United States or Oman ? Vote for the TOP Country of the Week !
En ole tahtonut... Kero-Pietikin tietää kaikki..." "Semmoinen se oli hänen kristittynsä!" Hanna sanoi sen katkerin mielin, melkein kuin Kero-Pietiä syyttäen. Antti ei virkkanut siihen mitään, mutta raskas huokaus nousi hänen rinnastaan. "En ole heille pahaa pyytänyt", sanoi hän sitten. "En heitä vihannut, vaikka kuulin, mitä hommailivat Kero-Pietin kanssa.
Kero-Pietin tuloa oli jo varrottu syystalvi. Ja kulkijain matkassa tuli tietoja, että siellä ja siellä hän oli tulossa, siellä ja siellä nyt kokoonnuttiin. Nuottaniemessä oli aamusta alkaen oltu hommassa. Suuresta pirtistä oli kannettu liiat huonekalut muihin huoneisiin ja asetettu penkkejä sijalle.
Ei siedetty olla katsomassa, kuinka toiset kuoleman kanssa kamppailivat. Mutta Kero-Pietin katse yhä kirkastui, hänen rinnassaan oli ihana rauha, hän tunsi, että häntä varten... juuri häntä varten Jumala oli tämän kovan kuolemanmuodon näyttänyt... että hänenkin, syntisen, silmät aukenisivat oman sielunsa mustuutta näkemään... Silloin juuri Iisakki palasi miehineen kosken alta.
Eikä suinkaan olisi nytkään niin käynyt, ellei Kero-Pietin, huonontuneen terveytensä takia, olisi ollut palattava aikomaltaan pitkältä saarnamatkalta. Lauttamiesten mieliin ei Kero-Pietin tulo näyttänyt vaikuttavan. Heillä ei ollut aikaa ajatella Kero-Pietin saarnoja eikä odottaa seura-iltoja, sillä tukeilla oli kiire maailman markkinoille. Eivätkä he juuri välittäneetkään.
Sitten heidän sopisi kummankin ominpäin laskea. Heikkiäkin alkoi jo väsyttää. Nuottaniemessä oli paljon väkeä, sillä Kero-Pietin odotettiin samana iltana tulevan. Oli kokoontunut kristityitä etäämpääkin, ja Ruotsin puolelta oli paljon kansaa soutanut. Ei ollut koskaan ennen tapahtunut, että kukaan saarnamies olisi näin lauttojen laskun aikana osunut seuroja pitämään Nuottaniemeen.
Senvuoksi häntä pidettiin huonompana kristittynä kuin hänen naapuriansa, Paloniemen Heikkiä. Nyt hän oli kuitenkin, kun tiesi Kero-Pietin taloonsa tulevan, päättänyt runsain käsin kestitä sekä saarnamiestä että muitakin kristityitä. Häntä ei saataisi moittia itaraksi, sillä sitä hän ei ollut koskaan ollut eikä liioin maallista tavaraa himoinnut.
Aamen!" Olli painoi kirjan kiinni ja hengitti helpotuksesta. Kero-Pieti silmäili ympäri pirttiä. "Että se suuri ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on, auttais teitä", toisti hän verkkaan. Mutta jo hänen äänensä sointu, silmäin ilme ja ojentuvan käden siunaava liike vaikutti, että naisten puolelta alkoi kuulua itkua ja voivotuksia... "Tehkää parannus", kuului Kero-Pietin ääni.
Antti näytti ymmärtävän, viittasi kädellään ylös koskelle päin, ikäänkuin tarkoittaisi, että sieltä oli apu tulossa. Paloniemen Juhanakin nosti kättään. Toiset kaksi istuivat kuin herpaantuneina, toivottomina... Iisakki sai Kero-Pietin innostumaan pelastushommin.
Sieltä kuului jo metsään asti naisten uikutuksia ja Kero-Pietin saarnaava ääni. Hannan silmät osuivat ensiksi Varsankallioon, jolla miehet nyt kyyröttivät istuvassa asennossa. Oli jo tullut myöhäinen ilta, tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, ja veden voimat työnsivät vielä kylmää usvaa, viimeisiä talven jäännöksiä öiseen ilmaan... Hanna jaksoi olla merkillisen levollinen.
Silloin tiesi joku kertoa, että Paloniemen Juhani oli mennyt noutamaan isäänsä Kero-Pietin luota, joka oli taudistaan parantunut ja kykeni jo seurojakin pitämään. Varmaan saapuu isäkin sitten pian toivoi Hanna. Näyttäisikö hän Antin kirjeen isälle? Sitä hän oli miettinyt koko päivän ja mietti vielä seuraavana yönäkin. Olivatko isä ja Heikki sopineet! Ja kuinka Heikki oli asian selittänyt?