United States or Peru ? Vote for the TOP Country of the Week !
"No mennään katsomaan", älysi Petteri jo katsoa etuansa, sillä hänkin halusi viipyä minun seurassani. Kokosin helmani niin ylös, että näkyisi alushameen kaunis pitsi ja niin me lähdimme. Ihanana, punaisena laski päivä Tohmajärven selkävesien taa kun saavuimme määräpaikkaan, rannalle.
Silloin me aina ujostuimme, loimme katseemme yhä alemma ja elimme kuin henkien ja ijäisen onnen satumaailmassa. Ja nyt minä heittäännyin hyvin tunteelliseksi, haaveilevaksi jopa surumieliseksi. Tulimme siten siihen pohjukkaan, missä Tohmajärven laineet suutelevat maantien viereistä rantaa. Minä pysäytin pyöräni, laskeuduin maahan ja ihastelin: "Ai miten kaunis paikka tämä on."
Tohmajärven selkä näytti autiolta, kuoleman ja olemattomuuden erämaalta. Joskus liiteli korkeudessa kalalokki ... vai mikä iso lintu hän lie ollut. Se tuntui olevan joku kuoleman maiden aave, joka saalistansa väjyy. Jossain, siellä etempänä, kuvittelin yksinäisten tiirojen ja kajavien oleksivan hylättyinä, aution seudun ainoina asujamina. Semmoisia synkän runollisia ajatuksia sikisi jo aivoissani.
Harmaana lepäsi Tohmajärven selkä ja yksinäinen kalalokki lensi sen yli voimakkain siivenvedoin. Sinä päivänä tuntui minusta elämä tavallista oudommalta, yksinäisemmältä. Liekö siihen sitten osaltaan jouten olokin vaikuttanut, siitä en ole ihan varma. Isä ja äiti ja koko talon väki näytti haukottelevan, torkkuvan aivan.
Katseemme kohtasivat ja me vaikenimme. Se oli kaunis, tyyni päivä. Tohmajärven ihanat maisemat nukkuivat maaseudun hiljaisuuteen vaipuneina, viattomina kuin neidot peitteen alla. Niiden rikkaat värit vaihtelivat kuvina, nopeasti kuin oikuttelevan neidon mieli: kuva seurasi kuvaa sen mukaan kuin hiljainen matkamme jatkui ja tie nousi mäeltä mäelle, painautui laaksosta laaksoon.
»Lapsi», murahti Antti tyytyväisenä. Jussi taas virkistyi, kun sai näin kostaa. Riemastuen hän kertoi: »Esimerkiksi sillä Tohmajärven vallesmannilla kuuluu olevan semmoinen kiroamis-ääni, että koko Tohmajärven seurakunta saa siitä ylpeillä ja vielä Pälkjärvikin aina sinne Ruskealan rajaan asti.» »Kovahan se kuuluu olevan noitumaan», myönsi Antti.
Ei ihme että joskus, kun epätoivo oli ylimmillänsä, pelkäsin voimieni loppuvan ja Tohmajärven aaltojen täytyvän avata minulle pelastavan sylinsä. En nyt kumminkaan muista pelkäsinkö minä sitä ihan tosissani, vaiko vain näytelläkseni...
Niinä aikoina puhuivat kaikki Tohmajärven herrastytöt ja niiden äidit jo yksinomaan Petteristä. Häntä kehuttiin. Hänen rikkauttansa ja hänen siivoa käytöstänsä ylistettiin. Ei ihme että hänen kuvansa yhä vain kirkastui minun sielussani ja painui sen syvyyteen aina vain kauniimpana. Mustasukkaisuus lisäsi vain tunteitteni lämpöä hetki hetkeltä.
»Kehui!» myönsi Vatanen. »Eikä se ollut vielä sanonut sen itsensä pimeyden pääruhtinaan nimeä, vaan oli vain maininnut yhtä sen sukulaista.» Mutta hetkisen mietittyään hän ryhtyi puolustamaan omankin pitäjänsä herroja Tohmajärven vallesmannin rinnalla. Hän arveli: »Vaikka kyllä sillä tällä Liperin rovastilla olisi semmoinen vallesmannin ääni, että sen kirouksen pitäisi kuulua yli Liperin.»
"Ka onpa niitä vielä entisiä suolakaloja kuukauden päiviksi... Ja kapakaloja voi ostaa Sortavalan markkinoilta", epäsi isä, tajuamatta vieläkään asiaa. Petterin täytyi selitellä: "Niin ... mutta semmoinen kalastusretki johon kutsuttaisi koko Tohmajärven herrasväki. Keitettäisi kahvia rannalla ja laskettaisi selkäsiimaa." Nyt alkoi ukko saada hämärää käsitystä asiasta.