Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Sinä hetkenä näytti vanha soturi siksi murtuneelta, että Freidenfelt säälillä ja myötätuntoisuudella ajatteli sitä tehtävää, sitä häpeätä ja sitä surua, johon johtavat miehet Summassa olivat tuominneet kunnollisen toverinsa. Sanaakaan lausumatta istui Bousquet hetkisen tässä asennossa, mutta sitten hän äkkiä iski nyrkkiä pöytään ja hypähti ylös.
Eräänä iltana sattui niin, että he olivat kahdenkesken. Silloin Åsbjörn puhui hänelle. Sigrid säikähti, hän värisi; mutta hän oli juuri kuin voimaton ja melkein tietämättänsä vastasi hän kaikkeen. Sen perästä he olivat usein yksissä. Syyspuoleen ruvettiin Sigridistä puhumaan yhtä ja toista; se tuotti Åsbjörnille yhä enemmän häpeätä.
Klairon'in, viime sata-luvun jumalattaren, Klairon'in, jonka jaloissa maailmat makasivat, Klairon'in täytyy Ranskalta kerjätä palasen leipää, ett'ei hän tuottaisi Ranskalle sitä häpeätä, että siitä voitaisiin sanoa: kiittämätön Ranska antoi suuren Klairon'in nääntyä nälkään."
Mutta päätöstä ei Iisakki muistanut; hän muisti ihanteellisuuden alkupään, mutta ei loppupäätä. Seuraavana päivänä oli hän väsynyt ja hervakka, mutta sitähän vaikuttaa kaikki innostus, olkoon se sitte taiteen tai muun hyvän asian vuoksi. Eikö sitten pitäisi mistään koskaan innostua? Hänen vaimonsa päivitteli: sitä vahinkoa, sitä vahinkoa ja häpeätä! Ja mitä hurjuuksia sinä taas eilen teit?
Hänkö, hänen veljensä, nyt pyytäisi verestyttämään rakkaan nimen häpeätä. Hetkisen nuorukainen epäröi, sitten hän vastasi pää poiskäännettynä: En kysy mitään. En tahdo. Sillä hän luuli päässeensä enemmistä tiedusteluista. Sillä välin oli Attila pyytänyt Ullalta lupaa paistaa muutamia nauriita tuhassa.
"Sinäkö olet se, joka sanot itsesi Roman keisariksi?" kysyi hän häneltä äärettömällä ylenkatseella. Hymyillen kohosi Carinus vuoteeltansa ja viittasi telmääjille, että vaikenisivat. "Mistä ajasta asti osoittaa tämä sana keisari inhoa ja häpeätä", jatkoi Sofronia, luoden uljaat silmänsä Carinoon.
Carinus ei enää ajanut näitä pyhiä neitoja roviolle, vaan heitti heidät sen sijaan sotamiehilleen, ja viattomat naiset, jotka eivät hämmästyneet veristä kuolemata, kauhistuivat häpeätä, joka kovemmin poltti noiden urhoollisten puhtautta, kuin öljyliekit heidän ruumistansa ja vaikka he rohkealla mielellä katsoivat kuolemaa circus-teaterissa silmiin, ajattelivat he hirmulla noita maan-alaisia synninluolia.
Kun Henriette raivio suuteli ja halaili äitiä, tuntui se hänestä niin oudon suloiselta, mutta hän päästi äidin kohta, sillä hän tiesi ett'ei äiti rakastanut hyväilemistä. Kun tytöt olivat tehneet työtä hetken aikaa, kuiskasi Henriette taas: "hän oli päissään lauantaina." "Ken?" "Laurits." "Hyi! kuinka sinä sen tiedät?" "Hän kertoi sen minulle." "Mutta onhan hän kaikkea häpeätä vailla!"
"Ei, kiitoksia", vastasi hän; oli juuri kuin kuohuva virta häpeätä olisi juossut niskasta alas pitkin selkää. Hän meni toisen luo, tuon, joka oli niin sorea vartaloinen, ja joka niin surullisen lempeästi hymyili; tyttö kalpeni ja siirtyi pois. "Ei koskaan", sanoi hän. Leiv puri hammasta, ja tarttui siihen, joka seisoi lähinnä; mutta sekin repäisi itsensä irti, että leningin hiha repesi.
Joku vähäinen haava, ei muuta. Ja kuitenkaan ei kukaan heistä ollut säästänyt itseänsä, ei kumpikaan Ranskalainen, ei ritarillinen Kilian, ei Bartolomeo, eikä Starck, joka näin alkoi kostaa Saint-Jacques'in häpeätä, ei edes kumpikaan nuorukaisistamme, Fritz ja Fridolin, jotka ylen ylpeinä miettivät tätä ensimäistä voittoansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät