United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Maa heidän jalkainsa alla käy kosteaksi ja iljakkaaksi verestä, jonka tympeä höyry sekaantuu ruudin savun hajuun. Muutamin paikoin ei rivit enää voi sulkeutua niitten aukkojen tähden, joita ruumiit muodostavat. Vielä seisomaan jääneitten sotilaitten jaloissa makaa toinen osa veressään voivottavana suonenvedossa, kuolon kamppauksessa tahi kuoleman hiljaisuudessa. Ei voi enää hengittääkään.
Nytkin voi pieninkin onnettomuus ilmaista meidät ja kun riekko sattui pyrähtämään siipiään räpyttäen lentoon, makasimme hiljaa kuin hiiret, uskaltaen tuskin hengittääkään.
Tyytymättömänä istui vanhus ovensuunpenkillä, äänetönnä katsellen odottamattomia rauhanhäiritsijöitä. Hän kyllä venättä osasi, mutta sitä eivät nuo puhuneet. Suurempi hätä oli Mari raukalla. Hän ennätti kuitenkin vieraitten näkyvistä piiloutua syvälle kiukaan koloon vaatteitten alle, ja siellä oli hän nyt kättyrässä tohtimatta hengittääkään.
Reki nyt vuoroin sinne, vuoroin tänne nujerrellen kulki aivan lumen sisässä, jota vielä tuiskukin pölisti, jotta ei tahtonut saattaa hengittääkään sakeassa tuprussa. Pitkän tuokion perästä kuitenkin tie johti korkean ja tuuhean petäjikön suojaan, jossa tuisku jyrisi vain puiden latvoissa.
Koetti siinä kiihoittaa itseään vihaan, mutta tuska niin ahdisti rintaa, ett'ei voinut hengittääkään, ja suun ympärillä tuntui kaikki jähmettyvän, eikä hänellä ollut enää kasvot vallassaan. Yhä pahemmalle hänestä tuntui tuo kerrottava asia ajatellessaan, että siitä nyt tuli isälle puhua. Ja nyt kuului askeleita. Raskaita, hitaita askeleita. Vouti se oli.
"Mutta en käsitä, miten sinä voit elää. Minä en voisi hengittääkään ilman Jumalaa." "Kuka sinulle on sanonut, munkki, ettei Tejalla ole jumalaa. "Oletat sen siitä, etten kuvittele häntä samanlaiseksi kuin sinä, etten kuvittele häntä ihmismäisenä, vihan, rakkauden ja mustasukkaisuuden vääristelemänä.
Outo kauhistus ahdisti hänen rintaansa; hän kiirehti polkua myöten rannalle ja pääsi, kiveltä toiselle putkahtaen, vuoren juurelle sekä kaupungin päähän. Sillan keskeltä katsahti hän ylöspäin; hän ei uskaltanut hengittääkään, sillä korkealla hänen päänsä päällitse riensi hänen pieni soleva hoitokkaansa ketterästi kaitaa kourua myöten ja katosi pimeyteen.
Ylemmäksi, aina ylemmäksi kohoavat aaltojen harjat; syvemmiksi, yhä syvemmiksi käyvät syvennykset niiden välillä; enemmän ja aina enemmän lisääntyy ilmaan hienoa, tuulen edellä lentävää vetistä utua, ja tuuli syytää yhä uutta vettä vasten silmiä. Ei näe eteensäpäin kuin muutaman sylen, eikä voi vapaasti hengittääkään, kun myrsky niin voimakkaasti ajaa pois edestään ilmavirtoja.
Mayer Anshelm oli häntä niin tarkkaan kuunnellut, ett'ei uskaltanut hengittääkään. "Entä vielä", sanoi hän lyhyesti, käskevästi, kun Baruch pysähtyi. "Mitään muuta en minä tiedä", vastasi Baruch hyvin pelonalaisesti. "Siinä sitä jo onkin kylläksi, isä Baruch", sanoi Mayer Anshelm päättävästi, "kylliksi, löytääkseni tuon huvilan.
Minä en oikein tohtinut hengittääkään, paljaasta kunnioituksesta niin viisasta miestä kohtaan, joka omisti semmoiset tietoaarteet, odotin vaan milloin hän lopettaisi tieteilemisensä. Sen tehtyä lähenin minä ujosti isäntää ja pyysin »sitä kirjaa» lainaan. »Etkö sinä ole kerjuulla? Miten minä sinulle kirjani lainaisin?» lausui isäntä. »Nikkilän pojat pyysivät sitä lainaan», selitin minä.