United States or Iran ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyökäytti päätään, pani kirjeen laskulle, pujotti sen kirjekuoreen, pyyhkäsi nuttunsa hihalla hikeä kasvoistaan, kääntyi Hannaan ja mielihyvästä tyytyväisesti hymyillen työnti kirjeen hänelle ja ihastuneesti virkkoi: »Sainpaan selvän kirjeestä.» Hanna naurahti ja jatkoi: »No, jo tuon nyt sai saadakkin. Olisi nelikon maltaita jauhanut sillä vaivalla, kuin sinä luit tuon kirjeen.»
Tukkilaiset ovat kuin omituinen kansa, ei niitten aika kulu maatyössä enempi kuin mustalaisten. Anttikin on siihen siksi lyöpynyt, että sille tulee ikävä maatyössä», virkkoi Jukke päättävästi. Tuo sana »tukkilaiset» hipasi Hannaan kolkosti. Ei hän koskaan soisi Anttia tukkilaiseksi mainittavan, mutta minkäpä sille teki, kun se kuitenkin oli tukkityössä, niin tukkilainenhan se oli.
Sitten kun hän oli päässyt puhuttavansa loppuun, hän kääntyi Hannaan, joka istui siinä hiljaisena, hehkuvin poskin ja silmät alas luotuina; tarttui hänen käsiinsä kiinni, etsi hänen katsettaan ja rukoili vastausta. »Puhukaa, neiti Mellin. Lausukaa tuo sana, joka ratkaisee elämäni onnen.
Sitten hän pani kätensä Hannan olkain yli ja puristi hänet lähemmäksi itseään. Niin, niin, näin sitä on meille käynyt, sanoi hän katsoen ihan läheltä Hannaan, ja he heiluivat yhdessä edestakasin. Hanna koetti tehdä surullista ilmettä, mutta loisti onnesta.
Vai tahdotko sinä vielä muutakin?» Tyttö, joka ei vielä ennen ollut kuullut itseään niin hyvällä nimellä mainittavan, vilpittömän puhtailla suurilla silmillään lämpymästi katsella remautteli Hannaan ja kainosti vastasi: »En». Hanna talutti kädestä mukanaan tytön tupaan, toimitti voileivän käteen. Toi vielä paksun leivän, laittoi sen tytölle nutun poveen ja muistutti: »Viehän tämä äidillesi».
"Te paatuneet uskottomat", kuului Kero-Pietin ääni, "tehkää parannus, koska aika vielä on..." Nuoria naisia ja miehiä tunkeutui lähelle saarnamiestä. Joku itki katkerasti, pyytäen anteeksi pahoja tekojaan... Hanna näki isänsä kaulassa riippuvan jonkun naisen, ja kun nainen käänsi kasvonsa Hannaan päin, tunsi Hanna, että se oli Paloniemen vanha emäntä.
Mutta pohjalla tuntui koko ajan vaan hänen suhteensa Hannaan, ja se, mitä ja miten hän puhui perässä-istujille, oli vaan siksi, että Hanna, joka istui keskellä venettä eikä puhunut samalla kertaa toisten kanssa, täytyi kuulla hänen puhettansa; kaiken puhelumelun takaa hän tunsi, että Hanna koettaa erottaa hänen ääntänsä ja kuunnella sitä.
Ja nytkin ilmestyi hänen silmissään tuo samanen kiilto, joka aina kylmentäväisesti Hannaan vaikutti; hän joka kerran kummastui sitä ja vaistomaisesti hän tunsi, että Salmelassa jotain liikkui, jolle hän jäi vieraaksi.
Juuri heidän kohdalleen kun oli päässyt, hän tuota pikaa loi silmänsä Hannaan. Mutta Hanna käänsi päänsä pois eikä tervehtinyt. Ennätti hän kuitenkin nähdä, kuinka Miinan kasvoissa vavahti ja pää sen jälkeen vielä alemmaksi painui. Se kuva jäi hänelle mieleen ja nousi usein äkkiä eteen ilman että hän tiesi, minkätähden. Alavan, tuon vanhan asumattoman herraskartanon portaille he istuivat.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt mitään vastata, sillä samalla tulivat siihen paloniemeläiset, isä ja poika, kuin rantaan menossa. "No käskehän nyt Antti sisälle ja tarjoa ruokaa. Arvatenkin hän tahtoo talossa levähtää." Iisakki sanoi sen erinomaisella äänenpainolla, vuoroin Hannaan, vuoroin Anttiin katsahtaen.