United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !


Salamana iski päähäni silloin pelastava ajatus: Ellillä ei ollut varoja ostaa polkupyörää, eikä hän osannut sillä ajaakaan. Minä jo riemastuin. Tulin ystävälliseksi herra Ratisellekin, koska hän oli nyt kuin joku hyvän sanoman tuoja. Ihastuneena huudahtelin: "Ai miten hauskaa... Varmaakin te, herra Ratinen, keksitte niin hauskan asian... Vai ettekö keksinyt?"

Ja kiireellä poistuin ininä jättäen molemmat sanomattomaan pulaan. Ratinenkin nimittäin tiesi että äitini oli leppymätön polkupyörien vihaaja, koska minä olin niillä ajaessani repinyt jo kolme ihan uutta hametta. Mutta oma syynsä, Ratisen: Mitäs hän tungetteli, kun minä jo rakastin toista! Mitään pahaa aavistamatta kysyi äiti mikä tuo uusi hyvä asia oli. Herra Ratinen istui kun neuloilla ja tapaili puheen alkua pitkillä: "

"Tjaa... Mitä se oli kuusikymmentä markkaa", vastaili Ratinen herrasmiehen eleillä, sanoja tapaillen. Toinen lisäsi: "Minä maksoin laseista markka viisikymmentä penniä ja niillä näkee pirun hyvästi ... vaikka hienonkin kirja-präntin!" Löyhyttelin sitä kuullessani nenäliinalla kasvojani.

Eikö ole kauheaa! Teille kiitollinen Maiju Lassila. Rohkea askel oli nyt otettu. Levottomana, kuumeisena odotin minä vastausta. Oikeastaanhan herra Ratinen oli ryhtynyt Petterin kanssa polkupyöräilyä harjoittamaan, saadaksensa sen kautta tilaisuuden hakkailla minua. Avomielinen Petteri ei sitä aavistanut, ja ryhtyi innolla asiaan. Hän ryhtyi siihen minunkin tähteni, vieläpä etupäässä minun.

Herra Ratinen oli pelkkänä vastuksena, enkä keksinyt keinoa, millä päästä hänestä eroon. Nämä pyöräilymatkat uudistuivat joka päivä. Erään kerran keksin keinon, jolla sain herra Ratisen hetkiseksi poistumaan: Jättäydyin jälelle ja pudotin salaa nenäliinani tielle. Kolme kilometriä taas pyöräiltyäinme valitin minä hellettä, tapasin nenäliinaani ja kauhistuin, tullen surulliseksi.

"Oikein hyvin", koetin olla miltei veitikka, vaikka Ratinen minua kiusasi. Petterin isä oli katsellut Oskarin puuhia, lähestyi nyt ja selitti: "Kun olisi sankaniekat silmälasit, niinkuin minulla ja ämmällä on kotona niin ne kestäisivät päässä!" Petteriä huvitti isänsä neuvo. Suu auki hymyili hän avomielisesti. Isä kysyi: "Paljonko tuommoiset kultakakkulat vielä maksavat?"

"Ai-jai, mikä vahinko! Kun on Amalia-tädiltä muistoksi saatu nenäliinani pudonnut." Mutta oitis muutin ääneni mairittelevaksi ja ehätin imarrellen: "Mutta te, herra Ratinen, olette aina niin kohtelias ja hieno kavaljeeri... Ehkä olette hyvä ja pyöräilette sitä etsimään." Ratisen täytyi tietysti lähteä, vaikka häntä se harmittikin aika lailla.

Petteri, joka istui jalat hajalla, käänsi kenkiensä käret yhteen ja koputteli niitä hiljaa vastatusten, tarkasti niiden muodostamaa kulmaa ja puhui muun puutteessa: "Herra Ratinen voi kääntää varpaansa niin yhteen, että jalkaterät muodostavat oikokulman..." Hän pysähtyi, yritti taivuttaa kulmaa suuremmaksi ja lisäsi: "Minäkin olen sitä harjoitellut, mutta en saa paljon yli suoran kulman."

Petteri väitti nyt, kohteliaasti naisia puolustaakseen: "Mutta jos ei olisi naisia, niin ei olisi miehiäkään... Ja silloin olisi koko elämästä kuitti!" "Nii-iin", venytin haaveillen ja niin jatkui puhelumme. Mutta jo ajaa huristi Ratinen meitä kohti ja keskeytti kaiken. Sain nenäliinani.

"Eiväthän ne sinun rillisi kestäkään nenällä", hymyili siihen Petteri toverillisesti, suu auki ja lisäsi avomielisesti, viattomasti: "Jos lie se vieteri jo höltynyt ... kun ne eivät kestä!" Ratinen piteli nyt rillejänsä hyppysin nenällänsä ja jatkoi: "Ei ... kyllä se on uusi vieteri..." Ja kääntyen asiaansa toisti hän: "Niin ... kuinka olette nyt viettänyt kesäänne, neiti Lassila?"