United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten puhui Aleksander Vladimirovitsh vielä, että se on synti, ellei hovinherra pidä huolta talonpoikansa menestyksestä, sanalla sanoen, että jos oikein järkevästi ajattelee, niin heidän etunsahan se on meidänkin etumme: kun on heidän hyvä olla, niin on meidänkin hyvä; kun heidän on paha olla, on paha meidänkin, ja tästä, sanoi, seuraa, että syntiä ja ajattelematonta on kieltää suostumustansa joutavanpäiväisten asiain tähden... Ja niin edespäin, ja niin edespäin... Ja niin näettehän puhui kauniisti, että ihan kävi sydämmeen... Herrat istuivat siinä nenät pitkällään; minulle oli vähällä kiertyä itkut silmiin, Niin, totisesti!
Lejeune hoksasi viimein mitä hovinherra tahtoi ja rupesi nyykyttämään myöntymystä päällään. "Oui monsieur, oui, oui, je suis musicien, je joun tous les instruments possibles! Oui, monsieur... Sauvez moi, monsieur! Kyllä herra! "No kiitä onneasi," vastasi hovinherra. "Miehet päästäkää hänet irti. Tuoss' on teille kaksikymmentä kopekkaa juomarahaa." "Suuri kiitos, hyvä herra, paljo kiitoksia.
"Kas Frans Ivanitsh!" huudahti Ovsjanikov, "hyviä päiviä! Kuinkas voitte?" Sallikaa, hyvä lukija, tehdäni teille tutuksi tämänkin miehen. Frans Ivanitsh Lejeune, naapuri ja Orlovilainen hovinherra, oli vähän omituisella tavalla saavuttanut Venäläisen tilan-omistajan arvokkaan nimen.
"No annahan jo olla, ukko, kyllä on jo tarpeeksi", virkkoi hän; "saat mennä ottamaan palkintoa". Feodor Miheitsh pani samassa viulun takaisin akkunalle, kumarsi ensin minulle, vieraalle, sitten vanhalle rouvalle, sitten Radilov'ille ja läksi ulos. "Hovinherra se oli aikoinaan isänsä", jatkoi uusi tuttavani; "ja rikas mies olikin, mutta köyhtyi; nyt elelee täällä minun luonani.
"Mitäs minusta. En minä ole aatelismies enkä hovinherra. Mitapäs minun taloudestani?... Enhän minä muuten osaakaan sitä hoitaa. Koetan noudattaa lakia ja oikeutta ja Jumalan siitäkin kiitos! Nuoret herrat eivät huoli vanhoista tavoista, kiitä heitä siitänkin. Jo on aika tulia järkeväksi. Mutta sitä minä vaan suren: kovin ovat nuoret herrat kummallisia.
Epätoivossaan lyödä kumautti poloinen koskettimia, niinkuin lyödään rumpua, ja rupesi soittamaan umpimähkään. "Minä odotin vaan", kertoi hän sittemmin, "että pelastajani heti kohta heittää minut niskapäästä pellolle." Mutta kovinpa tämä, vastoin tahtoansakin musikantiksi ruvennut mies, hämmästyi, kun hovinherra, vähän ajan perästä, ystävällisesti taputti häntä olalle.
Hän on Wladimir Wasiljevitsh, herra Sletkin, tilanomistaja, hovinherra, entäs sinä kukapas sinä olet?" Kauhea huuto keskeytti Souvenir'in puheen... Harlow oli vimmastunut. Kädet puristuivat nyrkkiin ja kohosivat, kasvot lensivät sinisiksi, vaahtoa kiehahti haljenneille huulille. Hän vapisi raivoissaan. "Kattoa! sinä sanoit" niin hän äänsi rämisevällä, rautaisella äänellään.
"Vai niin", vastasi hovinherra kylmäkiskoisesti ja kääntyi pois. "Monsieur! Monsieur!" huudahti poloinen. "Vai niin vainen?" puhui uhuttelemalla mies sudennahkaisissa; "kahdentoistakymmenen kansan kanssa olet tullut Venäjätä vastaan, olet polttanut Moskovan, sen vietävä, olet Iivana Velikoin kirkolta ristin riistänyt, mutta kas nyt pannaan musjuuta ja musjuuta! Vai on nyt häntä koipien välissä!
Kaikkialla oli hovin tiluksia, ja hovinherra, kuten kunnon isäntä konsanaankin, piti hauskimpana työnään kävellä peltojaan ja niittyjään katsomassa. Hyvällä aviopuolisolla ei voi olla muuta kuin myötätuntoisuutta miehensä kanssa: peltoja ja niittyjä rakasti rouvakin katsella. Niinpä kävikin usein noilla mainituilla huvimatkoilla, että pappa tarjosi mammalle kätensä, ja niin he menivät.
Hovinherra katsahti äänetönnä hänen kohmettuneisin, sinertäviin jäseniinsä, kääräsi poloisen omaan turkkiinsa ja vei hänet kotiinsa. Koko talonväki keräytyi. Franskalainen saatiin lämpiämään, syötettiin ja puettiin. Hovinherra saattoi hänet tyttäriensä luo. "Kas tässä, lapset, olen hankkinut teille opettajan. Aina olette minulta mankuneet: soittoa muka tekisi mieli oppia ja franskankieltä samoin.