United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aika riensi yhä edelle, ja syksy oli käsissä; rannikoita oli jo alkanut jäätääkkin. Eräänä aamuna tuli Hermannin sisar ja suhahti meille, salaisesti hymyillen, korvaan, että "suvanto" oli jäässä, ja että jää siinä jo kesti. Meitä oli niinä aikoina pidetty silmältä tarkemmin, kuin tavallisesti, jonka vuoksi hiivimme yksitellen pois kotoa, ja kaikki tapasimme toisemme "suvannon" jäällä. Kotona etsittiin meitä turhaan kaikkialta. Mutta riemussamme emme malttaneetkaan olla luikkamatta. Isäni sattui kuulemaan temmellyksemme, kartanolla kävellessänsä.
Nyt minä jo järjestin albumini uudestaan: Ratisen Hermannin kortit siirsin alusta loppuun ja niiden sijalle asetin herra Ikosen lähettämät. Tuommoisten, näennäisesti ihan jonnin joutavien seikkojen kautta, se asia alkoi nyt kehittyä! Eikö se ole suorastaan ihmeellistä! Kaikki kehittyi jostain pikkuisesta, kuten joku suuri sairaus pikku näppylästä. Ja nyt minä jo aloin häntä ajatella, ikävöidäkin.
Tämä neuvo näyttikin varsin sopivalta ja Hermannin sisar valittiin siksi, jonka piti hiipimän pitkin kallion reunaa kuusen luo. Pommitus alkoi tavallisella seurauksella; Maija tuli ulos kalliolle kirkumaan. Hetken perästä palasi Hermannin sisar luoksemme, esiliina täynnä kuusenmarjoja. "Onpa meillä kuusenmarjoja", ilkuimme me. Maijan raivo nämät nähtyänsä nousi korkeimmallensa.
Ylioppilaasta, entisestä kotiopettajasta ruhtinas Hermannin hovissa on tullut piispa ja kaikki kansa rakastaa ja arvostaa häntä. Hänen äitinsä on aikoja sitten kuollut ja hän muistaa häntä vielä kaipuulla ja surulla.
Ja missä hänen kurja ruumiinsakaan on, kun ei kylänväkikään löytänyt... Siitä kuitenkin saamme iloita, että olemme hänen hyväkseen tehneet, mitä olemme voineet... Taas kuuluu tuo Lintu Hermannin nimi... Kuulee aivan selvään, että siitä katkeruudesta ne työntävät tuota roskaa, kun sinä viekkaudella sait päätetyksi tämän pappilan suurentamisesta... Tuhat täytinen, no mistä ne ovat kaivaneet tuon Lintu Hermannin nimen.
Ja kun Hermanni koulusta oli suven kotona, otti äiti tämän usein, kun isä sattui olemaan poissa, puhuteltavakseen. Koulun jokapäiväinen työ selvisi hänelle siten, ja joskus he jo haastelivat Hermannin tulevaisuudestakin, niin vastahakoinen kuin Hermanni siihen olikin. Joka tapauksessa näytti äiti olevan levoton, ja usein hän vakavasti kyseli, oliko tuo puotipojan touhu niin hupaista?
Eikö se isä olekaan kantanut vielä niitä kapineita saunasta rekeen? kuului Hermannin ääni lepikon reunasta. Vähän etäämpänä tuli Martti kantaen olallaan jotain isompaa värkkipuuta. Isä havahtui, nousi jaloilleen ja katseli kuin unesta heränneenä ympärilleen. Ryhtyi laittamaan piippua kuntoon ja sitten hevosta.
"Kyllä, kyllä", virkkoi Esko mennessään, mutta toverit löivät leikiksi, joista muuan sanoi hyvin kuuluvasti: "Lintu Hermannin nimi tulee ensimäiseksi siihen kirjaan. Senhän ensimäiseksi näimme tyttö kainalossa."
Pojat jo liikuskelivat huomiota herättämättä hevosten luo. Miehet nostivat Hermannin kantopaarille. »Kyllähän minä nyt tässä kiinni pitämättäkin pysyn», virkahti Köpi, joka näki kumppaniensa etääntyvän ja toivoi mukaan pääsevänsä. Vasta tässä huomattiin, että toiset olivat hevosten luo menneet. »Aikovat lähteä. Ei lasketa.
Pian saavutti meitä kaksi ikävää sanomaa: ensimmäinen oli, että Hermannin vanhemmat olivat hankkineet itsellensä torpan noin penikulman matkaa meiltä ja toinen, että isäni oli päättänyt panna meidät syksyllä kouluun. Meidän oli siis kohtakin eroaminen. Kun Hermannin vanhemmat muuttivat uuteen kotiinsa, ja me otimme jäähyväiset, lausui Hermanni: "uudistalostamme emme voi viedä mitään mukaamme.