United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Herra Ratinen oli pelkkänä vastuksena, enkä keksinyt keinoa, millä päästä hänestä eroon. Nämä pyöräilymatkat uudistuivat joka päivä. Erään kerran keksin keinon, jolla sain herra Ratisen hetkiseksi poistumaan: Jättäydyin jälelle ja pudotin salaa nenäliinani tielle. Kolme kilometriä taas pyöräiltyäinme valitin minä hellettä, tapasin nenäliinaani ja kauhistuin, tullen surulliseksi.
Minä tulin ärtyiseksi muille ja kun Ratisen poika Oskari tuli minua hakkailemaan, en minä sitä enää sietänyt, olin hänelle aivan kylmä. Hänen tungettelunsa hermostutti minua. Etsin aina vain tilaisuutta saada kuin ohimennen lausua jonkun sanan Petterille. Kerran olin hänen kanssansa juuri ruvennut puhumaan polkupyörämatkasta, kun Ratisen Oskari taas tuli häiritsemään.
Halisen rouvakin yhtyi siihen vakuuttaen: "Ka eipähän tuo kuulu vielä juovan... Jos häntä nyt sitten ei tämä Ratisen poika opettane!" Minä tulin sitä kuullessani aivan iloiseksi. Sieluntilani ei siis ollut enää täysin vastustuskykyinen.
Tämä tylyys ja nälkä ne lopettivatkin voimani. Sairaudestani en enää voinut apua toivoa. Ainoana tehtävänä oli parantua kunnialla, ettei joutuisi nauruksi. Onnistuinkin siinä joten kuten, vaikka nololtahan se tuntui ja nyt en enää koskaan suotta sairastu. Sen opin siitä toki sain. Eräänä päivänä, kun jo olin luopunut sairastelemisesta, saapui meille Ratisen Oskari, minua hakkailemaan.
»Vieläpä tässä ennättää asioita punnita ja ajatella... Vastahan se seitsemännellä kymmenellä ollessaan ukko Haaranenkin meni naimisiin sen Ratisen lesken kanssa.» Antti mietti ja jatkoi taas: »Sitähän ne Hyvärisen tyttöä kehuvat akat kovasti toimen ihmiseksi.» Ilon kipinä pisti Jussia. »Montakinhan sitä kehutaan tyttönä, mutta minkälainen lienee sitten luonto, kun akaksi kerran pääsee!...»
Pitkän kirjevaihdon jälkeen olin minä näet jo rohkeasti, viekkaasti kirjoittanut: "Kysytte miten voin. Päiväni kuluvat hitaasti. Jotain ikävöin, kaipaan. Haluaisin usein polkupyöräillä, mutta ei ole vertaista, henkevää seuraa" j.n.e. Tähän vastasi Petteri riemastuneena m.m: "No tulkaa sitte minun ja herra Ratisen kanssa pyöräilemään.
Siinä istuessaan aprikoi Antti: »Onkohan taivaassa saunarustinkia?» »Ei suinkaan se ilman sitä», virkkoi Jussi. »Siitä Ratisen vanhasta saunastako sinä teit tämän saunan?» käänsi nyt jo Antti puhetta, sillä kylpy oli lopussa.
Nyt minä jo järjestin albumini uudestaan: Ratisen Hermannin kortit siirsin alusta loppuun ja niiden sijalle asetin herra Ikosen lähettämät. Tuommoisten, näennäisesti ihan jonnin joutavien seikkojen kautta, se asia alkoi nyt kehittyä! Eikö se ole suorastaan ihmeellistä! Kaikki kehittyi jostain pikkuisesta, kuten joku suuri sairaus pikku näppylästä. Ja nyt minä jo aloin häntä ajatella, ikävöidäkin.