United States or Nicaragua ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun he heittivät hyvästiään, sanoi Liina taas, Ellin pukua tarkastellen, peitetyn pisteliäästi: Sinulla on niin vähän vaatteita, Elli ... etkö tahdo tätä minun shaaliani hartioillesi? Ei kiitoksia ... kyllä minä tarkenen ilmankin. Alkutaipaleesta ei puhelu tahtonut oikein sujua. Pappilaisten kohtelussa oli ollut jotain, joka heitä kumpaakin vähän häiritsi.
Ja kumminkin kuuluu maailmassa olevan paljon enemmän naisia kuin miehiä. ANNA. Muuten saattaisit juuri mennäkin tuonne Ellin luokse. Se sopisi paljon paremmin. Vai niin? Saako luvan kysyä, minkätähden se paremmin sopisi? Minä kysyin, minkätähden se paremmin sopisi? MAUNO. Senkötähden, että sinä olet talontytär, Elli palvelija, niinkuin minäkin? ANNA. Oikein arvattu. Sentähden juuri.
Sigrid soitti ja aloitti sitten toista... Mikä se on tuo? Mutta useinkaan ei Sigrid silloin vastannut, soitti vain ja katseli Ellin ohitse jonnekin salia pitkin. Elli kysyi jotain muutakin, mutta toinen ei näyttänyt kuulevankaan. Ja vasta herettyään kysyi hän: Mitä sinä sanoit ... eikö se ollut kaunista?
Minä kuulin sen epätoivosta vapisevan äänen, jolla hän järven rannalla huudahti: "Sinua ja yksin sinua;" mutta oi! se oliki Ellin ääni. Silmänräpäyksessä olivat kaikki nuo erilaiset valhekuvat vaeltaneet sieluni lävitse ja kohta olin jälleen selkeällä päällä.
Ja kun hän sen sitten huomasi, hämmästyi hän ja pyysi anteeksi. Silloin hän katsoi Elliä silmiin niin avonaisesti ja hymyili niin herttaisesti, että Ellin tuli yht'äkkiä hyvä olla. Kun Elli sitten taas toisen kerran tarjosi, sanoi hän kyllä nyt muistavansa. Ja otti vadin laidasta kiinni ja kannatti itse sitä, niin kauan kuin pani eteensä ruokaa.
Ehkä minä saan auttaa neitiä, sanoi toinen herroista, otti airon isommasta venheestä ja kurkotti sillä venheen kokkaa. Ei, kyllä minä pääsen ... antakaa olla! Sillä oli valkoinen lakki, ja se veti vain. Ellin olisi tehnyt mieli häntä airolla kastella. Vetäkää vain! kehoitti vielä isä. Valkolakkinen vetikin, kokasti sitten venheen ja tarjosi Ellille kätensä.
Ellin kasvot eivät mitään ilmaisseet eikä hänen äänensäkään, mutta Olavi näki, että hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä ja että hän kumartui tiepuoleen kukkasta noukkimaan niitä salatakseen. Pian oli metsätaival päättynyt, ja kun tie oli kulkenut metsäjoen poikki, jonka yli vei kaitainen karjasilta, kävi se nousemistaan nousemaan. Tuli taloja, joiden pihan läpi he kulkivat.
Tulkaa, sanoi Vanloo ja otti monihaaraisen kynttiläjalan, minä vien teidät siihen huoneeseen, joka toistaiseksi on Ellin kabinetti. Siellä sulkeudumme pienoiseen piiriimme ja vaellamme muistojen tietä läpi menneisyyden, jota on sulostuttava onnellisemman tulevaisuuden varmuus. Ole huoleti, pikku Elli!
Tämä oli samassa kiskoutunut irti Ellin käsistä ja temmannut miekan tupestaan.
Silloin oli Ellistä, kuin hän olisi ollut ymmärtävämpi ja viisaampi kuin ennen. Näissä toimissa ja puheissa oli Ellille vielä se viehätys, että pastori tavallisesti jäi ulkopuolelle niitä, aivan niinkuin ennen aikaan, kun he ensi kerran olivat tavanneet toisensa Ellin kotona. He olivat kuin salaliitossa keskenään ja häntä vastaan.