United States or Anguilla ? Vote for the TOP Country of the Week !
Onneksi kuuli Joonas taas myllylle hänen hätähuutonsa ja riensi avuksi. "Mitä on tapahtunut, kun niin surkeasti huudat?" kysyi hän. "Susi! Susi!" huusi Valtteri, eikä saanut muuta suustansa. "Susiko?" sanoi Joonas. "En minä mitään sutta näe." "Ole varoillasi, se on täällä, se on purrut minut kuoliaaksi!" vaikeroi Valtteri.
Vaikka asuikin Isokyrössä, puhui Joonas Perttilä, joka oli Munasalossa syntynyt, yhtä sujuvasti ruotsia kuin suomeakin, ja tämä kielitaito oli ollut hänelle hyvänä apuna valtiopäivillä, joilla ne talonpojat, jotka taisivat ainoastaan suomea, olivat pahemmassa kuin pulassa ollessaan tavallisesti yksi kahdeksaa tahi kymmentä vastaan yhdistetyssä Ruotsin ja Suomen talonpoikaissäädyssä.
Seelaa, sillä niinkuin profeetta Joonas, sinä puet yllesi profeetan hameen ja sanalla Niiniven parannat ja saarnasanalla ja pyhällä silkkasanalla sen suuren Beliaalin kaupungin pelastat sillä sinä jaat armeliaasti sanaa Niinivessä ja sana-apua Beliaalin kaupungissa, että puutos poistuisi, almun isoajat Beliaalissa ravittaisiin ja ne sanamaitoa janoavat pienet lapset Niinivessä sillä oikialla ja hedelmällisellä äidinmaidolla, sillä sanavaimon maidolla imetettäisiin.
Joonas meni lähemmä nähdäkseen, oliko mahdollisesti joku vahingoittunut ja tapasi kaksi vanhaa miestä, jotka olivat kapineineen vierähtäneet isonlaiseen vesilätäkköön ja nyt vaivalloisesti kömpivät siitä kuivalle maalle. Mitä ihmeitä? huudahti hän, eikös se ole Lauri-eno Vaasasta?
Tuomas Larssonista ei tiedetty sen pahempaa kuin muistakaan rikkaista pikkukaupunkien ylimyksistä, joita kateus mielellään hämmästelee; arveltiin kuitenkin, ettei hän ollut niin vaikeasti ostettava kuin olisi voinut hänen varallisuuteensa nähden luulla, ja sentähden menikin Joonas hiukan epäillen tämän pikkuserkkunsa luo, häneltä neuvoa pyytämään.
Rehellinen Joonas Perttilä oli nyt viikon kuluessa nähnyt ja kuullut paljon sellaista, jota hän ei ollut voinut uneksiakaan, mutta yhtä asiaa hän ei käsittänyt, nimittäin sitä, mitä kuningas kaikesta tästä arvelisi.
Pöydällä oli rinkilä ja laiva, varustettu mastoilla, purjeilla, kokkapuulla ja oikealla taklingilla; tätä oli Joonas, vanha merimies, jo kauan nikkaroinut. Tällaista laivaa oli Valtteri jo kauan toivonut; hän ihastui suuresti, ja laivalle piti heti annettaman nimi. Uljaan nimen se saikin, nimittäin Lunkentus.
Vanhan perityn, maan isää kohtaan osoitetun kunnioituksen läpitunkemana ei Joonas voinut muuta uskoa kuin että kuningas Kustaa ei tiennyt siitä iljettävästä kaupanteosta, jota täällä joka taholla harjoitettiin, ja hän katsoi velvollisuudekseen uskollisena alamaisena ilmaista petetylle hallitsijaparalle, kuinka pahoin hänen säätynsä häpäisivät maan kunniata.
Joonas oli sen tehnyt oikein sirkkelin mitalla aivan pyöreäksi ja niin siloiseksi, että se kiilsi. Tämä oli hyvä kiekko. Niin meni että soi. Sitä tuskin erotti, kuin se nopeasti lähti vinkasemaan pitkin tietä. Valtteri mittasi huvikseen, kuinka pitkältä se yhdellä heitolla meni, ja huomasi sen kulkeneen 160 kyynärää. Kiekolla tiesi hän olevan kahden korttelin eli puolen kyynärän pituisen kehän.
Sen kuullessaan heitti talonpoikaisnainen taapäin huivin, joka peitti hänen otsansa ja paljasti kasvot, joiden ilmeessä oli niin paljon jaloa ja ylevää, että Joonas vasten tahtoaan tunnusteli, oliko hän unohtanut lakin päähänsä. Olenko sen näköinen, että voisin pettää? kysyi hän. Suokaa anteeksi, sopersi Joonas.