United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Huvikseni katselin minä sitä, ja matkustin mietteiden valtakuntaan, jossa tutkin kaikkia ennen tapahtuneita asioita ja haaveksin tulevia. Ennen kuin huomasinkaan, nukuin tuolille akkunan pieleen. Vihdoin herätti minut yövartia, kun hän kadulla huusi: kello kaksitoista lyön', kaksitoista lyön'! Minulle teki melkein ilkeätä tuo yöllinen vartian huuto.
Koton' äiti askaroi, Sisko istuu ommellen, Veikko riistaa ajelee, Itse, käsi poskellain, Istun täällä, haaveksin. Oi, miss' oot sa, armahin, Jot' en nähnyt, tunne en, Jota kaipaan, varron vaan? Muisto.
Ensin luulin pitäväni sinusta, sitte haaveksin jonkun aikaa Rosasta, mutta sitte huomasin lopuksi, että Lilli se olikin, jolle olin antanut sydämeni. Ja hänelle olen oleva uskollinen kuolemaan asti. Mutta kun hän nyt ei huoli sinusta, Konrad-parka?
Tämä poika saattaa meidät perikatoon juuri viisas käsi meidän särkynyttä valtikkaamme pitelemään. Minun silmäni ovat seuranneet häntä hänen lapsuudestansa asti; hänen olisi tarvinnut asua Babelissa. Vanhan Alroy'n veri juoksee hänen suonissaan kankeaniskainen suku. Nuorena minä olin ystävyydessä hänen iso-isänsä kanssa; minä itse haaveksin silloin moninaisia.
Minä ajattelin sinua koko ajan, minä haaveksin omaa pientä, kaunista kotiamme, jonka me perustamme, sitten kun minä saan vakinaisen viran. Me elämme vain toisiamme varten, me valikoimme seuramme, me emme kutsu luoksemme kuin muutamia parhaita tuttaviamme.» »Rakastathan sinä minua, Miia, niinkuin ennenkin?
Vapautta ma vaadin ja intoilin: valon, ilman tarvetta rintoihin jos kansaani voisin syttää! Ja kun kansani kalliin puutteeseen nään nääntyvän, kuolevan kurjuuteen, tämä aate mun mieleni voittaa: "Oi, tuskinpa muuta nyt tarvittais kuin rikkahan tiedoksi puutteet sais kai kilvan he auttaa koittaa!" Näin kummia toivoin, haaveksin, näin hupsun tuumia hourailin, parinkymmenen vanhana vasta.
"Lienkö itse vanha liian, tullut lapseksi takaisin, en nyt siedä entistäni, joskin ymmärrän yhäti; lauloin hetken heijastusta, soin huvia, loin kuvia, haaveksin haluja mielen: kaikki tuo on multa mennyt. "On paennut, ei palaja usko uutten ihmisien, toivo voittavan totuuden, rakkaus rajattomimman, ihmiset on ilvesheimo, minkä teinkin, sen tuhoan, luon ma uuden luomakunnan uuden itseni iloksi.
Istuppa sitten siinä ahtaassa vaununnurkassa ja koeta kärsiä! Jospa joku taikavoima saisi junan hetkeksi ohjatuksi kulkemaan jäätunnelin kautta! Taikka annappa, että nämä sohvat olisivat kirkasta, kylmää jäätä, ja saisi niillä alasti loikoa! Vaan miksi haaveksin mahdottomia?
Sillä meidän oman sydämmemme neulansilmän läpi se taivaasen tie kulkee. Se lausunto pani minut miettimään, että jätin mukaanpyrkimisen sikseen. Mieleni kiintyi aina enemmin Karuliinaan. Hänestä haaveksin usein itsekseni.
»Mutta entä kun olimme siellä kellotapulissa? ... te ette aavistanutkaan, kuinka minä olin onnellinen, kun te tulitte pyytämään, että istuisin siihen silmukkaan.» »Mutta kirkkoaikana minä kuitenkin koetin sakastin ovelta katsella, mihin te olitte istuutunut.» »Jospa tietäisitte, mitä kaikkea minä sinä sunnuntaina siellä kirkonpenkissä haaveksin?» »Kertokaa se!» Ja Elli kertoi sen.