United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Saattaisiko olla totta, mitä tämä mies puhuu?» virkkoi Annikka Lyle, joka tuskin tajusi, mitä sanoi; »vai onko se jotakin outoa hourausta?» »Tyttö», vastasi Ranald, »jos olisit kauemman aikaa elänyt meidän joukossamme, niin olisit paremmin oppinut eroittamaan totuuden oikean äänen.
Mutta oli toki vaan hourausta", sanoi Tapani ja kasvot elpyivät. Sitten hän alkoi verkalleen lykkäillä käsivarsiaan ja kopristella ruumistaan ja sanoi: "Tuntuu joka kohdassa nahka niin paksulta ja kankealta kuin parkittu vuota." "Senlaisessa paitossapa se olikin äsken tuolla joessa", sanoi mies. "Mutta nyt on metsokeitto syötävä. Rupesin juuri syömään herättelemään.
Toivoni on vaan se, ettei tämä ollut mitään tyystin mietittyä ajatusta, vaan ainoasti oli sinun sairaitten aivojesi hourausta, joihin haavasi kuumetus sekä unijuoman myrkyttävä voima ovat vaikuttaneet".
Sen tiedän, että tämä lempeni Ei armahinta, korkeimpata ole, Ei sitä pyörryttävää hourausta, Mi taivaan tienoon meidät nostaa Ja saattaa vertaisiksi jumalain, Ei ole tämä sitä. ELMA. Mut sanotaanpa: tämä rakkaus Tuo harvoin meille onnen maallisen. Miksei, miksei? Se onko ylellisyys? En usko sitä, koska äänettömyys Ja pohjattomuus lemmen mitta on. No, miten ollee.
MATLENA. Topra, rakas ystäväni, rauhoitu. Usko minua, tuo on vaan sairautta, tyhjää hourausta. Ei kuulu mitään ääniä, turhaa luuloa se vaan on. Näes, me olemme kaikki täällä, Mikko, Antti, Silja, minä. Tunnethan sinä meidät? TOPRA-HEIKKI. Tunnen. Mutta ettekös te kuulleet mitään? MATLENA. Emme yhtikäs mitään. Kun rauhoitut, niin ne katoovat sinunkin korvistasi.
Pirjon ääni oli herättänyt Annan, joka nyt häpesi omia houreitaan, mitkä oliwat häntä niin säikäyttäneet. "Enhän ole koskaan uskonut kummituksia", sanoi hän itselleen, "se oli waan paljasta hourausta." Pirjo ojensi hänelle kätensä, ja Anna tarttui siihen, nousten seisalleen. Hänen polwensa wapisiwat niin, ett'ei wielä tahtonut pysyä jaloillaan.
Eläs mene, Antti. ANTTI. Täytyyhän mun. MAIJU. Elkää jättäkö meitä, isä, meille tulee niin kovasti ikävä. Kuuletteko, elkää jättäkö! ANTTI. Ehkä hyvät ihmiset auttavat, että saat tuon ruumiin maahan. SILJA. Unta? Pahaa unta taikka hourausta?... Minä kun valvoin niin paljon Villen kanssa.
Oikein minua kamotti sen puhe, sillä se oli niin outoa. Minä kysyin ensin: mikä teitin on, vieras, ottaisitteko juotavaa, sitten huomasin, että se olikin vaan taudin hourausta. Hän mutisi hammassalveesta epäselviä sanoja, mutta sen ymmärsin, että hän huusi kirousta ja kostoa jollekulle patroonalle, joka hänelle oli vääryyttä tehnyt.