Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
Hän oli aina mustiin puettu, aivankuin olisi alituisesti surrut Mauriceaan, mutta kulki aina pää pystyssä ja oli ylpeän vähäpuheinen, ei koskaan valitellut, vaikka katkeruus kalvoi hänen terveyttään; hänellä oli sydänvika, niin että hän väliin ei tahtonut voida hengittääkään, mutta hän salasi sairautensa.
Katsojat tuskin uskalsivat hengittääkään. Hän jatkoi puhettaan. Sen kestäessä haihtui vähitellen kauhun ilme hänen kasvoistaan. Synkkä suru lieveni, ja lopulta ilo kirkasti vanhuksen ryppyisen otsan. Ei tiedä ihminen, sanoi hän mitä toinen päivä tuo tullessaan. Ei tiedä maan herrat, mitä on päättänyt Herra, joka on kaikkein yli... Tuosta aikovat kaupunkia... Turhaa... Turhaa...!
Rehewät kaswut seisoiwat suorina ja hiljaisina, ikäänkuin odottaen jotakin tulewaksi, ja suuret kyynelpisarat tippuiwat niiden korsia myöten maahan; ne oliwat niin hiljaa, etteiwät tohtineet hengittääkään, ja näyttiwät pelkääwän jotakin. Silloin kaukaa Pohjoisesta, tunturien takaa rupesi näkymään kuun lempeä, täysinäinen muoto; loin katseeni sinne päin.
Lato muuttui syväksi kaivoksi, jonne kuu kamalan värittömänä kuumotti, ja ylhäälle kaivon laidalle ilmestyi Aappo, joka nauroi ja piteli Ojanniemen Marin nukkea kädessään uhaten pudottaa sen kaivoon. Se nukke muuttui suureksi kiveksi. Hän huusi Latun Liisaa apuun. Vaan huutonsa ei kuulunut mihinkään kaivosta eikä hän saanut lopulta ääntä suustaan, ei voinut hengittääkään.
Nyt nuori jättiläinen rupesi ravistamaan ja vääntelemään vanhaa miestä sinne tänne, hitaasti ja perinpohjaisesti, nostaen häntä milloin toiselle, milloin toiselle jalalle, ikäänkuin hän olisi tahtonut musertaa vanhusta pala palaselta. Ympärillä seisovaiset tuskin uskalsivat hengittääkään katsellessaan outoa näytelmää; oli kuin eivät olisi uskaltaneet katsella vanhan puun kaatumista maahan.
Tämän uuden kauhistavan ilmiön nähtyään ryömivät lapset sängyn alle ja pysyivät siellä niin hiljaa, että tuskin uskalsivat hengittääkään. Tulijat eivät heitä huomanneet. Jaana katsahti vihaisesti uusiin vieraihinsa ja kysyi äreästi: No, mitäs nyt taas? Olenhan sanonut, etten voi teitä auttaa.
Näimme tuontuostakin sotamiesten viiltävän kanervikkoa pistimillään ja kylmä väristys kävi silloin ruumiini läpi. Toisinaan he kiertelivät meidänkin kiveämme ja silloin uskalsimme tuskin hengittääkään. Kuta pitemmälle päivä ehti, sitä hitaammin ja vaivaloisemmin kuluivat meiltä tunnit kivellä. Alustamme kävi näet yhä kuumemmaksi ja auringonpaahde yhä sietämättömämmäksi.
Hän osoitti pientä mökkiä, aivan lähellä heitä. "Tahdotteko, että menisimme sisään?" kysyi Mathilda hämmästyen. "Niin, mikä meitä siitä estäisi." "Tuohon kurjaan mökkiin, jossa luultavasti on niin tukehduttava ilma, ett'ei siellä voi hengittääkään." "Mitä vielä, minä olen niin monta kertaa siellä hengittänyt, eikä siellä ole ollenkaan niin vaarallista, kuin näyttää", vastasi ylioppilas.
Minä olin juuri saanut avaimen reikään ja vääntänyt sitä, kun yhtäkkiä ilman tuulen henkäystä tai ukkosen jyrinää, koko taivas leimahti häikäisevän kirkkaaksi pimitäkseen seuraavassa silmänräpäyksessä yhtä synkäksi kuin ennenkin. Minun täytyi peittää kädellä silmäni tottuakseni uudelleen pimeään ja torniin astuessani olin vielä puolisokea. Sisällä oli niin pimeä että tuskinpa näki hengittääkään.
Jeanne ei kuitenkaan tottunut elämään Batteville'ssa. Hänestä tuntui, ettei hän voinut hengittääkään enää niinkuin ennen ja että hän oli entistään vieläkin enemmän yksin, hylätty ja hukkaan joutunut.
Päivän Sana
Muut Etsivät