United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !


Ja semmoiseksi juuri tunsi hän nyt itsensä tässä nuorukaisjoukossa ... oli kuin vanha kelo nuortean näremetsän keskellä ... ja sepä se häntä ajattelutti ja mietitytti. "Kuuleppas, veli Yrjö, muistatko sinä sitä iltaa ... siitä nyt on jo toistakymmentä vuotta ... puh ... kun kaikki istuimme tässä samassa huoneessa illanvietossa.

"Jos isäni olisi täällä", lausui Julius, "hän varmaan pilkkaisi tätä yhdeksi Roman tavaksi ja vannoisi, ettei kenenkään ihmisen henki ole pimeässä näillä kaduilla turvassa. Mutta tuolla kuuleppas tuota! Mimmoisella paukahuksella se rymähti katuun!" Kun hän puhui, joku esine tulla rytisi kadulle aivan heidän edessään.

Sinulla on vielä Tarantella suonissasi, huomaan ma. Ja se tekee sinut vieläkin viehättävämmäksi. Kuuleppas! Nyt alkavat vieraat mennä. Nora. Niin, sitä toivon. Helmer. Niin, eikö totta, oma armas Norani?

Kuuleppas, mitä sanon minuun tulee aina semmoinen omituinen väristys, kun katselen tuota ja ajattelen hänen veljiään, hevosmiehiä, jotka ovat kimpussamme siellä kotona. Minusta näyttää, että kuu päästi samanlaisen naurun kuin minäkin. Se ei ole hyvää naurua! Maria sanoi hiljaa: Etkö sinä usein toivo, että olisit nyt kotona taistelemassa tuota vastaan? Samalla hän osotti sormellaan.

Mutta kuuleppas, nyt sanon sinulle jotain aivan suoraan, koska olen ystäväsi: sinä et ole tullut ihmisvihaajaksi surusta, kun kadotit hänet, tuon ensimmäisen morsiamesi, vaan omasta ylpeydestäsi, joka tuntee itsensä loukatuksi ja sen tähden tahtoo tehdä vastarintaa, kuin tottelematon lapsi.

HAMARI. En persoonallisesti, mutta on minulla ollut tietoja hänestä. Miten niin? MIILI. Hän pistäytyi juuri täällä ja otti minulta niin kummalliset jäähyväiset HAMARI. Oli kai vähän hermostunut. Kuuleppas, tuleppas tänne, mitä ne sanoo minusta kaupungilla, Hamari? Mitä ne puhuu minusta kadulla ja ravintoloissa? Olet kai kuullut?

Kuuleppas sinä, sanoi Nikodemus, minä sanon sinulle jotakin. Nyt sinä teet niin hyvin ja olet pistämättä nenääsi tähän huoneesen siksi kuin tiedetään kuka tämä ihminen on. Tuohon on salvomies tehnyt aukon, mene sinä ulos sen kautta, äläkä enää tule sisään, jos et tahdo että minun pitää ajaa tyttö tiehensä, kipeä kun on! Ymmärrätkös? No kyllä kai saa katsella tyttöä? mutisi Leander.

Loviisa. Minun täytyy myöntää, että olen hyvin tyytyväinen... Tänään kai käymme Eläintarhassa? Heinonen. Kernaasti minun puolestani, jos vaan ei tule liian tuulinen ilma. Loviisa. Kuuleppas, onko huoneessasi ketään vieraita? Heinonen. Vieraitako? Loviisa. Joku herra von Viften? Heinonen. Viften? Ei, kiitoksia! Siellä ei viftata... Loviisa.

Minusta sinä vaan liian paljon niitä ajattelet. Olet ruvennut laiminlyömään soittotuntejasi ja Kuuleppas nyt, äiti, mitä aion! No, mitä nyt taas? Minä aion ruveta käymään filosofiian luennoilla yliopistossa. Hämmästyen. Sinäkö?

"Niin, kuuleppas Anna, oli kerran puulusikka..." "Minä en kuuntele sitä". "Se ei haittaa asiaa; mutta kerran oli puulusikka, joka oli niin sievä ja soma ja kaunis, kuin hienosta katajasta tehty voi olla, kauniiksi somistetulla varrella.