Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Ei hän kehenkään tuntenut niin suurta vetovoimaa kuin Hannaan ja mitä enemmän he tutustuivat, sitä lämpöisemmäksi hänen sydämensä Hannaa kohtaan kävi. Ennen kevättä hän jo oli täydellisesti rakastunut, eikä muuta halunnut kuin saada Hannaa omakseen. Tuommoinen vieno, suloinen luonne oli juuri sopiva aviovaimolle. Hänen kanssaan mies onnelliseksi tulisi.
Hanna hymyillen ystävällisesti virkkoi: »Sinun puoleesipa nuo näkyvät kaikki rahatkin kiertyvän.» Jukelle hykähti nauru oikein sydämmen pohjasta, muisti Antin tuhatta markkaa, leimautti iloisen katseen Hannaan ja lisäsi: »Minähän niitä tarvitsenkin ja silloin ne ovatkin rahat kotonaan kun ne ovat minulla.» Otti kahvikuppinsa ja hyvälle tuntui mieli.
Sen näki Antti luonnosta, että Hanna tahtoo päästä ilman puhelemista ulos, niin Antti varsin nähdäkseen onko Hanna yhä vihassa, tarttui Hannaan syliksi ja istutti viereensä, puristi kätensä Hannan käteen ja tunsi Hannan käden vapisevan jostakin levottomuudesta. Hanna ei kuitenkaan tahtonut riistää kättään Antin kädestä, vaan koetti kuitenkin pysyä ölvinä ja kolkosti murahti: »Mitä tämä nyt on?»
Olga katsoi häneen, täynnä kummastusta. Mikä Hannaan oli tullut, ei hän ollut niinkuin ennen. Olga lähestyi uudelleen ja kietoi kätensä hänen kaulaansa. »Hanna, rakas, sinä olet muuttunut, olet käynyt niin surulliseksi. Mitä varten, sano! Ovatko ihmiset olleet sinulle pahoja? Elä huoli heistä, ollaan me vaan yksissä, me vanhat ystävät ja toverit. Tiedätkö, että Edla ja Ineskin ovat jo kotona?
Hän näki takaapäin pitkän, hoikan varren ja mustat hiukset, jotka osaksi peittivät kapeaa, mustanlaihaa niskaa. Takaapäin Juhani oli kuin isävainajansa... Kun polku teki mutkan, katsahti Juhani taakseen Hannaan. Hänen silmissään oli kumma kiilto, ja kasvot olivat kalpeat. Suukin oli kuin väärässä.
Hän soitti »La prière d'une Vierge». Herra Wiik tai »Sassa herra», joksi Vaajasalon isäntää kansan kesken yleisesti sanottiin, seisoi pianon alapäässä, hypisteli kellon vitjojaan ja katseli Hannaa, silmät puoliummessa. Posket hänellä olivat pulleat ja harmaan kalvakat, huulet paksut ja leuka lihava. Hannaan hän nyt niinkuin ennenkin teki vastenmielisen vaikutuksen.
Tämä kosketus huumasi Henrikiä, eikä hän sen jälkeen enää ollenkaan voinut katsoa luonnollisesti Hannaan; silmät hakivat hänen katsettansa, mutta pakenivat sitä, kun löysivät. Kun he tulivat rantaan, olivat muut jo lähdössä. Kiitoksia, sanoi Henrik tarjoten kättä Hannalle. Hanna ensin antoi kätensä, mutta sitten katsahti vähän kummastuen Henrikiin. Mistä te oikeastaan kiitätte? sanoi hän.
HANNA. Ei, ei ! Jussi, selvitä kantasi, näethän, kuinka väärin pappa sinua käsittää. JUSSI. Minä selvitän sen parhaiten työssä. HANNA. Pappa, odottakaa hedelmiä, tuomitkaa sitten vasta. ELISABETH. Minä yhdyn Hannaan. Kenties me jossain määrin erehdymme, Henrik. PASTORI. Te puhutte sen mukaan, kuin teillä on järkeä.
Kulki siis köysissä Jumala, Sitehissä suuri Luoja. Onkos kuultu oudompata, Surkeampata sanottu? Kohta kansa kuljettaapi Häijyn Hannaan huonehesen, Kaifaksen apen kotia. Näytti Hannas hampahansa, Kiskoi pilkkahan kitansa. Sitte Kaifaksen salihin, Luoksi herran hengellisen, Ylimmäisin arviosta, Papin parvesta pahimman, Kuss' oli kärmehten käräjä, Kavalat ko'ossa kaikki.
Niin näytti se olevan ainoa paras tilaisuus ruveta siitä puhumaan. Katsahti lamppuun, kynttilään, katsahteli Hannaan, lapsiin erikseen itsekuhunkin ja taas lamppuun, kynttilään, Hannaan, lapsiin ja Hannaan. Karasti kurkkuaan ja hieman arasti virkkoi: »Minulla tuli itsestään tässä mieleeni semmoinen ajatus... Semmoinen soma aatos, että en malta olla sitä sinulle sanomatta».
Päivän Sana
Muut Etsivät