United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
*Rosmer*. Hyvä, koetelkaamme sitte. Me kaksi tahdomme olla *yksi*. Elköön täällä enää missään olko tyhjää sijaa kuolleen jälkeen. *Rebekka*. Minä Beaten sijalle ! *Rosmer*. Sitte olemme päässeet hänestä. Täydellisesti. Ikuisiksi ajoiksi. Luuletko niin, Rosmer? *Rosmer*. Sen täytyy tapahtua. Minä en voi, enkä tahdo käydä elämäni halki ruumis seljässä. Auta minua heittämään se luotani, Rebekka.
*Rosmer*. Hän katseli meidän suhdettamme oman rakkautensa kannalta. Arvosteli meidän suhdettamme oman rakkautensa mukaan. Se oli luonnollista. Beate ei voinut luulla toisin, kuin luuli. *Rebekka*. Mutta miksi sinä sitte syytät itseäsi Beaten hairahduksesta? *Rosmer*. Rakkaudesta minuun, se oli rakkautta tavallansa, meni hän myllykoskeen. Se tosiasia on varma, Rebekka.
Se oli vaarallinen salaisuus. *Rebekka*. Oi, mitä me siitä huolimme, mitä kaikki nuo muut sanovat! Tiedämmehän itse olevamme syyttömät. *Rosmer*. Minä? Syytön? Niin, niinhän itsekkin luulin olevani aina tähän päivään asti. Mutta nyt, nyt Rebekka . *Rebekka*. Niin, mitä nyt? *Rosmer*. Kuinka minun on selittäminen Beaten kauhea syytös? Oi, elä puhu Beatesta! Elä ajattele enää Beatea!
*Rebekka*. Niin, pannessanne hänet siihen luuloon, että hän oli syypää Beaten kauheaan loppuun. *Kroll*. Vai koski se siis kuitenkin häneen niin kovasti? *Rebekka*. Sen voinette arvata. Niin hellä luonto kuin hänellä on *Kroll*. Minä luulin, että niin kutsuttu vapautunut mies olisi voittanut kokonaan arkatuntoisuuden. Mutta siinäpä se on! No niin kyllähän minä sen oikeimmin jo tiesin.
Sellainen myrsky, jota meillä on talvisaikaan siellä pohjan puolessa. Se tempaa mukaansa, kantaa pyörteessään kauvaksi, mihin tahansa. Turha on ponnistella vastaan. *Rosmer*. Ja onnettoman Beaten se riuhtasi Myllykoskeen. *Rebekka*. Niin, sillä siihen aikaan Beate ja minä taistelimme keskenämme kuin kaksi hukkuvaa veneen kölillä. *Rosmer*. Sinä olit ehdottomasti voimakkain Rosmersholmassa.
Minulle! Luuletko, että sitte olisin viipynyt täällä päivääkään sen jälkeen? *Rosmer*. Et, et, tietysti. Oi, mitä taistelua hän on mahtanut taistella. Ja taistellut ihan yksin. Kuuleppas nyt Rosmer. Jos voisit kutsua Beaten takaisin luoksesi Rosmersholmaan, tekisitkö sen? *Rosmer*. Oo, tiedänkö minä, mitä tekisin tai olisin tekemättä.
*Rebekka*. Etkö luule olevan? *Rosmer*. En koskaan. Sinä et ole Beaten tapainen. Sinä et ole tuskaantuneen näkökannan alainen. *Rebekka*. Mutta minä olen Rosmersholman näkökannan alainen. Nyt minun tulee sovittaa, mitä olen rikkonut. Onko *se* nyt kantasi! *Rebekka*. On. *Rosmer*. Hyvä. Sitte olen minä meidän vapautuneen näkökantamme alainen. Ei ole kukaan meidän tuomarimme.
Ja onhan joka ihmisessä kaksi tahtoa, tiedän mä. Minä tahdoin Beaten pois. Millä keinoin tahansa. Mutta en kuitenkaan luullut sen koskaan tapahtuvan. Joka askelta uskaltaessani ja koetellessani, kuulin mielestäni jonkun äänen sisässäni huutavan: Tähän asti vaan! Ei askeltakaan enään! Enkä kuitenkaan voinut heretä. Minun *täytyi* koetella hieman vielä. Sanoa vaan yksi ainoa sananen.
Matkusta, tai jää! Minä uskon sinua tälläkin kertaa pelkän sanasi nojalla. *Rebekka*. Puhetapoja, Rosmer. Pois nyt heikkous ja arkaileminen! Kuinka sinä tämän jälkeen voisit uskoa minua pelkkien sanojen nojalla? *Rosmer*. Mutta minä en tahdo nähdä sinun tappiotasi, Rebekka. *Rebekka*. Siitä ei tule tappiota. *Rosmer*. Tulee kyllä. Ei sinulla ole koskaan lujuutta mennä Beaten tietä.
Me pakotamme sinut takaisin luoksemme. *Rosmer*. Sinne en enää koskaan palaa. *Kroll*. Saammepa nähdä. Sinussa ei ole miestä kestämään yksin. *Rosmer*. En minä jääkkään ihan yksin. Meitä on kaksi täällä kestämässä yksinäisyyttä. Beaten sanat ! *Rosmer*. Beaten ? Ei, ei, se oli ilkeätä . Antakaa minulle anteeksi. *Rosmer*. Mitä? Mistä? *Kroll*. Elkäämme puhuko siitä enää. Hyi!