Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. toukokuuta 2025
Ja vaikka huntu tuo, mi päästä aaltos, Minervan lehdin kaunistettu, suonut näkyä hänen viel' ei varsin selvään, viel' liikkein ylväin, valtiattarena hän jatkoi lailla puhujan, mi jättää sanansa lämpimimmät viimeiseksi: »Mua katsohan, ma oon, ma oon Beatrice. Kuink' olet viitsinyt tään vuoren nousta? Sa etkö tiennyt, ett' on täällä onni?»
Naiskyyneleistä sydämmeni heltyi, Ja ne vain sitä tavallist' on tulvaa; Mut tuopa, moinen miehen itkun tyrsky, Tuo sielun myrskyn kaivelema rankka, Enemmän pelottaa ja tyrmistyttää, Kuin jos näkisin taivaan katon täynnä Tulisten ilmanraanain kiemuroita. Pää pystyyn vain nyt, kuulu Salisbury, Ja ylväin mielin pois tuo myrsky työnnä!
Niinkuin siivekkäät, monikirjavat lintujen liudat, hanhien, kurkien, joutsenien myös kaartuvakaulain, 460 niityll' Aasian, missä Kaystrios kaukana virtaa, siukovat sinne ja tänne ja liitävät lentimin ylväin, kirkuen laskeuvat havinalla, ja raikuvi niitty: niin monet laumat tulvi Skamandron tanterehelle laivain luota ja myös majasuojain, soi vavisuttain maa, kumu kuului, kons' yli valjakot kulki ja miehet.
Hän puhuu aina kansasta. Jumalat! Hänestä tulee vielä kerran uusi Grakkus.» »En ole ainakaan mikään hävytön aristokraatti», Pansa vastasi ylväin elein. »Olisi todella ollut vaarallista eläintaistelujen aattona armahtaa rikoksellisia.
Vaimoon kääntyen, ylväin päin nyt verhoa vaatteen riistävi rinnaltaan, poven uhkean arpia näyttäin: »Talven kolmenkymmenisen sija tuoss' oli sulla; tokkopa haavat nää, verivammat kiinni jo käyneet, rauhasi vei, sua kiusasi, kun sydämelläni uinuit? Halvemmaksiko, vai, ikävöityä tyttäres arvaa, miekka ja luoti jos on silonahkaan naarmuja tehnyt, kylmemmäksikö jäävä se lie syli arpisen urhon?
Minut, heikon ja hauraan, olet murtava kyllä. Mut voittava tahto on tahtosi yllä: pyhä luomisen tahto, iankaikkisin, ylväin. Minut löit, minä kuolen elon siemenen kylväin. Suven suuremman tullen sato kallis kerran on karttuva laariin elonkorjuun herran. NIIN MONI HEIST
Hän ei huomannut nuorukaista, joka joustavin askelin ja ylväin ja ylimielisin elein asteli portilta päin. Hän ei nostanut silmiään ennenkuin nuori mies, joka oli pysähtynyt aivan vanhuksen viereen, sanoi: »Isä!» »Poikani, Lydonini! Sinäkö se olet?» vanhus huudahti iloisena. »Ah, sinä olet alati ajatuksissani.»
Ja vaikka huntu tuo, mi päästä aaltos, Minervan lehdin kaunistettu, suonut näkyä hänen viel' ei varsin selvään, viel' liikkein ylväin, valtiattarena hän jatkoi lailla puhujan, mi jättää sanansa lämpimimmät viimeiseksi: »Mua katsohan, ma oon, ma oon Beatrice. Kuink' olet viitsinyt tään vuoren nousta? Sa etkö tiennyt, ett' on täällä onni?»
Päivän Sana
Muut Etsivät