United States or Gambia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niinkuin jään yli aaveiden tiuvut menneiden muistelot helkkää. Tieteet ja taiteet, helyä, korua, aurinko-pölyä pelkkää! Niinkuin tuhanten askelten arpi elämän jäljet syöpyy. Aamun sankarit sairaina, hiljaa tomuhun, tuhkahan yöpyy.... Kannella yön on kumea jyrinä, kohtalon neitojen värttinän hyrinä.
Tosityötä oli pojallekin yltäkyllä, kun kaikki piikaihmisetkin rupesivat talon tyttärien kanssa kilpailemaan värttinän hylkäämisessä. Ainoastaan Sikke-muori, Honkalan Leena ja pari muuta emäntää, jotka kaikissa asioissa Sikkeä seurasivat, nurisivat rukkeja vastaan, sillä Sikke-muori vihasi sekä rukkeja, että niiden tekijää.
"Itkenpä minä jotai, Itken pientä veikkoani; En ole sitte silmin nähnyt, Kun piennä sotahan lähti, Isän polven korkunaissa, Aitin värttinän pituissa." "Elä itke veikkoasi, Tuolta veikkosi tulevi, Alta linnan airot souti Päältä linnan pää näkyvi; Tuopi uuet ummiskengät, Sulkkuiset sukan sitehet, Tuopi paian palttinaisen, Tuopi toisen aivinaisen, Jok' ei kutkuta kuvetta, Eikä kaiva kainaloita."
"Kyllä tiedän", sanoi Sikke-muori "sinä tahtoisit värttinän sijaan saada rukin, mutt'ei siitä synny mitään, se tuottaa vain taloon kotivarkautta ja kaikkea muuta pahuutta; vaikka kaikki ihmiset kuuluvat nyt hullaantuneen semmoisia hankkimaan".
Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Liene ei maassa, maailmassa, koko ilman kannen alla mointa laivan laatijata, vertoani veistäjätä." Otti värttinän muruja, kehrävarren kiertimiä; läksi veistohon venosen, satalauan laittelohon vuorelle teräksiselle, rautaiselle kalliolle. Veikaten venettä veisti, purtta puista uhkaellen.
Siell' ei saane neito maata, Piika pitkähän levätä, Siskon värttinän helyltä, Sekä pirran piukkehelta; Sisko nousevi varahin, Alottavi aikasehen Värttinöitä väännätellä, Piukahella pirtojansa."
Meni hän tupahan tuosta eipä tunneta tuvassa: "Mistä vieras veen takoa, kusta kulkijain kotoisin?" "Etkö tunne poikoasi, tunne et lastasi omoa, jonka Untamon urohot veivät kanssansa kotihin ison vaaksan varrellisna, emon värttinän pituisna?" Emo ennätti sanoa, vaimo vanha lausuella: "Ohoh poikani poloinen, ohoh kurja kullansolki!
Tuosta tunnen tuhman miehen: vuoli kieron kirvesvarren, väärän värttinän rapasi; tuosta tunnen tuhman vaimon: syltyssä sukat jalassa, lakki päässä kallollahan. Jokainenkin tutaan töistään ja olennostaan. Kylläkin kerraksi tuntomerkkejä, eikä tosiaankaan aivan tyhjiä. Tyhmä töitänsä kehuupi, viisas ei virka mitänä.
Panisin värttinän nenähän; Värttinäni väännellehe." "Kunne panen hanhoseni. Liitän lempilintuseni? Panisin hivustukkahani; Tukkani tuhertanehe." "Kunne panen hanhoseni, Liitän lempilintuseni? Panisin aian seipähäsen; Kylän koira haukkunehe." "Kunne panen hanhoseni, Liitän lempilintuseni? Panisin vesikivelle; Meren kokko koproaisi." "Kunne panin hanhoseni, Liitin lempilintuseni?
Poika muisti sitä aikaa, jolloin hänen äitinsä istui kotona takan ääressä ja kehräsi ja hän itse leikki värttinän kanssa, josta hän aina sai sormilleen, mutta jota hän aina joka läjäyksen jälkeen uudelleen alkoi.