United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillä välin kuin Kaapo mittasi viljan tarkasteli Risto pöydällä olevia paperia ja huomasi näiden olevan velkakirjoja. Kamala nauru ilmestyi hänen huulillensa. Hyvin käy, lausui hän itseksensä, otti pakasta päällimmäisen velkakirjan, pisti sen poveensa, josta muutti kontrahdin lakkariinsa. Hetken perästä astui Kaapo sisään. Kuorma on valmis, vie se mukaasi sanoi hän. Hevosen tuot heti takasin.
Heikkilän isäntä oli aina kohdellut häntä, niinkuin muitakin alustalaisiansa isällisellä helleydellä. Katri tiesi siis että niin kauvan, kuin tämä eläisi, ei Kaaponkaan pahuus voittaisi varsin suurta valtaa; mutta kerran tulisi Kaapo perimään isänsä talon, ja miten sitten kävisi? Synkät aavistukset täyttivät Katrin mielen ja tekivät hänet varsin alakuloiseksi.
»Onkos se nyt sulla, Kaapo?» »Häh, mikä?» »Mikä!» »Niin, mikä?» Kaapo haukotteli. »Saakurin poika!» »Pidä vain Kaapo, se on saatu, mikä on annettu», vakuuttivat toiset. »Ei mulla ole», sanoi Kaapo haukotellen, »rupeaa uudestaan nukuttamaan... Onko sun puukkos sitten kadonnut?»
»Kuka on paree, kun minä olen itse kyllä hyvä!» Jo antoi Kaapo töytin selkään Kaaperille, joka horjahti ja oli vähällä pitkälleen kupsahtaa. Nyt rupesi vanha mies kiroilemaan, läksi puukko kädessä poikain perään, jotka nuolaisivat edellä minkä ulottimet myönsivät.
Risto seisoi silmänräpäyksen suorana ja kaatui sitten hervotoinna tielle. Lumi alkoi käydä punaiseksi hänen ympärillänsä. Kaapo katseli tätä kiven takaa kauhistuksella. Mielellänsä olisi hän juossut pois, mutta jalkansa eivät kannattaneet. Tuntui niinkuin riippuisi niissä rautapunnukset.
»Mene tupaan siitä ja odottakaa, kyllä sen ehtii, meillä on tässä asioita.» Kaapo vetäysi hitaasti tuvan puolelle. »Kuule», sanoi hän painolla, lyöden kättä Vennun polveen, vierekkäin kun istuivat sohvalla. »*Nyt pitää sinun* lähteä minun kanssani Korvenloukolle ja tuodaan sieltä Santra, vaikka...» Kaapo pisti päänsä ovenraosta.
Minun käy sinua sääli ja minä tahtoisin mielelläni auttaa sinua, jatkoi Kaapo. Onko sinulla halua ansaita vähällä vaivalla kymmenen tynnyriä viljaa, jos teet minulle pienen palveluksen? Ja se olisi? Kuulethan nyt.
Tässä on kontrahti, lausui Risto vetäen paperin povestansa. Kaapo ojensi kätensä ottamaan vastaan sitä. Kymmenen tynnyriä viljaa ensin, sanoi Risto, pistäen paperin jälleen poveensa. Vasta kuin kuorma on pihassasi valmis lähtemään mukaani, saat sen; ennen et. No, olkoon niinkin. Minä lähden mittaamaan viljan. Ole sinä sen aikaa täällä, ettei asia nostaisi palvelusväessä joutavaa huomiota.
Tästä alkaen oli isäntäkin silmin nähtävästi ruvennut riutumaan ja makasi nyt, kuten Mikko kirkosta tultuansa tiesi kertoa, kuolinvuoteellansa. Kaapo oli muutamia vuosia takaperin nainut naapuripitäjästä erään sievän talontyttären, mutta heidän avioliittonsa ei ollut onnellinen, sillä vaikka nuori vaimo ei koskaan valittanut, nähtiin hänet kumminkin usein kyyneleet silmissä.
Mutta aivan lähekkäin asui hänellä, talot nurkka nurkassa, naapuri, ontuva Kaapo Gordej Ivanovan poika. Ja heidän välilleen syntyi vihollisuus. Niinkauan kuin ukko Gordej oli elossa ja Iivanan isä piti isännyyttä, elivät ukot sovinnossa.