United States or Oman ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ovsjanikov joi mahtavasti ja verkalleen kupposen toisensa perästä. "Mikko kävi täällä tänään", virkkoi Tatjana Iljinishna puoleksi kuiskuttamalla. Ovsjanikov rypisti kulmakarvansa. "Mitä hänellä on asiata?" "Kävi anteeksi pyytämässä." Ovsjanikov pyöritti päätään.
"Sanokaapas, Luka Petvovitsh, suoraan", virkoin minä muun muassa; "eikös ennen muinoin teidän aikoinanne ollut parempi olla kuin nyt?" "Olihan sitä parempaakin, oli niinkin", vastasi Ovsjanikov; "rauhallisempaa oli olo ja elo; toimeentulo oli parempi kanssa, oli kyllä... Mutta kumminkin on nyt olo parempi ja teidän lapsenne saavat sitäkin paremman olon, kun kasvavat ja miehiksi varttuvat".
Minä vastasin Ovsjanikov'ille, että kukaties herra Ljubosvanov on sairas. "Mikä sairas! Lihava mies, niin ett'ei itseensä mahdu, ja kasvotkin ovat, taivas nähköön, semmoiset pulleat, vaikka onkin mies vielä nuori... Mutta kukapas sen nyt oikein tiesi ja arvasi." Ovsjanikov huokasi syvään. "No jätetään jo aatelismiehet sikseen", aloitin minä. "Mitäs sanotte minulle tilallisista, Luka Petrovitsh?"
No niin, mene nyt Jumalan nimeen." Mikko meni ulos. Tatjana Iljinishna seurasi häntä. "Anna hänelle teetä", huusi Ovsjanikov hänen peräänsä... "Ei ole poika tyhmempiä", jatkoi hän, "ja hyvä on hänellä sydänkin, mutta kyllä minä pelkään... Suokaa muuten anteeksi että olen tässä niin kauan joutavia jutellut." Eteisestä aukeni ovi. Sisään astui lyhyt, harmaatukkainen mies, sametti takki yllä.
"Hyviä sinulle ovat kaikki... Mutta", jatkoi Ovsjanikov, kääntyen vaimoonsa, "onkos se lähetetty ... se sinne ... no tiedäthän?" Tatjana Iljinishna nyökäytti päätään. "Missä sinä olet taas näinä aikoina ollut?" alkoi ukko jälleen. "Kaupungissa."
Ehei! Sen minä vaan sanon: mitä matalampi on mies, sitä suurempi on hänen vaari pidettävä itsestänsä, muutoin joutuu pian naurun alaiseksi." "Niin, niin", jatkoi Ovsjanikov, huo'aisten. "On sitä jo minunkin aikana päivä ja toinen kulunut: toiset ovat tulleet ajat. Aatelismiehissä vallankin huomaa mielestäni suuren muutoksen.
"No enkös minä arvannut", jatkoi Ovsjanikov... "Kyll' olet hyvä! No tulkoon sisään! Koska on tässä mulla niin harvinainen vieras, niin olkoon menneeksi, minä annan anteeksi tuolle hupakolle. No tulkoon vaan sisään..." Tatjana Iljinishna meni ovelle ja huudahti: "Mikko!" Sisään astui Mikko, noin kahdeksankolmatta vuoden vanha, kookas, solakka ja kähärätukkainen mies.
Mutta yksinään antoi, muut eivät sitä tehneet, pelkäsivät näet. Ei aikaakaan, niin jo ilmoitettiin vaari vainajallenne, että Pietari Ovsjanikov muka on kannellut teidän päällenne, kun näetsen maan häneltä otitte... Vaari-vainajanne samassa lähetti meille jahtimestarinsa Bansh'in ja hänen kanssaan miesjoukon... Niin ottivatkin sitten isäni kiinni ja veivät teidän hovillenne.
Kuvailkaa, hyvä lukija, mielessänne kookas, lihava mies, noin seitsemänkymmenen vuoden iässä, kasvot vähän samanlaiset kuin Krilov'illa, katse kirkas ja älykäs tuuhean kulmakarman alta, uhkea ryhti, vakava puhe, hidas astunto siinä on Ovsjanikov.
"Kas Frans Ivanitsh!" huudahti Ovsjanikov, "hyviä päiviä! Kuinkas voitte?" Sallikaa, hyvä lukija, tehdäni teille tutuksi tämänkin miehen. Frans Ivanitsh Lejeune, naapuri ja Orlovilainen hovinherra, oli vähän omituisella tavalla saavuttanut Venäläisen tilan-omistajan arvokkaan nimen.