United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin tuli hänen mieleensä pieni suomalainen kansanlaulu kuolleesta linnusta. Siitä palasi hänen muistiinsa Suomi, omaiset, ystävät politiikka, yhteiskunta, entisyys, tulevaisuus. Hänen oli tapana työntää tuo kaikki mielestään. Hänen pakonsa kotoa sillä pakoa se oli ei johtunut ainoastaan kotoisesta murheesta, hänen nuoren rakkautensa tappiosta.
Siitä tulikin pian tunnettu ja rakastettu kansanlaulu. Kauniin ja todellakin viehättävän runon otsake »Kandeleen Kaksoisissa elli Laulu ja Runokokouksessa» kuuluu: »Laulu Suurelle Ruhtinaalle ja Suomelle» ja itse laulu: »Eläkön armias rakkahin Ruhtinas, rauhallinen! joka on onnemme, Suomessa luojamme, turwa ja toiwomme täydellinen.
Eräänä iltana säveltyi kansanlaulu taasen harmooniosta, kun hän seisoi tytön takana ja vei sydämellisesti kätensä huulillensa, ja siten ryöväsi sen "tervetulon", jossa tytön sielu jo riemuitsi. Hiljaisella sydämellisyydellään yhtyi majuritar heidän joukkoonsa ja vastaan otti Bodendorffin kuni äiti poikansa. Tänään jäi Bodendorff heille, niinkuin se olisi ollut luonnollista.
Niin, Truda Vide oli kansanlaulu... Oli kuin hän olisi laulanut oman sydämensä laulua ... tahi luonnon laulua ... kevään kaihoa ja surumielisyyttä ... metsien ja niittyjen unelmia... Eugen ei ollut koskaan kuullut mitään, joka olisi tenhonnut häntä niinkuin Doran laulu... Kirkkaina ja hopeanhohtavina kuin kuun säteet tunkeusivat nämä säveleet hänen sydämeensä ... kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, ja sanomaton onnen ja tuskan tunne täytti hänen sydämensä.
Vide on pehmeätä ja iloista ja uneksivaa, Truda Vide on salaperäistä ja tenhoavaa ... se on kansanlaulu, johon sisältyvät kaikki metsien ja vuorten ja järvien ajatukset ... se on auringon välkettä kuusimetsässä ja kevättuulen suhinaa puissa..." Lisbet katseli nyt tuleen, hänen äänensä aleni melkein kuiskaukseksi, ja tummat silmät saivat salaperäisen haaveksivan ilmeen.
Pääni, pääni, sinä poloinen, Pääni palvelemaan altis ain'! Olet palvellut, sä päähyt jo, Umpeen vuotta kolmeneljättä: Etkä saanut ole, päähyt oi, Kunniata etkä mainetta, Etkä korkea arvoa. Et ole saanut hyvää sanaakaan Sait sä, päähyt parka, ainoastaan Kaksi korkeata pylvästä Sekä vaahteraisen poikkipuun, Vielä paulan silkkinuoraisen. Kansanlaulu.
Terve hän oli, ruumiin ja sielun puolesta, vastapuhjennut kuin kansanlaulu. Kaihomielinen, rehellinen murheessaan ja hillityssä ilossaan. Venetsia valehteli! Venetsiassa oli jotakin, mikä ei valehdellut. Nyt se loisti näkyviin. Paisui suuremmaksi ja kirkkaammaksi.
Panttien lunastamiseksi määrättiin pikku tehtäviä, yhdelle yhtä, toiselle toista. Piti näyttää miten kokko lentää, tahi hypätä harakkaa, tahi juosta yli pihan, tahi kumartaa pihlajaa, tahi laulaa joku kansanlaulu. Tulipa Samun vuoro panttia lunastaa. Se olikin viimeinen pantti. Hänen tehtäväkseen määrättiin lukea ulkoa joku värssy.
Mahdoton on kuvailla mimmoisen vaikutuksen minuun teki tuo kansanlaulu hirsipuusta, juuri hirsipuun ansainneitten laulamana. Heidän totiset muotonsa, raikkaat äänensä, surumielinen lausunto sanoille, muutoinkin jo huomiota vetäville, kaikki tuo synnytti minussa jonkinlaista runollista kauhistusta.
Paitsi kalevalaista ja kantelettarelaista laulurunoutta, ikivanhaa kuin Suomen kansa itse, paitsi papiston ainoan suomenkielisen sivistyneen säädyn, mikä oli olemassa viljelemää hengellistä ja historiallista runoutta 1600- ja 1700-luvulta saakka, oli uudempi kansanlaulu vuosisatojen vieriessä löytänyt yhteisen kansan keskuudesta aina uusia ja aina monipuolisempia käyttäjiä.