United States or Finland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta surun päivät olivat minullekin tulossa. Lukkari Iittiläisen Elli oli todellakin rakastunut Petteriin ihan korviaan myöten. Isä ja äiti halusi toimittaa Ellin rikkaisiin naimisiin Ikosen taloon ja tekivät tietysti parastansa ainoan tyttärensä apuna. Siinä tarkotuksessa olivat he nyt kutsuneet Ikoset ja koko Tohmajärven herrasväen luoksensa Ellin syntymäpäiville. Se oli minulle isku.
"Kiitoksia vain", suostui rouva Kotonen, ryhtyi juomaan ja puheli sitä tehdessään: "Sehän kun onkin tähän Ikosen poikaan rakastunut... Jos tuo sitten mennekin sen tähden!" "No tarvitseepa tuo Elli vielä oppiakin", pistin minä siihen ilkeästi, ollen muka Ellin puolta pitävinäni. Rouva Kotonen arvasi toki tarkotukseni ja yhtyi Elliä panettelemaan.
Nyt minä jo järjestin albumini uudestaan: Ratisen Hermannin kortit siirsin alusta loppuun ja niiden sijalle asetin herra Ikosen lähettämät. Tuommoisten, näennäisesti ihan jonnin joutavien seikkojen kautta, se asia alkoi nyt kehittyä! Eikö se ole suorastaan ihmeellistä! Kaikki kehittyi jostain pikkuisesta, kuten joku suuri sairaus pikku näppylästä. Ja nyt minä jo aloin häntä ajatella, ikävöidäkin.
Seisoessaan yksin pieneen mustaksi maalattuun ristiin nojaten, jonka poikkipuussa vainajan nimi oli melkein kokonaan kulunut pois, heräsi hän synkistä mietteistään siitä että hän kuuli huudon takanansa. Mikko Ikosen vaimo, tuo pieni, pystynenäinen talonpoikaisakka se oli, joka riensi esille huutaen surkealla äänellä.
Mutta kutsu sitte myös se tukkipotrossikka Halinen, niin puhuu sen Ikosen kanssa metsäkaupoista, jotta se ei muita häiritse!" Iloisena, nenä pystyssä lähdin minä nyt huoneesta. Isä sytytti pitkävartisen piippunsa ja puheli laiskasti, minua tarkottaen: "Onkohan tuo missä jo siihen Ikosen poikaan ihastunut kun se sitä joukkoa jo tänne koettaa raahata."
Tietysti minä taas itkin ja surin, mutta ei se vain sieluntilani siitä sen paremmaksi tullut. Mutta nyt oli vihdoinkin toivoni täytetty: Nyt oli kalastusretki. Koko Tohmajärven herrasväki oli koolla Ikosen talossa. Itse asiassa oli koko retki Tohmajärvellä uutta. Monet olivat käsittäneet sen kalastustalkooksi. Istuttiin ennen retkelle lähtöä Ikosen salissa ja juotiin kahvia.
Joutuivat siitä vihdoinkin sanotut äidin nimipäivät. Isä poltteli piippuansa ja äiti laati hänen kuullen luetteloa niistä, ketä olisi kutsuttava. Hän alkoi: "No papista ja näistä muista paremmaisista nyt ei ole puhettakaan ... ne kutsutaan... Mutta miten on sitte tämän kauppias Surakan kanssa." Hän odotti vastausta. Minä olin kärsimätön Ikosen joukon puolesta, peläten että sitä ei kutsuttaisi.
Molemmat kateet tytöt menivät matkaansa, näkemättä niitä ivallisia katseita, joita pari akkaa heitti heidän jälkeensä. "Niin, kyllä siinä on totta mitä sanotaan", arveli toinen akka. "Kiukku ja kateus Mikko Ikosen tyttäriä hallitsi. Molemmathan ovat olleet Erkin perään kuin hullut, saadaksensa häntä mieheksensä, eikä hän edes kaskellakaan ole saanut olla rauhassa.
Vihdoinkin valkeni se ikävöity päivä. Ikosen renki tuli sanotulle retkelle kutsumaan. Isäni ajoi partaansa, paitahihasillansa, leuka saippuassa.
Muutama minuutti sen jälkeen kantoi neljä sotamiestä Mikko Ikosen kirkosta, hänen kuumeen houreessaan huutaen ja remuten vaatiessaan pyssyänsä, että hän sitte ryssälle, joka ampui häntä ihan pääkuoreen, saisi maksaa "vanhaa viinavelkaa". Kallavesi, jotenkin keskellä Kuopion lääniä, on Suomen suurimpia järviä.