United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Me olimme näistä lahjoista oikein iloisia ja kiitollisia, siunaillen niiden lähettäjiä sydämellisesti ja ajatellen samalla: "eipähän nuo Suomen armaat neitoset ole meitä vielä varsin unhottaneet, kun meille ovat kutoneet näin kauniita ja hyviä sukkia".
He poistuivat yhdessä. Tytöt pääsivät lähtemään takaisin kyökkiin. Eipähän ruvennut viskaali ollenkaan epäilemäänkään, etten olisi pannut poroja rauta-astiaan, niinkuin sanoin, kerskaili kyökkipiika mennessään. Yksin oli Elli nyt huoneessa. Tuossa samassa huoneessa, jossa hän lasten ja Hermanin kanssa oli niin monet hauskat hetket viettänyt.
Eipähän se niin tyhmä mies liene, ettei saata muuttaa karvaansa, kun näkee, että on muutettava.» »No eiköön se ala emäntää hommata?» kysyi Antti. »Siinä kait tuo nyt olisi emännän tila.» Hanna punalti päätään ja ajatus alta vastasi: »Ei. Siitä ei ole kuulunut mitään. Ja kyllä se itsekin sanoisi minulle, jos hänellä olisi mitään sellaista ajatusta.
Antaisi poloisille edes puhdasta ilmaa, eipähän siellä ruoan puolesta kumminkaan mahda hääviä olla, koska näyttävät niin laihoilta ja kalpeilta.» »Suolakalaa kuuluvat saavan vaan sunnuntaina, kerran viikossa.» »Onneton, joka sinne joutuu.» »Kun kuolisi aikanaan, ettei eläisi vanhaksi, eikä rupeisi kitumaan.» »Kumma, etteivät mene ennemmin hirteen, kuin tuommoiseen kiusaukseen.»
Hauska nähdä noin hyvissä voimissa sinua. Samoin sinua!... Mies kuin honka! Sinä asut siellä maalla? Minkälaiset metsästysmaat siellä on? Paavo Kontio ilmoitti, että hän ei metsästänyt. Vahinko, valitti suuri kirjailija. Eihän siitä muuten maalais-elämästä... Olisi pitänyt käydä joskus katsomassa sitä sinun linnaasi, niin eipähän ole tullut tehdyksi. Olisitpa tullut.
Eipähän, ei tule hyvä enää koskaan, minä olen lumottu, Kari, pahat henget ovat minut lumoneet. Nyt lipsahti viimeisen kerran, ja minä en koskaan pääse irti, minä olen kadotuksen oma. Ja Torgerin pää vaipui vaimonsa syliin. Kari silitteli hänen tukkaansa, poika painautui äitiinsä kiinni ja katsoi häntä kummastuksella. Olisit heti tullut kotiin minun luokseni, Torger, sanoi hän.
Eipähän tuo näistäkään hautaustoimista ottanut mitään, vaikka toimitti sanomakellojen soiton ja haudan kaivamisen ja lieneekö vielä niillekin laulajille pitänyt maksaa muuta kuin ne päivälliset... En tiedä muuta sanoa, kuin että soman muiston jätti se hautaustilaisuus mieleen.
Lähden minä, jatkoi hän sitten käheänä, lähden nyt vaikka helvettiin, viekää minut, eipähän mulla lie puolta, mutta hengissä te ette minua Alataloon vie, ette vie... Vielä tekin vanhenette kirotut kakarat... Horjuvin askelin lähti vaivainen vanhus hoipertelemaan pirttiin päin, kädessä likomärkä lakin reuhka, ainoa mikä hänellä enää oli omaa tässä elämässä.
Vaan eipähän niitä näytä kuritettavan minkään vertaa. Mutta tämä asia koskee niin paljon minua, että minä annan selkään ja paikalla. Poika oli kuin tulisilla hiilillä.
"Klaus herra! no, minä tahtoisin sen pirun nokista nenää vähän pestä", sanoi Pouttu tuimistuneena, mutta malttoi mieltään ja lisäsi: "Puhutte oikein, Hannu; täytyy odottaamme, mitä apua Kaarlo herttua meille tietää. Eipähän säädyt suotta lie Söderköping'iin kutsuttu". "Minä en luule", vastasi Fordeel, "että Hänen ruhtinaallisen armonsa asiat niin äkkiä valmistuvat.