United States or Falkland Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olisinhan sitä paitsi saanut muitakin, sillä olivathan kaikki Join, Sortavalan ja Tohmajärven herrat minuun ihan hulluuntuneet. Niin kävelimme me Kuhavuorelle päin. Kävelin takapuoltani sirosti kieputellen, sillä silloin oli semmoinen muoti. Ja omituista: Alussa ei kumpikaan tahtonut löytää puheen aihetta. Vihdoin toki löysi sen Petteri ja kysyi: "Onko neiti Lassila ennen ollut Vakkosalmella?"
"Tekö sitä olette se Maiju Lassila ... tään Tohmajärven vallesmannin tyttö?" kysyi minulta tuntematon, lihavahko isäntämies, tyhmän näköinen ukon kellukka, joka tuli Sortavalan seurahuoneelta kadulle juuri kun minä astua sipsuttelin siitä ohi. En ollut kuulevinanikaan. Niin tungetteleva oli mielestäni se kysymys.
Hän koki toki vielä pitää puoliansa, väittäen uhkamielisenä: "En minä usko, jotta se siitä sotkeutuisi tässä Tohmajärven kirkossa... Kun häntä sitä virren paholaista oikein kurkun täydeltä lukkari veteleisi, niin jotta akkojen korvat menisivät lumpeen, niin ei siitä saisi selvää ylä- vaiko alaääniä siinä on... Kunhan on vain ääntä."
Semmoisena onnen ja autuuden hetkenä pyöräilin kerta joutessani taas muistojen pyhälle paikalle. Oli ihana syyspäivä. Lehdet olivat keltaisimmillansa. Marjatertut punasivat pihlajia. Ei liikahtanut tuulen henki. Ei kuulunut ääntä. Tohmajärven pitäjä oli kuin ihana syksyn morsian.
Mutta puolen päivän aikana tuli toki vieraaksi tukkikauppias Halisen rouva. Hän oli lihava kuten äitinikin ja tiesi kaikki Tohmajärven salaiset asiat. Juotiin kahvia.
Tietysti minä taas itkin ja surin, mutta ei se vain sieluntilani siitä sen paremmaksi tullut. Mutta nyt oli vihdoinkin toivoni täytetty: Nyt oli kalastusretki. Koko Tohmajärven herrasväki oli koolla Ikosen talossa. Itse asiassa oli koko retki Tohmajärvellä uutta. Monet olivat käsittäneet sen kalastustalkooksi. Istuttiin ennen retkelle lähtöä Ikosen salissa ja juotiin kahvia.
Petterin isä oli saanut asiansa toimitetuksi ja huusi poikansa ulos, kiirehtien kotiin lähtemään. Jäin yksin ja nyt aloin miettiä miten saada tilaisuus seurustella Petterin kanssa rauhassa enemmän. Tilaisuus olikin tulossa: Olihan meillä tulossa perhejuhla: äidin nimipäivät, joille tavallisesti kutsuttiin koko Tohmajärven herrasväki, jopa joskus muutamia siistimpiä, rikkaampia isäntämiehiä.
Suoraan sanoen on asia niin että minä olin jo kuullut Petteristä ja tästä ukosta puhuttavan: He olivat äsken muuttaneet Tohmajärvelle ja kaikki Tohmajärven rouvat jopa jotkut herratkin puhuivat Petteristä, sovitellen häntä jo milloin kenenkin sulhaseksi. Isänikin oli kerran sanonut: "Onhan se rikas poika ... kun ei sen isä ukko olisi semmoinen törkyläjä!"
Ei siis ole suotta kirjoitettu siitä valtaavasta voimasta, jolla rakkauden tunne meihin vaikuttaa. Luonteeni omintakeiset piirteet alkoivat nyt jo paljastua, sillä kun olemme suuren tunteen vallassa, on meissä kaikki todellista, omaa, eikä joutavaa kissan-kultaa. Toivoin olevani yksin. Avasin akkunan, istahdin sen ääreen ja katselin ulos harmaalle Tohmajärven selälle. Taivas oli jo umpipilvessä.
Mutta surun päivät olivat minullekin tulossa. Lukkari Iittiläisen Elli oli todellakin rakastunut Petteriin ihan korviaan myöten. Isä ja äiti halusi toimittaa Ellin rikkaisiin naimisiin Ikosen taloon ja tekivät tietysti parastansa ainoan tyttärensä apuna. Siinä tarkotuksessa olivat he nyt kutsuneet Ikoset ja koko Tohmajärven herrasväen luoksensa Ellin syntymäpäiville. Se oli minulle isku.