne... Maslovan kasvoihin ilmausi äkkiä säikähdys. Hänen hiukan kierot silmänsä pysähtyivät ja yhtaikaa sekä katsoivat että olivat katsomatta Nehljudofiin. Sitäkö tässä vielä tarvitaan? sanoi Maslova muuttuen vihasen näköiseksi.
Ja olisin vielä jättänyt hänelle tämän näin. Se on vaan valokuvakortti, sanoi Nehljudof ottaen taskustansa kirjekuoren. Se käy kyllä päinsä, sanoi pehmeten lääkäri, ja kääntyen valkoesiliinaisen eukon puoleen käski tämän kutsua sairaanhoitajattaren vanki Maslovan. Ettekö haluaisi istahtaa, tai menisitte ainakin vastaanottohuoneeseen?
Tästä hänen hämmennyksestänsä Nehljudof päätti, että lasaretin ovenvartijan kertomus oli ollut tosi. Nehljudof oli aikonut olla Maslovan kanssa kuten viime kerrallakin; vaan ei voinut, niinkuin olisi tahtonut antaa hänelle kättä, niin vastenmielinen oli hänelle nyt Maslova.
Herranen aika kuinka kaikki oli tuskallista ja vaikeaa. Nähtävästi oli Vera Jefremovna vallankumouksellisena vangittu, ja nyt niistä syistä istui linnassa. Piti tavata häntä, erittäinkin koska hän oli luvannut antaa neuvoja miten Maslovan asema olisi ollut parannettavissa. Herättyään seuraavana aamuna muisti Nehljudof illalliset tapaukset, ja häntä kauhistutti.
Lääkäri ei ruvennut häntä kuuntelemaan, vaan nosti päänsä niin että katsoi jälleen lasien läpi, ja meni lasarettihuoneisiin. Ja vielä samana päivänä hän oli pyytänyt tirehtööriä toimittamaan Maslovan sijaan jonkun toisen apulaisen, joka Olisi ollut siivompi käytöksissään. Muuta ei Maslovan kujeileminen välskärin kanssa ollutkaan.