United States or Uganda ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Emme me jaksa tätä häpeätä kantaa, vaikka kuinka ajattelisi», sanoi taas Keskitalo. »Kun jokainen sen ymmärtää kun Uutela on niin vanha ja kun hänellä ei ole ollut nuorempanakaan lapsia.» »Uutela!» huudahti emäntä kauhistuneena. Nyt vasta hän muisti sen puolen asiasta. »Voi Jumala, mitä hän sanookaan ja tekeekään?» Keskitalon mielestä se ei kuitenkaan ollut pahin kohta.
"Merkitykseltään kahdenvaiheinen sana; sillä kuuliaisuus ei ole mikään hyvä avu, kun velvollisuus tuottaa häpeätä." "Minä näen, että sinä ymmärrät, mitä tarkoitan. Sanalla sanoen, minä käskin sinun tulla saadakseni tietää, miks'et tänä päivänä yhtynyt minuun, kun minä vein meidän meidän " "Veromme." "Olkoon niin: veromme. Miksi olit poissa?"
Mutta sitä sielun tuskaa, omantunnon soimausta ja häpeätä, jota tunsin, kun heräsin itsetietoon seuraavana päivänä!
Tuskaa ja häpeätä sekottui tuohon tyydytyksen tunteeseen, jonka synkkä kosto oli herättänyt.
"Isä", vastasi Katri, "prinssi on viekas naistenviekoittaja, jonka huomio ei minulle voi tuottaa muuta kuin häpeätä ja häviötä.
"Sanoppas sille, että niinkuin kolmen viikon päästä tästä päivästä pidetään tuossa Wanulammilla kilpa-ajot. Jos tahtoo ruunikollaan siellä koettaa, niin saapi ajaa tuolla minun radallani ja syöttäköön kovasti kauroja, ettei meidän kylän miehille tulisi häpeätä ptruu!" "Kyllä, vaan tokkopa se meidän ruunikko " "Miks'ei?
Kun hän kerran oli niin alas antanut itsensä, että semmoista rakasti, sai hän myös itse kestää seuraukset. Nyt hän ymmärsi kaikki. Bård ei koskaan ollut häntä rakastanut. Semmoiset ihmiset eivät voineetkaan rakastaa. Hän oli vaan huvitellut, tehnyt pilkkaa hänestä mutta oikeastaan ajatellut Signeä. Oi semmoista häpeätä, semmoista jumalatonta ivaa!
Mutta kohta tuli ajatus, että jos hävettää, niin se on sitä parempi, koska hänen juuri täytyykin kantaa häpeätä. Ja hän jatkoi kovalla äänellä: Anna minulle anteeksi, minä olen tehnyt sinulle paljon pahaa... Maslova seisoi liikahtamatta, yhä katsoen häneen. Nehljudof ei voinut enempää puhua, vaan siirtyi pois verkon luota koettaen hillitä rintaansa vapisuttavia nyyhkytyksiä.
Siinä oli ja meni tämän kesän ilo, jota hän niin oli odottanut ja toivonut talvesta saakka! Yksinään hän sai jäädä tänne kantamaan surua ja häpeätä. Hän istui siinä kädet ristissä, hiukset pörrössä ja kyynelten jäljet poskilla. Mutta ei hän enää itkenyt, sillä vesi oli vuotanut kuiviin silmistä. Ei huokaillutkaan, katseli vaan, kuinka Hilma laitteli vaatteitaan laukkuun. Katseli, ja oli toivoton.
Lähde pois vain sinä, Joonas, niin saat pitää nahan, minä tyydyn korviin ja häntään." "Kiitos vain!" sanoi Joonas. "Nahan saat itse pitää. Kyllä jo huomaan, että olet pelkuri. Hyi häpeätä!" Tämä loukkasi Valtterin kunniata. "Minä näytän, ett'en pelkää", sanoi hän, ja otti rumpunsa, miekkansa, kukonsulkansa, kääntöpää-veitsensä, putkipyssynsä ja pistoolinsa ja lähti yksin metsään sutta tappamaan.