United States or Cook Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
PENTTULA. Tämä sama paikka se oli, jonka näin tulikiven liekissä ja tuossa on kivi, jonka alta rahanne löydätte. PELTOLA. Tuonko kiven alta? No, ei uskoisi! PENTTULA. Eikö ole? Kuolema ja kadotus! Onko maa ne niellyt, vai itse paholainenko täällä on käynyt? PELTOLA. Entä, jos ei niitä ole siellä ollutkaan. PENTTULA. Siellä ne olivat vaikka hirteen minua vietäisiin.
"Voi, millainen salama", kiljaisi orjatar vaipuen polvilleen. Tummanruskea vaippa, joka oli ollut hänen päällään, solui lattialle. Salama ja jyrinä olivat olleet niin ankarat, että Matasuntakin hypähti vuoteeltaan ja riensi akkunan ääreen. "Armoa, armoa, suuret jumalat! Armahtakaa ihmisiä", rukoili afrikatar. "Ei, ei armoa. "Kirous ja kadotus tulkoon kurjan ihmiskunnan osaksi.
Vielä lupaan minä pyhästi, ett'en koskaan elävänä tätä varustusta jätä: en milloinkaan armoille heittäydy, vaan ennen hautaudun sen raunioiden alle, niin totta, kuin Jumala minua auttakoon ajassa ja ijankaikkisuudessa; ja jos minä tämän kalliin valani rikon, niin haljetkoon silloin tanner jalkaini alta ja nielköön minut kirkasliekkinen kadotus. Amen!
Enempää ei hän puhunut, nousi istuimeltaan ja lähti synkkämielisenä kävelemään kivistä katua. Se äsköinen ylennys, se sielun elähyttävyys, se mielen virkistys oli mennyt kuni tuhka tuuleen. Elämä pukeutui taas entiseen mustaan verhoonsa. Koko maailma kaikkine lakineen joilla voidaan viatonkin tuomita oli vaan kirottu kadotus, jossa viipyminen on vaan paljasta tuskaa... Huomenna oli sunnuntai.
Mutta jos olisin sen tiedon saanut, olisiko mikään minua hillinnyt, olisiko taivas, olisiko maa, olisiko iankaikkisuus, olisiko kadotus? Sinun elämäsi minä olisin mustentanut, ja itseni riiheen hirttänyt. Ja kuitenkin minä sitä tietoa väijyin, väijyin kuin pakenevaa pyytä, kuin metsän arkaa otusta minä sitä käsiini tavoitin.
On muoto musta kuni Erebus, Ja katse kolkko, tuima, toivoton! Ken olet, lausu, kurja onneton? Jo lienee täyteen tullut kadotus, Kosk' ulos sieltä sinut oksentaa, Voimatta niellä palaa kauheaa! JUUDAS: Ei syökse helvettikään kidastaan Mun kaltaistani toista maailmaan: Ma olen mustempi, kuin saatana, Sill' olen ollut läsnä Kristusta.
Ajatelkaamme, rakkaat veljet ja sisaret, ajatelkaamme itseämme ja omaa elämäämme, ajatelkaamme mitä teemme, miten elämme, miten suututamme armorikasta Jumalaa, mihin kärsimyksiin saatamme Kristuksen, ja me ymmärrämme, että ei voi olla kysymystä anteeksiannosta, ettei ole mitään ulospääsyä, ei mitään pelastusta, että meitä kaikkia uhkaa kadotus.
Sielu: Ma olen kurjin syntinen Ansainnut kadotuksen, Tuomion monenkertaisen, Voi, ikikirouksen! Oi, yksin Sinä ymmärrät Tilani, kurjuuteni, Turmelukseni käsität Ja suuren pahuuteni. Oi, syvyydessä sieluni Valittaa kujerrellen, Ma vaivun, auta Herrani! Suurelle syntisellen Jo anna armos lohdutus Ja kalliolle nosta Vajoova jalka kadotus, Jo uhkaa älä kosta. Jeesus: Joh. 4. 26.
»Kyllä se on kaikki merkittynä taivaallisen Isän kirjoissa ja se maksetaan heille ilman meidän rukouksiamme.» »Ikuisella kadotuksellako?» »Niin, niin», arveli Kaska. »En minä ole oppinut kirjataitoa, mutta sen verran toki tiedän, että ijankaikkinen kadotus on ijankaikkinen.» Alli kumartui ja peitti kasvonsa käsillään.
Voi, kuin nekin vaarass' on, Jotk' on tulleet armohon! Jumalan jo Juudaskin Hyvin tunsi kylläkin, Vaan kuin vähään rahaan hän Hänet suostui myömähän! Ah, voi! Rahan rakkaus Onpi sielun kadotus. Maksun varsin pienen vain Juudas sielustansa sai, Takaisin hän senkin vei, Sieluaan ei saanut, ei.