United States or Benin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten hän hujautti muutamia kertoja ja sanoi: Hyvä viikate. Onko tuolla aukealla kiviä? Ei ole. Tuolla metsän laidalla on joku, mutta se on niin suuri, että siihen ei pöljäkään lyö viikatettaan. Sen kuultuaan mies nakkasi harmaan lättälakkinsa maahan ja lähti noin viidenkymmenen sylen päässä edessään olevan ladon editse laistansa painamaan.
On helteinen kesäpäivä. Ilma värisee auringon paistaa räkittäessä sinisellä taivaalla, saviperäinen maa halkeilee kuivuudesta, niittäjää odottelee pitkä kylvöheinä, hiljaa aaltoillen tukahduttavan etelätuulen heikoista löyhäyksistä, pääskyset lentää piirtelevät korkealla taivaan laella, hikisenä takoo talonpoika viikatettaan, lähteäkseen huomisaamuna heinää kaatamaan.
Ja kun Liisa oli tarhalle mennyt lehmää lypsämään, kuuli hän, kuinka Matti pellon pientarella viikatettaan hioa helisteli. Se jo niittää ... pitää tästä minunkin jo sinne kohta. Ja Liisan sydänalassa hytkähti yht'äkkiä niin hyvän mielen tunne, että pyörähti vesi silmään kesken lehmän lypsyn. Pilven ranta väistyi aamun kuluessa yhä korkeammalle, ja sijan täytti kellahtava taivas.
Ei passaa kaikki jauhot talkkunaksi, sanoi Jertta nauraen ja liippaili viikatettaan. Auno tuli nyt Jertan ja miehen luo ja sanoi: Mistä ja kuka ja mihin olette matkalla? Olenpahan tuolta Sankarilahden kylältä. Olen tuon Toivolan nuoren emännän veli. Ne pääsiäisen aikana kulkivat siellä kylillä ja sanoivat, että jos minä tulisin kesällä niittämään, niin arvelin käydä heille hosumassa.
Lapset kävivät kyllä marjassa ja kulkivat ihan hänen ohitsensa. Mutta kun hän silloin emän neuvoja muistaen painautui maata vasten, ei karvaakaan värähyttänyt, ei ripseäkään räväyttänyt, niin ne menivät näkemättä ja painuivat kauemmas hakametsän peittoon. Niittymies kun ensi kerran viikatettaan hioi, niin säikähti hän pahanpäiväiseksi, loikkasi kolme laukkaa makuupaikastaan, ja sydän oli haljeta.
Tieto siitä, että täytän ihmisen parhainta velvollisuutta: taistelen kuninkaan ja synnyinmaan puolesta, ja sitte se että kuolema, jota niin paljo peljätään, täällä on niin lähellä minua ja mitä tuhansia ympärilläni niin, heiluttaa viikatettaan minunkin pääni ylitse kaikki tuo panee minut niin omituisen ylevään ja eepilliseen mielialaan.
Mutta kohta veräjän taa ilmestyi nuori lihavanpuoleinen, terveen näköinen miehen vöntsäke, joka aitaan nojaten hetken katseli niittäjiä. Mutta kun niittäjät eivät olleet siitä tietävinään, vaan jatkoivat työtään, hyppäsi mies aidan yli, tulla vökelti Jertan luo ja sanoi iloisesti: Sitä ei kuin niittää huiskitaan. Niinhän tässä on huono meininki, sanoi Jertta ja rupesi liippaamaan viikatettaan.
Lemmettäret urhon rintaa viehättää, Teltan yli Hämärätär öisen hunnun levittää. Tuoni hioo viikatettaan. Julma, säästä sulhoa! Maineen, lemmen helmasta nyt häntä älä tempoa. Armotoin sa olet Tuoni. Sankari on sorrettu; Maailmankin mainiolt' on elon lanka leikattu. Aamu joutuu. Pustalle luo kulta loisteen aurinko. Lohdutoinna vuotehella itkee armas Ildiko. Sydän.
Mikä niistä olisi kivet viennyt? Ne entiset vanhat miehet kun ovat raivanneet niittyä, niin ne eivät ole raivanneet ainoastaan metsää vaan kivetkin. Niillä oli mukana hirveän suuret teräsmoukarit, joilla jylmäsivät kivet murskaksi ja ajoivat maaemään. Ainoastaan semmoinen louhi, joka ei lainkaan peity heinikkoon, sai jäädä paikoilleen, mutta siihenhän ei toki hupsukaan lyö viikatettaan.