United States or Falkland Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Tuossa on sinulle toinen, suurempi ja parempi kirja norjankielellä," sanoi pappi ojentaen hänelle toisen kirjan. "Ei, minä tahdon oman kirjani." "Ota tämä, minä pidän sinun kirjasi." "En, sanon minä, en, anna kirja minulle!" "Sinä et saa sitä!" "Enkö saa! Pappi, sinä teet syntiä! Tahdotko ryöstää minulta omaisuuteni?
Kirjani viimeinen. Joka on Helmikankaan talon nähnyt ennen ja katselee sitä nyt, hän luulee paikalla seisovan uuden talon. Uusipa se melkein onkin, sillä olen sen uudesta rakentanut ja kivinavetalla varustanut. Entisen asuinhuone-rivin sijalla seisoo uusi, punaiseksi maalattu, uhkea rakennus. Taloa omistan minä, sillä velka on maksettu.
Se kaiveli isännän mieltä, ja silloin kohta katosi minulta kirjani, enkä niitä sen koommin ole saanut, liekö polttanut vai hukuttanutko lie. Alperttikaan ei enää uskaltanut omiaan antaa, kun pelkäsi saavan selkäänsä. Ettekö sitten enää saanut lukea mieleisiänne kirjoja ollenkaan? kysyin minä. Enpä paljon ollenkaan.
Jospa et viimeisellä hetkelläsi olisi vuodattava verisiä kyyneleitä sen tähden, että ollessasi meillä pappina käytit aikasi ja vaivasi väärin! Yhdessä tunnissa olisit tehnyt enemmän Jumalan valtakunnan hyväksi, kuin monessa päivässä, ja yhdessä päivässä enemmän kuin monessa vuodessa." "Siitä minä itse saan vastata." "Hyvästi sitten", sanoi Laagje, "ja anna minulle kirjani jälleen."
Mutta siihen olisi mennyt useampia sanoja, siis useampia rivejä, siis enemmän paperia ja minun kirjani kustantaja pelkää kovin, että kirja tulee liika vahvaksi, joten sitä ei saattaisi myydä yhdestä pankkooriksistä, siis olen pakoitettu supistamaan kokoon sekä mielikuvitustani että ainettani, saadakseni likistettyä kirjani tuon määrätyn hinnan arvoiseksi.
Jonkun ajan olen koettanut kestää tuota minulle turmiollista kilpailua. Toivoni oli yhä saada koneeni jollakin tavoin parannetuiksi, mutta kaikki ahkeroimiseni siinä raukesivat tyhjään, enkä siis kauempaa jaksa taistella. Niin kohta kuin kirjani ovat järjestetyt, kuulutan tehtaani myötäväksi.
Minä kirjoitan tämän muiston tähän, koska se näyttää minulle sitä tapaa, jolla sovitin vanhat kirjani muuttuneesen elämääni ja sommittelin itselleni kertomuksia katuelämästä, miehistä ja naisista; ja kuinka muutamat pääpiirteet siinä luonteessa, jota, luullakseni, huomaamatta kehitän, elämäkertaani kirjoittaessani, vähitellen muodostuivat koko tämän ajan kuluessa.
Jos setä kuuntelee, niin minä noudan oman pikku kirjani ja luen siitä sinulle", esitteli Helmi. "Kyllä minä kuuntelen", myönsi kapteeni. Sukkelasti kuin lintu, livahti Helmi toiseen huoneesen. Pian palasi hän sieltä, pikkunen virsikirja kädessä.
Mill' ansaitsit, maa raukka, sä noin suurta rakkautta, noin kallis kuinka olla voit, kun leiväks pettua vaan soit! Aloille aatteheni mun vei tuntemattomille, uus elo syttyi sieluhun, aavistamaton sille; kuin siivin lensi aikani, kuink' ol' lyhyt kirjani! Se loppui, samoin iltakin, vaan hehkuvalla miellä mä lisää kuulla halusin ja selvitystä vielä. niin moniin kohtiin hämäriin.
Oli kirkas kuutamo, ja Nikolainkirkon torninkello osoitti puoli yhtä, kun nousin kirjaston rappusia, otettuani esille kirjani ja katsottuani varovaisesti, ettei kukaan minua huomaa. Samassa silmänräpäyksessä avasin minä kirjapalatsin oven äänettömästi. Minä suokaa anteeksi me astuimme sisään, kirja liidellen rinnallani, ja ovi sulkeutui kohta yhtä äänettömästi.